Kirjoittaja Tiina H » 15 Touko 2016, 17:03
Onko teillä ollut tarpeen tehdä jokin kaavoitus ja siitä koneompelutyö? Meillä tuli palautetta taannoin siitä vuodenvaihteen tapaamisesta, ja siinä tutkiva opettaja kirjoitti, että ei ole kaavoitusta harjoiteltu (eikä koneompelusta löydy mainintaa - tämä on varmaan väärinkäsitys, sillä onhan lapsi tehnyt koneella jo vaikka mitä ja niitä on ollut mukana ja myös mainittu päiväkirjoissa). Mutta se kaavoitus. Kun kävimme edellisessä tapaamisessa silloin vuodenvaihteessa, olivat ikätoverit juuri käsityötunnilla ja levittelivät lattialla kaavoja huppariin tai collegepuseroon. En ole huomannut kysyä, tarkoittaako kaavoitus, että pitää ihan alusta tehdä vaatteen kaavat vai ottaa jokin valmis kaava, jonka muokkaa itselleen sopivaksi. Sitäkin olen mietiskellyt, miten nyt, kun ops muuttuu: Jos on tekemättä jotakin, mitä on tavattu täällä päin kouluissa tehdä tietyillä luokilla, ja meillä on tekemättä, voiko niitä edelleen vaatia opsin muututtua?