Käsityöt

Eri aineiden oppimateriaaleille on omat ketjut. Huomaa, että yhteensä viestiketjuja on jo kaksi sivua!

Käsityöt

ViestiKirjoittaja Pirjo » 12 Tammi 2014, 15:31

Uutena kotiopettajana kiinnostaa kuinka monta käsityötä oppilaanne ovat tehneet vuosittain ja millaisia? Miten niiden arviointi? Meillä on menossa nyt seitsemäs luokka ja viimeinen pakollinen käsitöissä, mietityttää tuo tuleva arviointi.
Pirjo
 
Viestit: 34
Liittynyt: 01 Marras 2013, 12:08

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 12 Tammi 2014, 16:45

Alemmilla luokilla (1. - 6.) olen käyttänyt suunnitteluapuna kunnan opetussuunnitelmaa, jossa on melko yksityiskohtaisesti lueteltu tekniikoita, joita vuoden kuluessa on tarkoitus kokeilla. Mutta peruskoulun päättötutkinnon osalta onkin nyt sitten kiivaasti otettu yhteen koulun kanssa - vanhemman pojan olisi tarkoitus saada 7. luokan tekstiilityö tänä vuonna suoritettua (käytämme siihen kaksi vuotta), ja siitähän tulee samalla käsityön lopullinen arvosana. Suosittelen, että otat pikaisesti yhteyttä valvovaan opettajaan, joka todennäköisesti kehottaa olemaan yhteydessä käsityön opettajaan; käsityön opettaja sitten kertoo, mitä vaatii suoritukseen.

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa käsityön vaatimukset on esitetty hyvin yleisluontoisesti - esim. yhtään yksittäistä käsityötekniikkaa ei mainita. Mutta opettaja voi vaatia vaikkapa sukan kantapään kutomista tai saumurityötä, koska "niin on meillä aina ollut". En tiedä, pätisivätkö tuollaiset vaatimukset oikeudessa, jos asian veisi käräjille, mutta emme ole (vielä :? ) halunneet mennä niin pitkälle, vaan olemme koettaneet saada neuvottelemalla meille sopivan ratkaisun. Ainakaan täällä käsitöiden määrä ei ole ratkaiseva, vaan se, että töissä käytetään niitä tekniikoita, jotka opettajan mielestä täytyy hallita.

Alun perin ajatuksenani oli, että valitsisimme monipuolisen joukon käsityötekniikoita, joilla toteutetut työt poika veisi näytille, ja suoritus olisi siinä. Suunnitelmissa oli yksi kirjontatyö, yksi neule (esim. liivi tai villapaita lähes suorista kappaleista), yksi virkkuutyö ja yksi ommeltu vaate, mahdollisesti lisänä kangaspuilla kudottu tekstiili (kansalaisopistossa olisi ollut nimenomaan nuorille suunnattu kurssi). Mutta opettajalla olikin toisenlainen näkemys: vaikka opetussuunnitelman perusteissa ei vaadita minkään nimenomaisen tekniikan hallintaa (puhutaan vain perustekniikoista), opettajan ja rehtorin mukaan käytännössä noudatetaan edelleen joitakin vanhoja ohjeita, joiden mukaan 7. luokalla kuuluu mm. kutoa sukat ja käyttää saumuria.

Pitkän neuvottelun tuloksena ja opettajan tai rehtorin soitettua opetushallitukseen saakka saimme lievennettyä vaatimusta sukan kantapään hallinnasta niin, että riittää, jos poika kutoo esim. rannekkeet viidellä puikolla. Suljetuksi neuleeksi ei kuulemma kelpuuteta pyöröpuikolla valmistettua myssyä, jollaisen poika oli aiemmin tehnyt, vaan ehdottomasti on hallittava suljettu neule sukkapuikoilla. Saumuria meillä ei ole, mutta opettaja lupasi - ystävällistä kylläkin - esitellä pojalle saumurin käyttöä koulun käsityöluokassa ja teettää tällä siellä pari pientä työtä, jotta sekin puoli tulee muodollisesti suoritettua.

Saumuritöitä varten on suoritettava kotona joitakin valmisteluja: piirrettävä kaava, ommeltava vetoketju jne. Opettaja antoi ne marraskuussa kotiin tehtäväksi, mutta en edes ajatellut, että joulun alla ryhdyttäisiin aloittamaan uusia käsitöitä, kun pojalla oli rannekkeetkin kesken ja todella kova haaste saada ne valmiiksi joulupakettiin. Sovittiin päivämäärä, jolloin käsittääkseni pojan piti mennä näyttämään, miten rannekkeiden kutominen sujui, ja saman päivänä piti olla tyttären matematiikan koe. Koska tyttären koe kuitenkin peruuntui, ilmoitin käsityön opettajalle, ettemme lähde kesken kiireisintä joulunalusaikaa koko päivän reissulle kirkonkylään vain sen takia, että poika esittelisi rannekkeitaan - varsinkin, kun oli jo käynyt ilmi, että työn alla olevat, kahdella puikolla kudotut joustinneulerannekkeet eivät kelpaakaan suoritukseksi.

Opettajapa veti herneen nenäänsä, kun ilmoitin, että tapaaminen olisi lykättävä tammikuulle: poika oli kuulemma LUVANNUT tehdä tarvittavat valmistelutyöt ennen joulua (ensinnäkään nuori ei ollut muistanut mainita minulle aikataulusta enkä minä ollut käsittänyt, että niillä oli mitään kiirettä, kun käsityö oli sovittu suoritettavaksi KEVÄÄSEEN MENNESSÄ, ja toiseksi Asperger-ADD-poika ei selvästikään ollut kyennyt realistisesti arvioimaan tuollaisen aikataulun toteuttamiskelpoisuutta) ja käsityöluokkaa oli NIIN vaikea saada käyttöön enää kevätpuolella, kun siellä alkavat käsityökerhot, ja hänen oli NIIN vaikea sovittaa omia aikataulujaan... Minua alkoi todella ärsyttää, kun hän sähköpostiviestissään todisteli, miten katastrofaalista tapaamisen peruminen oli ja miten mahdotonta olisi järjestää vastaavaa tilaisuutta enää kevätlukukaudella. Vastasin, että koska poika ei tule tarvitsemaan käsityön arvosanaa jatko-opintoihinsa (hänen on tarkoitus mennä aikuislukioon), luovutaan suosiolla koko jutusta - suoritus ei loppujen lopuksi ole tarpeen muuten kuin äidin kunnianhimon tyydyttämiseksi!

Meni pari päivää, ja tuli viesti vararehtorilta: laki- ja asetussitaatein kerrottiin, etteivät vanhemmat voi päättää lapsen jättävän suorittamatta joitakin oppiaineita ja että oppivelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä sakkoja. Teki mieli vastata vararehtorille, että sakkojenko uhalla on siis opittava kutomaan viidellä puikolla... :lol: Tähän liittyi tuo aiempi viittaukseni käräjöintiin: olisihan mahdollista panna oikeus selvittämään, ovatko noin yksityiskohtaiset vaatimukset lainmukaisia; tulisipa sekin sitten selväksi muitakin varten. Mutta ilmoitin vain, että tarvitsemme todennäköisesti käsityön suorittamiseen jatkoaikaa eli että lopullinen suoritus venyy tuntemattomaan tulevaisuuteen. Jos käy ilmi, ettei poika loppujen lopuksikaan pysty hallitsemaan viittä puikkoa (minultakin sentään tipahtelevat puikot vähän väliä), emme kai voi muuta kuin lykätä ja lykätä suoritusta, kunnes oppivelvollisuusikä tulee täyteen (mihin on vielä kolme vuotta)...
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja Pirjo » 12 Tammi 2014, 18:45

Kiitos nopeasta vastauksesta.

Palasin taas kerran valvovan koulun opetussuunnitelmaan ja aika väljästihän nuo vaatimukset on esitetty. On ompelukonetta, saumuria, kutomista, virkkaamista, erikoistekniikoita mahdollisuuksien mukaan. Nelli on näitä kaikkia jo tehnyt ala-asteella kunnan koulussa, joten ajattelin että nyt olisi mahdollisuus tutustua kunnolla erikoistekniikoihin mm.huovutukseen ja kirjailuun. Ja jos samalla löytyisi mieleinen käsityö tehdä jatkossakin, vielä parempi. Ja tehdä jotain sellaista joka ei lentäisi roskikseen heti kotiin tuotaessa...
Nyt iski kyllä vähän kauhistus, opettaja ei taida hyväksyä näitä töitä, että katsoisi aineen suoritetuksi.

Täytyy ottaa käsityön opettajaan yhteyttä ja kysellä sieltä. No, pahimmassa tapauksessa meilläkin on käsitöitä sitten vielä jatkossakin...

Teillä ainakin oli monipuolisesti käsityötekniikoita. " Näin on aina tehty" kuulostaa pahalta eikä anna liikkumavaraa mitä näin kotiopetuksessa toivoisi olevan.
Pirjo
 
Viestit: 34
Liittynyt: 01 Marras 2013, 12:08

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja annimonni » 12 Tammi 2014, 20:47

Meilläkin olisi vielä tekemättä jokin koneella ompelutyö ja jonkinsortin suljettu neulos. Viime vuonna tehtiin kyllä sellanen pussukka koneella ommellen ja siihen vetskari. Minä kyllä laitoin vetskarin, mutta voishan sen sanoa, että tyttö laittoi... ;)
6.luokan opsissa oli lapaset neulonnan kohdalla ja tyttö teki ne virkkaamalla eikä mitään sanottu.
Meillä kun on ollut erityisope valvovana opena parina vuonna niin ei kait ole ollut niin tarkka tekemisistä kunhan on tehty jotain ja nyt yläasteella jatkaa toinen erityisope.
Onneksi käsityöt loppuu seiskaluokkaan. Ne kun ei ole ainakaan meillä niin himoittu aine.

Itse innostuin joulun alla neulahuovutuksesta ja hommasin sellaisen 7piikkisen neulan ja ajattelin sillä lapsilla teetättää jotkin työt. Onhan tytär huovutuksen alkeita käynyt kunnan koulussa ollessaan, mutta nyt kotona olisi kiva tehdä jotain vähän erilaista.

opettajan ja rehtorin mukaan käytännössä noudatetaan edelleen joitakin vanhoja ohjeita, joiden mukaan 7. luokalla kuuluu mm. kutoa sukat ja käyttää saumuria.


Nämä tällaset kommentit pistää niin vihaksi kun ei nähdä metsää puilta ja uudet kuviot hirvittää.

En ihan tarkkaan saanut selvyyttä opsista onko kuviksessa 8. ja 9-luokalla joku pakollinen kuviksen valinnaiskurssi?
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja Pirjo » 17 Tammi 2014, 15:19

Juuri kun kerkesin purnata ettei kässäopea saa kiinni, tuli vastaus.
Kotikoululaiset tulevat koululle kolmen tunnin kokeeseen, johon kuuluu kirjallinen koe, neulonnan perusasioiden toiminnallinen koe sekä pieni ohjeen mukaan toteutettu ompelutyö. Lisäksi tuodaan mukana töitä, jotka on tehty kotona. Nellin tulisi tehdä itselleen yksinkertainen vaate, kirjoa jotain ja neuloa esim.lapaset tai sukat.
Kirjontatyö Nellillä on juuri meneillään ja toivottavasti ei tule kiirettä muidenkaan töiden kanssa. Muutama työ on jo valmiina esiteltäväksi, mutta ovat erikoisteknikoilla toteutettuja eli eivät nyt sitten ole mitä koulu haluaa.
Pirjo
 
Viestit: 34
Liittynyt: 01 Marras 2013, 12:08

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja Tiina H » 17 Tammi 2014, 15:46

^ Voiko ne erikoistekniikoin toteutetut ottaa silti mukaan ja näyttää siinä sivussa?
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja Pirjo » 20 Tammi 2014, 19:57

Ehdottomasti otamme mukaan kaikki työt mitä Nelli vain valmiiksi saa. Kässämaikka opettaa kahdessa koulussa ja toisessa ompelevat hupparin ja virkkaavat jonkun esineen ja toisessa koulussa neulovat sukat hupparin lisäksi ja kirjovat käsin pienen työn. Lisänä huovutusta, korujen ja korttien tekoa. Jäinkin miettimään tuota meidän sukka vatimusta ja taidan ehdottaa tilalle säärystimiä tai jotain muuta.

Täytyy varmaan ottaa yhteyttä myös muihin päättyvien aineiden opettajiin ja kysellä vähän heidän vaatimuksiaan.
Pirjo
 
Viestit: 34
Liittynyt: 01 Marras 2013, 12:08

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja Tiina H » 25 Tammi 2014, 14:59

Pirjon alkuperäiseen kysymykseen en muistanut vastata näköjään vielä. Meillä lapsi on nyt siis kolmatta vuotta kotioppijana. Hän pitää kovasti käsillä tekemisestä ja harjoitteli joskus 6 - 7-vuotiaana kutomista kahdella puikolla (aina oikeaa, kaventamista, lisäämistä, reikien tekemistä langankierron ja kavennuksen avulla ym.). Viime kesänä hän innostui tosissaan virkkaamaan ja virkkasi toistakymmentä amigurumihahmoa ja suunnitteli ja toteutti oman hahmon ja kirjoitti siihen ohjeen puhtaaksi. Hieman hän on kokeillut pienillä kangaspuilla kutomista, eli periaate on tuttu. Sitten hän on tehnyt monenlaista pientä käsin ommellen, neulahuovutuksella huovuttaen ja erilaisia punostekniikoita käyttäen. Isänsä kanssa on suunnitellut ja tehnyt ainakin pari linnunpönttöä ja pienen leikkiveneen. Kierrätysmateriaaleista on syntynyt esimerkiksi keppihevonen ja käsinukkeja.

Lisäksi viime syksynä löytyi mukava kädentaitokerho, joka on kerran viikossa. Siellä hän on tehnyt mm. betonivalutyön, johon tuli koristeeksi mm. punoksia, huovutusta ja mosaiikkia, kukkaron, johon tuli kankaan maalausta ja koneompelua, koristellun rasian vanhoista kirjankansista ja paperilyhtyä muistuttavan koristeen taitellen kirjan sisuksista, rannekorun makramee-solmuin, emalikorutöitä, huopaheijastimen sekä kaulanauhan napeista ja langasta.

Parhaillaan hänellä on tekeillä oman mallin mukaan virkattu amigurumi naapurille lahjaksi pöllökokoelmaan, aina oikein -kudottu kaulaliina hänelle itselleen ja applikointi-sekatekniikkatyö käsin ommellen ompelukehikossa. Eilen ja tänään hän teki ohuesta rautalangasta kieputellen erilaisia kärpäsiä ja sudenkorennon, joihin sai innoituksen, kun kävimme taidemuseossa eilen.

Arvioinnista en tiedä, otamme näitä valmistuneita aina mahdollisuuksien mukaan matkaan tapaamiseen, ja opettaja on raporttiinsa kirjannut, että on monia tekniikoita kokeiltu. Kehui kyllä viime kerralla lapsen tasaista virkkauskäsialaa ja käsin ommeltua juttua ja aiemmin on maininnut, että lapsi on taitava kädentöissä ja näköjään niistä hyvin innostunut. Sen tiedän, että harjoitella täytyy vielä mm. sukan tai lapasen tekoa ja koneompelua, niitä kun ei ole tullut tehtyä niin paljoa.

Mulla itselläni meinaa välillä hämärtyä, mikä on kuvaamataitoon ja mikä käsitöihin liittyvää :), kun lapsi tekee koko ajan ja kaikenlaista eri tekniikoin. Saimme esimerkiksi tuttavalta läjän tölkkirenksuja, joista lapsi värkkäsi muurahaisen ja muuta, ja mietin, ovatko ne käsitöitä vai askarteluja vai jotain muuta. Onhan ilmestynyt käsityökirjakin renksujen käytöstä.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 25 Tammi 2014, 15:21

Alaluokilla askartelu-käsityön ja kuvataiteen ero ei tosiaan olekaan selvä - onneksi valvovana opettajana on siinä vaiheessa yleensä luokanopettaja, joka opettaa joka tapauksessa molempia aineita ja saa sitten itse arvioida, kumpaan aineeseen työt kuuluvat! :) Ja voivathan monet projektit olla useankin oppiaineen piiriin kuuluvia. Esim. muutamat lasten et-työt ovat olleet niin taiteellisia, että olen vienyt ne kuvataiteenkin opettajalle (aineenopettajavaiheessa, täällä 5. luokalta alkaen).

Tiina, teillä on selvästikin käsillä tekemisestä innostunut lapsi, ja olette ehtineet kokeilla vaikka mitä! Sekin tuli hyvin esille, ettei kotiopetus tosiaankaan tarkoita, että opetus tapahtuisi pelkästään vanhempien johdolla kodin seinien sisällä. Käsityö- ja kuvataidekerhoja, urheiluseuroja ym. voi mainiosti käyttää osana opetusta, ja tuttavapiiristä voi löytyä eri alojen taitajia. Nuorin tytär, joka yleensä tutustuu ihmisiin nopeasti, sai käsityömessuilla eräältä lankalintuja myyvältä naiselta oppitunnin, minkä jälkeen lintuja syntyi kotonakin! :)
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Käsityöt

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 19 Joulu 2014, 17:29

Vanhemman pojan viidellä puikolla kutominen onnistui yllättävän hyvin; valitsin hänelle paksun, pehmeän langan, joka ei liu'u puikoilta yhtä helposti kuin ohuempi ja kovempi. Rannekkeet saatiin tänään siihen vaiheeseen, että ne ovat lankojen päättelyä vaille valmiit. Pari viikkoa sitten käytiin opettajalle näyttämässä, miten resorin oikeiden ja nurjien silmukoinen kutominen sujui, ja lähetin lisäksi parin sekunnin videopätkän silmukoiden luomisvaiheesta. Joulun jälkeen - kun sisko on ensin saanut rannekkeet lahjaksi :) - rannekkeet viedään opettajan arvioitaviksi.

Olin luullut, että tämä olisi viimeinen vaadittava työ, mutta tapaamisessa opettajan kanssa tuli ilmi, että pitäisikin vielä ommella esim. housut! Se kaiken muun työn lisäksi, mitä tänä vuonna teettävät kielet ja jäljellä olevat reaaliaineet ja äidinkielen opettajan vaatimat kymmenen kirjallisuusaiheista kirjoitelmaa... :x Käsityön suoritus saattaa siis jäädä kesken vielä tänä vuonnakin!
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Seuraava

Paluu Kotiopetus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron