Tulistuva lapsi / Koulun hukkaamat lapset

Työmme vaatii laaja-alaista osaamista. Kerro hyvästä kirjasta! Otsikoksi kirjan nimi.

Tulistuva lapsi / Koulun hukkaamat lapset

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 27 Loka 2014, 22:50

Ross W. Greeneltä on suomennettu kaksikin yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua esittelevää kirjaa: "Tulistuva lapsi" ja "Koulun hukkaamat lapset". Greene on kehitellyt yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun erityisesti ns. haastavien lasten auttamiseksi, mutta hän on sitä mieltä, että kaikki lapset ansaitsisivat päästä siitä osallisiksi!

Lukuisat vanhemmat pyrkivät lapsentahtisuuteen / vaistovanhemmuuteen / lempeään kasvatukseen (tai "vapaaseen kasvatukseen", kuten minä sitä edelleen nimitän, kaikista alkuperäisen termin päälle kasatuista kielteisistä mielleyhtymistä huolimatta), mutta saattavat jossain vaiheessa huomata sittenkin turvautuvansa keinoihin, joita eivät oikeastaan hyväksy :oops: , koska taidot eivät riitä muuhun. Greenen mukaan lasten haasteellinen käytös johtuu taitojen kehittymättömyydestä - ja mistäpä muusta meidän aikuistenkaan virheellinen toiminta johtuisi...

Greene lupaa nettisivuillaan (http://www.livesinthebalance.org/) auttaa meitä eroon manipuloinnista, rangaistuksista ja palkkioista, kiristyksestä ja uhkailusta: "to help caregivers move beyond time-outs, stickers, detentions, suspensions, expulsions, and corporal punishment". Yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun lähestymistapa on juuri minun arvojeni mukainen, ja viimeksi eilen illalla saimme nuorimman tyttären kanssa sen avulla ratkaistuksi erään häntä vaivanneen asian, ainakin toistaiseksi (päätettiin eräänlaisesta kokeilusta).
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Tulistuva lapsi / Koulun hukkaamat lapset

ViestiKirjoittaja Tiina H » 13 Tammi 2015, 12:01

Tulistuvan lapsen luin muutama vuosi sitten, ja nyt kiitän vinkistä tuon Koulun hukkaamat lapset -kirjan kanssa. Hain sen lainaan ja olen lukenut vähän matkaa. Lista taidoista on todella hyvä ja tarpeellinen, ja Greenen ajatukset tuntuvat sopivilta ajatusmaailmaani. Ne ovat sellaisia, että aina on tuntunut, että niin pitääkin toimia, mutta kuten rumaelsa kirjoitti, aikuisenkaan taidot eivät aina riitä. Huomaan itse siirtyväni huonoihin toimintatapoihin liian helposti, jos en ole saanut nukkua tarpeeksi.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48


Paluu Ammattikirjallisuus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron