Ekalaisen kirjat

Eri aineiden oppimateriaaleille on omat ketjut. Huomaa, että yhteensä viestiketjuja on jo kaksi sivua!

Ekalaisen kirjat

ViestiKirjoittaja Maria » 12 Touko 2014, 18:58

No olipa taas hieno otsikko : D

Lähinnä kyselen että mitä matikankirjaa olette käyttäneet ja miksi.
Aapispuoli on kuuden viikon eskarin perusteella valikoitunut Pikkumetsäksi, poika juttelee eläinhahmoista kuin todellisista ihmisistä. Kirjastosta löytyy kivasti kaikkea oheismateriaalia, esimerkiksi luettuja satuja. Uskon että tutut hahmot auttavat.
Ympäristöoppiin saadaan ystävältä kirja ja opettajan opas, näitä ei varmaan tarvis, mutta kun hän haluaa ilmaiseksi antaa.
Maria
 

Re: Ekalaisen kirjat

ViestiKirjoittaja Tiina H » 12 Touko 2014, 21:50

Meillä on matikankirjoina kuudelle ensimmäiselle vuodelle sarja Matikkamatka (ei siis Uusi matikkamatka, vaan ihan vain Matikkamatka nimeltään, en tiedä, saako sitä enää). Valitsimme sarjan ystävämme suosituksesta. Hän opettaa matematiikan opettamista tuleville matikanopettajille ja oli sitä mieltä, että Matikkamatka oli sarjana paras, sellainen, joka opettaa lasta ajattelemaan matemaattisesti.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Ekalaisen kirjat

ViestiKirjoittaja Maria » 13 Touko 2014, 10:10

Kaverilla on ollut tuo Uusi matikkamatka samasta syytä.
Tilanne on muuttunut.
Tampereella pitää ostaa itse samat kirjat kuin valvova koulu käyttää. Toivoa sopii että tämä laiton järjestely onnistuu eli kustantaja myy.
Maria
 

Re: Ekalaisen kirjat

ViestiKirjoittaja Tiina H » 13 Touko 2014, 10:19

^ No mutta eihän tuollainen käytäntö ole oikein. Opettajalla on vapaus valita käyttämänsä oppimateriaali, ja kotioppijan opettaja on (esimerkiksi) hänen vanhempansa. Ei kai kunta voi tuolla tavoin määrätä. Laiton järjestely ei siis olisi se, että kotioppijan ohjaaja hankkisi haluamansa materiaalit vaan se, että kunta kävelisi tuolla tavoin ylitse. Kotioppijan ei tarvitse noudattaa kunnassa päätettyä opetussuunnitelmaa (joka on tehty valtakunnallisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden pohjalta) vaan voi tehdä omansa (samaa pops-pumaskaa käyttäen).

Kirjoja voi hankkia netin kautta, esimerkiksi Sanoma Prolla on verkkokaupassa myynnissä kirjoja (Sanoma Pro on kustantanut myös Uuden Matikkamatkan). Näytti pikaisesti googlaten olevan tarjolla myös Adlibriksellä ja Prisman verkkokaupassa jotain. Ite olen tilannut suoraan kustantajan verkkokaupasta, kun hinta jäi siellä halvemmaksi.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Ekalaisen kirjat

ViestiKirjoittaja Maria » 13 Touko 2014, 11:50

Tiedän kyllä mitä laki vaatii, miksiköhän Tampereella ei ole muita kotioppijoita?? : D : (
Maria
 


Paluu Kotiopetus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron