On varmasti tuskallista ja monenlaisia tunteita herättävää seurata sivusta aikuisen lapsensa yksinäisyyttä ja eristymistä! Lapsen puolesta tekisi mitä vain, jos se auttaisi, mutta loppujen lopuksi voi auttaa kovin vähän, koska ei voi elää elämää toisen puolesta...

Äärimmäinen eristäytyminen on jo itsessään psyykkinen oire ja myös liittyy oheisoireena traumoihin ja mielenterveysongelmiin, joten ehkä mielenterveysomaisten ryhmissä olisi kohtalotovereita? Esimerkiksi FinFamilla näkyy olevan lähi- ja verkkoryhmiä:
https://finfami.fi/verkkoryhmat/.