Olen ylpeänä esitellyt miehelle ja nuoremmille lapsille uusinta saavutustani: olen kutonut elämäni ensimmäiset villasukat! Vanhin tyttäreni toivoi joululahjaksi värikkäitä, pitkävartisia villasukkia hameen kanssa käytettäviksi, ja lupasin toiseksi vanhimmalle tyttärelle, joka on näppärä sukan kutoja, että minä kyllä tekisin varret, jos tämä neuloisi jalkuimen. Vähän kyllä pohdin, että jos varsien pitäisi olla esim. hienoa kirjoneuletta, aikani ei riittäisi, koska pari muuta joululahjakäsityötä on pahasti kesken.
Asia ratkesi loppujen lopuksi kätevästi (vaikka ei edullisimmalla mahdollisella tavalla), kun lähdimme lasten kanssa kirkonkylään asioille, ja huomasin linja-autoa odottaessamme unohtaneeni kotiin slipoverintekeleen, jota minun oli ollut tarkoitus kutoa reissussa. Koska aamukahdeksalta ei juuri mikään paikka kirkolla ole vielä auki, olin päättänyt, että menisimme suoraan neuvolaan odottelemaan, vaikka aikamme oli vasta vartin yli kymmenen - saisimme edes olla lämpimässä, pääsisimme vessaan, voisimme syödä eväitä ja kuluttaa muutenkin aikaa suhteellisen mukavasti... Ajatus kahden tunnin istuskelusta ilman käsityötä tuntui kuitenkin niin kamalalta, että keksin poiketa Siwaan vilkaisemaan, saisinko sieltä sukkalankaa ja -puikot. Siellä olikin iloisen moniväristä lankaa, josta varren kuviot syntyivät kuin tyhjää vain, ja sain sinä päivänä työn hyvin alulle!
Kun viime viikkoihin on lisäksi sisältynyt pari useampituntista, tylsää automatkaa, työ eteni joutuisasti. Toiseksi vanhin tytär oli käymässä viikonloppuna, ja kerroin hänelle, että varret olivat lähes valmiit, joten voisin antaa ne mukaan hänen lähtiessään. Mutta hänpä ilmoitti, ettei ottaisikaan jalkuimia kutoakseen, koska hänellä on toisiakin keskeneräisiä joululahjoja eikä iltaisin tahdo riittää voimia, kun hän on päivät työharjoittelussa! Se taisi olla vain ovela konsti pakottaa minut vihdoinkin kokeilemaan kantapään tekemistä, jota en ole millään halunnut opetella... No, kirja nenän alla sitten väänsin väkisin myös jalkuimet, ja aika nopeastihan se kieltämättä kävi. Tytär on koko ajan koettanut vakuuttaa, että minun kannattaisi sukan kutomisen taito opetella - ehkä muutaman parin jälkeen pärjäisin jo ilman kirjaakin!
Ensin koko juttu melkein harmitti, kun olin oikeastaan päättänyt olla enää tässä iässä opettelematta sukan tekoa - ajattelin, että eikö se riitä, kun teen villapaitoja, villatakkeja ja melkein kaikkea muuta... Mutta viime talvena tuli opeteltua tumpun kutomista käsityölehden ohjeella (vaikka en aikaansaannoksiini kovin tyytyväinen ollutkaan), ja nyt siis sukat... Ei kai tässä enää muuta puutu täydellisestä mummoudesta kuin keinutuoli?