Sivu 1/1

Kielten opiskelu

ViestiLähetetty: 25 Tammi 2014, 14:40
Kirjoittaja Tiina H
Miten opiskelette vieraita kieliä? Onko käytössänne oppikirjoja, joihin olette olleet erityisen tyytyväisiä?

Me olemme tähän saakka esimerkiksi lukeneet kuvakirjoja ja loruja, katsoneet elokuvia, kuunnelleet ja laulaneet lauluja, lukeneet pakkaustekstejä, pelanneet pelejä, leikkineet niin, että mukaan on otettu vierasta kieltä ja tehneet vieraskielisiä puuhakirjoja. Nyt olen alkanut miettiä, olisiko kuitenkin hyvä olla jokin oppikirjakin. En ole varma.

Re: Kielten opiskelu

ViestiLähetetty: 25 Tammi 2014, 15:10
Kirjoittaja rumaelsa
Kielten oppikirjat ovat minusta hyviä ainakin sikäli, että kielioppiasiatkin täytyy opiskella, ja kirjoihin on kätevästi koottu tehtäviä, joiden avulla harjoitellaan ja kerrataan tiettyjä kielioppijuttuja. Yhtä hyvin voi, jos aikaa ja intoa riittää, tehdä vain luettelon kunakin vuonna opeteltavista asioista ja etsiä tehtäviä sieltä sun täältä - netistäkin löytyy - tai laatia niitä itse. Mekin aloitimme sillä tavalla, mutta pidin sitä työläänä, ja viime vuosina olen nauttinut valmiiden kirjojen helppoudesta; täydenteeksi olemme tehneet luettelemasi kaltaisia juttuja. Hyvä oppikirja on kooste, jossa on myös pelejä, lauluja ja leikkejä, jotka on taitavasti yhdistetty aihepiiriin.

Mielipiteet kirjasarjoista tuntuvat vaihtelevan kovasti. Me olemme pitäneet englannin Yes!-sarjasta todella paljon, mutta tiedän joidenkuiden suorastaan inhoavan sitä! Esim. erään osan fantasia-aiheet ja -kuvat ovat olleet meidän lapsista lumoavia, ja muuan tuttavaäiti taas kertoi, että hänen lastaan eivät lainkaan kiinnosta sellaiset "epätodelliset" aiheet.

Re: Kielten opiskelu

ViestiLähetetty: 19 Marras 2015, 14:31
Kirjoittaja rumaelsa
Tiina, miten olette sittemmin jatkaneet? Onko teillä nykyään käytössä kielten oppikirjoja?

Jo monen vuoden ajan olen puhunut lapsille ruotsia iltatoimien yhteydessä. Suosittelen todella jonkin tietyn tilanteen valintaa, jos haluaa antaa lapselle "kielisuihkutusta" - silloin kielen vaihtaminen rupeaa käymään suorastaan automaattisesti. Kannattaa valita päivittäin tai ainakin useita kertoja viikossa toistuva tilanne, jotta harjoitusta tulee tarpeeksi. Tilanteiden lisääminen vähitellen tai muuttaminen silloin tällöin voi olla paikallaan, jos huomaa sanaston jäävän kovin yksipuoliseksi. Minäkin lisäsin myöhemmin ohjelmaan ruotsin puhumisen myös kesäisin ripustaessani pyykkiä ulos narulle; lapset halusivat silloin yleensä keinua pyykkinarujen vieressä olevassa keinussa, ja vauhtia antaessani he oppivat helposti numeroita! Siitä pitäen olen ottanut tavakseni laskea ruotsiksi, kun annan lapsille vauhtia keinussa - myös vieraille lapsille! :)

Rutiinin luominen todella kannattaa, sillä muutoin ponnistuksia vaativa kielisuihkuttelu saattaa ensi-innostuksen jälkeen vähitellen jäädä. Sehän ei aina palkitse kovin nopeasti; voi mennä vuosia, ennen kuin lapsi alkaa vastailla uudella kielellä, ja sitä ennen on joskus vaikea tietää, paljonko hän loppujen lopuksi on oppinut. Sama ongelma on usein kaksikielisissä perheissä, joissa vähemmistökieltä puhuva vanhempi päättää puhua lapselle omaa äidinkieltään. Ensiksikin aloittaminen voi osoittautua yllättävän vaikeaksi, ellei sitä tee heti alussa. Eräs meänkielinen äiti kertoi, että synnytyslaitoksella hänen tuli puhuttua vauvoilleen ruotsia, jota kaikki ympärillä puhuivat, ja siitä ehti tulla tapa, jota oli vaikea enää kotona muuttaa; vasta neljännen lapsensa kanssa hän pystyi paremmin pitämään kiinni päätöksestään puhua meän kieltä, koska sai aloitetuksi sen heti sairaalassa. Liian moni vähemmistökielinen vanhempi uupuu toivottoman tuntuiseen yritykseensä ja luovuttaa. Esimerkiksi Karjalan televisiossa oli surullinen tarina nuoresta äidistä, joka sitkeästi puhui lapselleen karjalaa venäjänkielisessä ympäristössä kolmen neljän vuoden ajan, mutta lopetti, kun poika ei milloinkaan vastannut karjalaksi, vaikka näytti ymmärtävän... :(

Vanhemmilla lapsilla ruotsin opetus kirjasta on alkanut seitsemännellä luokalla, mutta 10-vuotiaan kuopuksen kanssa aloitimme tänä syksynä, koska hän jo itse kyseli asiasta ja satuin sopivasti löytämään Huutonetistä helpot, kolmannelle luokalle tarkoitetut Här och nu -oppikirjat (jatkoa ei kyllä ole tiedossa, mutta kaipa jotain löytyy!). Joka "tunnilla" myös laulamme jotain "Sång och lek"-kirjasta.

Re: Kielten opiskelu

ViestiLähetetty: 19 Marras 2015, 21:03
Kirjoittaja Tiina H
rumaelsa kirjoitti:Tiina, miten olette sittemmin jatkaneet? Onko teillä nykyään käytössä kielten oppikirjoja?

Kyllä, kysyin tutulta englanninopettajalta, mitä hän suosittelisi, ja niinpä meillä on nyt alaluokkien kirjoista Let's Go!, joka on oikein mukava. Ostimme työkirjat itse ja tekstikirjat ja opettajan oppaat olemme lainanneet kirjastosta. Kirjat tuntuvat tarpeellisilta, sillä niissä on mietitty opeteltavan asian järjestys hyvin. Toki englantia tulee harjoiteltua ja käytettyä muutenkin. Ruotsiin meillä on Skoj-kirjojen työkirjat (Slottet ja Skeppet), ja ensimmäistä lapsi on vähän aloitellut. Hän on kuitenkin saanut jostakin päähänsä, että ruotsi on turhaa. En oikein tiedä, mistä ajatus on hänelle tullut, sillä ainoa vähän vanhempi kaveri, joka oli jo ehtinyt aloittaa ruotsin opiskelun koulussa, piti ruotsia aivan rehellisesti lempiaineenaan. Nyt on sitten ollut vähän vähemmällä kirjasta tekeminen, mutta koetan pitää ruotsin mukana muutoin.

Re: Kielten opiskelu

ViestiLähetetty: 07 Joulu 2015, 20:17
Kirjoittaja Tiina H
Olemme taas koko perhe katsoneet Areenan kautta joulukalenteriohjelmia. Seuraamme Buu-klubbenin kalenteria, jossa juonto on suomenruotsia ja seassa yksi näytettävä sarja Ruotsissa tehty (Tjuvarnas jul). Sitten katsomme tanskalaista jouluaiheista nuortensarjaa, jonka puheesta ei kyllä ymmärrä mitään :D, mutta tuleepahan katsottua. Vuosi sitten pyöri Norjassa tehty, ruotsiksi dubattu sarja Julkungen, josta pidimme kaikki.