Puutarhakuulumisia

Multasormien ja sellaisiksi aikovien ajatustenvaihtoa.

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 12 Huhti 2015, 12:22

Violetti krookus - minulla ei toistaiseksi olen muunvärisiä.

Olen taas kerran tullut ajatelleeksi, miten tärkeää nykyisissä sääoloissa olisi tehdä puutarhasta sellainen, että siinä olisi väriä ja kauneutta myös lumettomana talvena... Toissa talvihan oli lähes lumeton, ja tänäkin vuonna lumi suli paljon ennen kuin mikään saattoi ruveta kasvamaan. Ruskean ja harmaan sävyissä on toki omanlaistaan herkkää kauneutta, mutta sitä on riittävästi ympäröivässä luonnossa, joka meillä alkaa heti pihan rajoilta! Vihreyttä talvipihaan antavat meillä sammalet (hienoa, että "nurmikkomme" sammaloituu koko ajan :) ), havupuut ja kerkeästi leviävä maahumala. Korallikanukan punaiset varret tulevat hienosti näkyviin talvella. Talvivihreistä perennoista meillä on hiukan vuorenkilpeä ja pikkutalviota. Vuorenkilpeä pitäisi ehdottomasti hankkia PALJON lisää - se pääsee oikeuksiinsa silloin, kun muut perennat eivät ole kilpailemassa huomiosta! (Sitä paitsi luin juuri, että talven aikana ruskettuneet lehdet voi keväällä kerätä virkistäväksi teeksi ja vihreitä lehtiä voi käyttää maksaläiskien poistamiseen.)
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 27 Huhti 2015, 23:00

Krookuksia avautui kaikkiaan yli 25! Sinililjat ovat myös alkaneet kukkia, samoin imikkä. Rupesin tänään kaivamaan olohuoneen ikkunan alla olevaa paraatiperennamaata kokonaan auki... Se on aika pahasti heinittynyt ja muutenkin sekaisen näköinen, ja ajattelin panna sen vallan uuteen uskoon.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja Maria » 30 Huhti 2015, 10:05

Meillä taisi käydä niin että muut sipulit paitsi narsissit kelpasivat paikalliselle pieneläimistölle. Otetaan ilo irti niistä mitä jäi! Vähän tätä uumoilinkin, kun lumen sulattua löytyi iso onkalo istutuspaikalta.
Kotikoululaisen kanssa pitäisi kylvää lisää juttuja, mm. herneet.
Maria
 

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 24 Touko 2015, 17:09

Pidän todella paljon tuoksukurjenpolvesta (kiitos lahjoittajalle ;) ): sekin on talvivihreä (saa vuorenkilven tapaan ruskaväriä, mutta muuttuu taas keväällä vihreäksi), hurmaava tuoksu muistuttaa mustaherukkaa, ja kasvi leviää innokkaasti. Arvostan itsestään leviäviä kasveja. Pihassamme on valtavasti tilaa, ja jotta istutukset näyttäisivät yhtään miltään, niiden täytyy olla isoja. Koska taimet ovat yleensä kalliita, on hienoa, kun perennoja saa lisää jakamalla!
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja Tiina H » 24 Touko 2015, 19:19

^ Olen samaa mieltä! Hyvä kasvi, pärjää tosi monenlaisessa paikassa, ja vieläpä helppo kitkeä pois, jos on väärään paikkaan eksynyt. Minusta on kanssa hienoa, kun kasveja voi helpost jakaa ja lisätä. Juuri olen kattellut tuossa, kun on tullut siementaimia joistakin kasveista, mihin niitä siirtelisi. Eilen ei ollut täällä Oulussa ihan sellainen mullankaivelupäivä (myrskysi tosi hienosti, kävimme merenrannalla katsomassa), mutta tänään on voinut taas vähän kaivella ja ihmetellä. Istutin tomaatintaimia isompiin purkkeihin ja kylvin joitakin sortteja. Nyt koetan kasvatella tuossa pihalla taimia, kun pellolle ei pääse vielä. On niin koleaa ja märkää, ettei traktori ole päässyt karhimaan vuokrapalstoja.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 24 Touko 2015, 22:23

Sain tänään kuormallisen männynkuorihaketta - ennen kokematonta ylellisyyttä!!! Olen juuri tehnyt todella kovan työn etupihan ison perennamaan kanssa, ja olin maininnut siipalle, että työ voi valua hetkessä hukkaan, kun kasvien väliin jää aluksi isot paljaat multa-alueet, joihin rikkaruohot rynnistävät.

Panin perennaistutuksen kokonaan uusiksi ja päätin kokeilla perinteisen sijasta jotain tosi uudenlaista. Penkki on soikeahko, toisesta päästä hiukan leveämpi. Koko etureunan pituudelta on rivi matalia, violetteja ruusukkeita (Cirsium palustre ;) ), niiden takana hieman korkeampaa tuoksukurjenpolvea. Leveämmässä päässä, joka on lähempänä etuovea, on pari mätästä vuohenjuurta, joka rupeaa pian kukkimaan, ja siitä keskelle päin kolme ruusuangervopensasta. Pensaat kituivat monta vuotta liian kuivassa ja varjoisassa paikassa kukkimatta juuri lainkaan; nyt leikkasin ne mataliksi ja siirsin paraatipaikalle. Pensaantynkien keskelle panin ainakin näin aluksi pienen padan, johon istutin mehiruusuja (ne toistavat kivasti Cirsiumin ruusukemuotoa). Soikion keskellä on päivänliljaa, ja kapeampaan päähän jätin toiveikkaasti pionin, vaikka se ei ole vielä koskaan kukkinut (se on ollut meillä vähintään 7 - 8 vuotta). Takareunassa on keltaista keisarinkruunua, ja leveämmän pään takareunaan jäi tilaa raparperille! :D Perennapenkin jatkona kapeammassa päässä on vielä sinkkiämpäri, jossa kasvaa viiruhelpiä; en uskaltanut istuttaa sitä itse kukkamaahan, koska pelkäsin sen valtaavan liikaa alaa.

Ensimmäistä kertaa jätin tavoittelematta tyypillisesti "kaunista" näkymää ja leikittelin värien ja lehtimuotojen kontrasteilla. Tuoksukurjenpolven ja erityisesti päivänliljan lehtien kirkas vihreä muodostaa vastakohdan violeteille ruusukkeille, ja mehiruusujen, ruusuangervon, pioninversojen (toivottavasti myöhemmin kukkienkin!) ja raparperin punainen ovat sävyltään sukua violetille. Vuohenjuuren ja keisarinkruunun keltainen erottuvat puolestaan varmasti joukosta kirkkaina. Lehtiä ovat monenmuotoisia: Cirsiumin tähtiruusukkeet, tuoksukurjenpolven pyöreähköt, piparkakkumaiset lehdet, päivänliljan ja viiruhelven pitkät, kapeat lehdet, raparperin jättilehdet, keisarinkruunun omanlaiset lehtiruusukkeet ja niin edelleen.

Etuoven toisella puolella pation edessä on neljä kukkapataa. Suurimmassa kasvaa vakituisesti pihlaja-angervo - kiva, helppo pensas, jonka en kuitenkaan halua leviävän. Matalin "pata" on halkaistu peltitynnyri, johon on tehty jalat. Siihen istutin tällä kertaa luonnosta tuotua poimulehteä, peurankelloja ja pari kaupasta puoleen hintaan ostettua vaaleanpunaista äitienpäiväruusua; nurkassa on pieni ruohosipulipehko. Kolmanteen pataan tein asetelman kolmesta Cirsium-ruusukkeesta (olen niihin aivan ihastunut, kun alkuun pääsin!), päivänliljoista ja oransseista orvokeista (orvokit ovat oikeastaan vasta tilauksessa; niitä pitäisi tulla keskiviikkona). Neljäs "pata" on betoniputki, johon mahtuu vain yksi alennusruusu (kirkkaan oranssinpunainen) ja sen ympärille tuoksukurjenpolvea.

Näiden sommittelu on ollut todella hauskaa, ja mielessä on lisää samantapaisia projekteja istutusten uudistamiseksi! :) Huomaan pitäväni tällä hetkellä kontrasteista ja vastakohtien yhdistelmistä. Tosin pihan luonnonmukaisessa osassa kaikki saa edelleen sointua yhteen ja muodostaa rauhoittavan sopusointuisen kokonaisuuden! Sinne on muodostumassa metsäpuutarha, jossa ovat jo kukkineet krookukset ja idänsinililjat, kukkivat parhaillaan kevätesikot ja imikät, ja pian on lemmikkimeren vuoro...
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja Tiina H » 25 Touko 2015, 10:07

Ihania :)

Pionia mietin, kun sanoit, ettei se ole kukkinut koskaan. Millainen sen paikka on? Onko aurinkoa, kasvaako lähellä isoja puita, millainen maaperä, miten syvään pioni on istutettu (se erotus siitä kruunusta eli siitä, mistä ne silmut nousevat, maan pintaan), onko istutettaessa juuret selvitelty vai olivatko mykkyrässä ja paljon ohuita juuria, onko kruunun päällä hiekkaa tai soraa vai multaa, onko istutuskuoppaan aikoinaan pantu voimaa, kasvaako pionin varpailla jotakin, tällaisia nyt ainakin tulee mieleen.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 26 Touko 2015, 21:42

Pioni on ollut parissa eri paikassa. Ensimmäinen paikka oli aika huono, mutta nyt se on ollut muutaman vuoden hyvässä mullassa (ei happamassa) parhaassa kukkamaassamme, johon puiden juuret eivät pääse (meillähän on isoja koivuja ja lehtikuusia, jotka varastavat kaiken voiman vähintään 10 metrin säteeltä!) ja aurinkoisella seinustalla, jota tosin puut keskipäivällä pahimpaan paahdeaikaan hiukan varjostavat. Multaa on syväitse, mutta juurakon olen koettanut ohjeiden mukaan jättää mahdollisimman lähelle pintaa. Mitään juurisotkuja ei ole ollut, koska ohuita juuria ei paljon edes ole! Sain alun perinkin lohkaistua mieheni lapsuudenkodin pihamaalla kasvavasta, vuosikymmeniä vanhasta pionista aika pienen juurakonkappaleen... Hengissä kukka kuitenkin on, kun tekee joka vuosi lehtiä.

Olisikohan tämä yksinkertaisesti vielä laskettavissa "muutaman vuoden 'mielenosoitukseen' eli kukintataukoon", josta Viherpihassa varoitetaan pionin jakamisen yhteydessä? Siinä tapauksessa pitänee vain kärsivällisesti odottaa ja antaa kukan nyt olla paikallaan!
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja Maria » 27 Touko 2015, 13:18

En ole asiantuntija, mutta pioni voi todella ottaa vuoksiksi nokkiinsa siirtelystä. Luulen että esimerkiksi maaperään totuttautuminen kestää?
Maria
 

Re: Puutarhakuulumisia

ViestiKirjoittaja Tiina H » 27 Touko 2015, 13:41

Kyllä se voi tykätä kyttyrää pitkäksikin aikaa. Paikka kuulostaa nyt kyllä pionille hyvältä, ja jos siinä kruunun päällä karkeaa maata on noin 3 - 5 cm, ei pitäisi olla pulmia. Jos se on liian syvällä, kasvi ei kuki, ja jos liian pinnalla, voivat silmut paleltua, eikä taaskaan kukkia tule. Talveksi voi pistää siihen kruunun päälle puolisen lapiollista eli pikku keon soraa tai karkeahkoa hiekkaa ja sitten pyyhkäistä keväällä sopivan korkuiseksi sen keon, että jää vain se 3 - 5 cm maata. Jos tarvii pionia siirtää, niin vasta myöhään syksyllä, kun varret ovat jo lakastuneet, mutta ennen kuin pakkaset tulevat. Ne paksut juurenkappaleet ovat tärkeitä, mutta siirron yhteydessä voi ne ohuemmat juuret napsia pois.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

EdellinenSeuraava

Paluu Piha ja puutarha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron