Herää koulu!

Työmme vaatii laaja-alaista osaamista. Kerro hyvästä kirjasta! Otsikoksi kirjan nimi.

Herää koulu!

ViestiKirjoittaja annimonni » 30 Elo 2014, 10:20

Maarit Korhonen: Herää koulu!

Kirjan takakansi: "Maailma on muuttunut, koulu ei. Rakennusten lisäksi opetus on homeessa. Lapset eivät opi, kun keinot ovat keskiajalta. Opettajat huhkivat niin, että terveys menee. Miten saada koulu kuntoon?"

Tämäkin Korhosen kirja oli erittäin mielenkiintoinen eikä kirjaa voinut laskea käsistä ennen viimeistä sanaa. Hienoa, että löytyy tällaisiakin opettajia/ihmisiä jotka oikeasti ajattelevat muutakin kuin Pisa-tuloksia.

Lainaus kirjasta: "Yhdysvallat otti aikoinaan oppia Euroopan koulujärjestelmästä ja vuonna 1892 kymmenen rehtorimiehen joukko, "The Committee of Ten" päätti, että kouluaineita olisivat englanti, matematiikka ja lukeminen. Ja kas, sillä tiellä ollaan edelleen.
Tuo kymmenen miehen ryhmä vuonna 1892 päätti kouluaineet ja jostain kumman syystä kukaan ei ole mennyt niitä mitenkään radikaalisti muuttamaan. Voisiko joku laittaa josku vaikkapa tanssin tärkeimmäksi aineeksi. Kaikilla tanssia viisi tuntia viikossa, matematiikkaa yksi tunti.

Opetussisällöissä on liikaa tavaraa. Kuudennen luokan historian Historian tuulet 2 oppikirjan sisällysluettelo:
-Kaarle Suuren valtakunta
-Keskiajan ihmisten käsitys maailmasta
-Talonpoikien elämä lääninherran mailla
-Aateliset, ritarit ja linnanväki
-Keskiajan sodankäynti
-Paavi käynnistää ristiretket
-Porvarit hallitsevat kaupunkeja
-Keskiajan loppu
-Suomen keskiaika alkaa
-Pohjoismaat aloittavat yhteistyön
-Talonpojat pelloilla ja erämaissa
-Kirkot ja luostarit auttoivat ihmisiä
-Porvareita ja mestareita
-Renesanssi -antiikin uusi herääminen
-Yleisneri Leonardo Da Vinci
-Ajatusten uudet tuulet
-Kuningatar Elisabet 1
-Kiina, salaperäinen ja kehittynyt maa
-Uusi manner löytyy
-Eurooppalaiset ryöstöretkillä Amerikassa
-Kulttuurit kohtaavat
-Kustaa Vaasa
-Mikael Agricola loi Suomen kirjakielen
-Talonpojat saavat tarpeekseen
-Ruotsin suurvallan nousu ja tuho
-Perhe uuden ajan alun Suomessa
-Säätyjen ajasta kustavilaiseen aikaan
-Suomenlinnan rakentaminen
Itsevaltiuden Ranska
-Venäjä uudistuu
-Valistus -järjen aikakausi
-Yhdysvallat itsenäistyy
-Ranskan suuri vallankumous
-Meille jä muutakin kuin linnoja ja kirkkoja

Onko kyseiset sisällöt tarpeen oppia 12-vuotiaana? Pitäisikö kuitenkin aloittaa oppilaan omasta historiasta, oman perheen historiasta, oman paikkakunnan historiasta?"

Meidän paikkakunnalla on ollut talvisodan aikaan sotavankileirejä muutama. Paikkakunnalta kotoisin oleva ja paikkakunnallamme koko ikänsä asunut kaverini tiesi kyllä asiasta, mutta ei tiennyt, että muutaman kilometrin päässä hänen kotoaan sijaitsee 72 venäläisen sotavangin hauta ja siinä on myös aika iso muistomerkki. Tätä koko asiaa ei ollut kerrottu koulussa (eikä paikallinen lehti ole huudellut) vaan hän oli saanut tietää muuta kautta sotavankileireistä... ja nyt sitten meiltä tuosta muistomerkistä :roll:
Oman paikkakunnan historia olisi mielestäni tärkeämpi tietää, tuntea ja ymmärtää kuin esim. muistaa ulkoa minä päivänä ja minä vuonna solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Oman paikkakunnan historia vaikuttaa monissa paikoissa edelleen kunnan nykyiseen päätöksentekoon ja politiikkaan.
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47

Re: Herää koulu!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 30 Elo 2014, 11:37

Viidennellä luokalla, jolloin historian opetus alkaa, oppikirjassa puhutaan kyllä oman perheen ja kotiseudun historiasta. Tarkoitus tietysti olisi, että opettaja ei vain luettaisi lapsilla kyseistä kappaletta, vaan perehdyttäisi lapsia oman paikkakunnan ja lähiseudun historiaan ja teettäisi esim. projekteja aiheesta, mutta ilmeisesti vain innokkaimmat opettajat siihen todella ryhtyvät! Esim. meidän koulun historian opettaja on kyllä monin tavoin hieno tyyppi, mutta tuskinpa hän tietää paljonkaan paikkakunnan historiasta, ja sitä paitsi hän asuukin naapurikaupungissa, jonne on muuttanut Tampereelta.

Paikallishistorian käsittelyä ehkä jopa suorastaan pelätään, koska se voisi nostaa esille vaiettuja asioita, kuten mainitsemasi sotavankileirit ja täällä meillä esim. sodanaikaisen mustalaismiesten pakkotyöleirin sekä kansalaissodan, joka on edelleen niin vaikea asia, ettei seurakunta 2000-luvullakaan suostu osoittamaan paikkaa vankileirillä kuolleiden punaisten muistomerkille... (Tuosta pakkotyöleiristä on oltu niin hiljaa, että minäkin sain tietää siitä vasta muutama vuosi sitten käydessäni lasten kanssa Helsingissä Mustalaisia, mustalaisia! -näyttelyssä. Olin tyrmistynyt - siitä ei mainita missään paikkakunnan historiasta kertovassa teoksessa eikä edes paikallisessa turvemuseossa, jossa esitellään pakkotyöleiristä alkunsa saaneen turvetuotantoalueen historiaa!)
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27


Paluu Ammattikirjallisuus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron