"Kotikoulusta oli paljon hyötyä. Opin itsekuria ja itsenäisen opiskelutyylin. Pystyn [nykyään koulussa] itsenäisesti suorittamaan kursseja. Saan ihan samoja arvosanoja kuin jos menisin tunneille - - Itse asiassa nautin opiskelusta toisin kuin monet muut ikäiseni."
(17-vuotias lukiolainen Saara Furu,
https://yle.fi/uutiset/3-9797403)
"Kun vanhempana opettaa omaa lastaan, pitää varautua paljon normaalia rajumpaan vastarintaan. Joskus kirjat lentelevät, kynät katkeilevat ja korvatulpat olisivat kallisarvoinen lisävaruste. Lasten pitää antaa edetä omaa tahtiaan ja oma ego pitää pystyä piilottamaan. Kun motivaatio sitten löytyy, on mahtavaa seurata oppimisen riemua ja nähdä tulosten yltävän sellaiselle tasolle jota ei ole uskaltanut odottaakaan. Kaikki tehtävät pitää sitoa osaksi arkea, jotta lapsi ymmärtää miksi asioita pitää oppia. Kokkaus, veneen huolto, kaupassakäynti, kaupunkikävely ja Minecraftin pelaaminen ovat kaikki oivallisia tilaisuuksia oppia jotain uutta. Näihin ja moniin muihin arkisiin askareisiin voi helposti yhdistää matematiikan, historian, biologian, uskonnon, kielten tai vaikkapa käsityön opettelua. Vanhemman pitäisi osata olla enemmän tiennäyttäjä, ei opettaja."
"Vanhempana ja opettajana voisi onnitella itseään hyvin tehdystä työstä, mutta avaimena kuitenkin on altistus oppimiselle. Se tarkoittaa meillä, että käden ulottuvilla on tietokirjoja, tiedelehtiä, sanakirjoja, kartastoja, dokumenttielokuvia jotka yhdistyvät omiin havaintoihin luonnosta."
"Venekoulussa oppiminen on kokoajan läsnä. Tarkkoja tunti- tai viikkosuunnitelmia ei puolen vuoden kokemuksellamme kannata tehdä, koska päivien tapahtumat vaihtelevat todella. Edellytykset määrämuotoisille oppitunneille ovat aivan erilaiset, kun olemme satamassa nettiyhteyden päässä ja sitten kun olemme merellä tai ankkurissa syrjäisellä lahdella. Oppiminen ja opetus pitää muokata sopivaksi ja mennä niin sanotusti maaston mukaan.
Helpoiten ja mielenkiintoisimmin oppiminen tapahtuu, kun opittava asia liittyy suurempaan kokonaisuuteen. Tällaisella matkalla retkipäivät seuraavat toisiaan ja opittavaa riittää uusissa maissa, matkalla eteen tulevissa luonnonilmiöissä, eläimissä ja tietysti itse purjehduksessa."
"Tuntuu ihmeelliseltä, miten paljon asioita voi oppia lyhyessä ajassa, kun niiden merkityksen ymmärtää. Tämä ymmärrys ei tule eikä voi tulla pelkästään kirjoista eikä edes harjoitustöiden kautta. Lapset pitää laittaa tekemään oikeita asioita oikeassa maailmassa."
(Meretniemen perheen kokemuksia "venekoulusta", perheen blogi
https://sailforgood.tumblr.com/)
"* Jokainen lapsi on erilainen ja varustettu ihan omalla persoonallisuudellaan, vahvuuksillaan ja kiinnostuksen kohteillaan. Jokainen myös oppii omalla tavallaan.
* Lapset tarvitsevat turvallisen paikan innostua ja he tarvitsevat sitä, että sitä innostusta tuetaan ja autetaan heitä saavuttamaan heidän omat tavoitteet oppimisessa ja elämässä.
* Vanhempien tulisi olla paljon enemmän mukana lasten oppimisessa eikä ulkoistaa sitä kouluille. Tietenkin tämä ei ole aina mahdollista, mutta sitä kaivattaisiin.
* Ajattele tilanteita oppimisen näkökulmasta mahdollisuuksina. Mitä nykyisessä tilanteessa on sellaista, josta voisi lapsen kanssa oppia lisää, keskustella enemmän, yhdistää muihin ilmiöihin yms. Yhdistä oppiminen jokapäiväiseen elämään ajattelematta liikaa sitä, milloin asioita koulun puolesta käsitellään."
" - - asiasisällöllisesti kyllä se yksivuosikurssi alakoulussa aika pientä on. Tämä on tietenkin siitä syystä, että kaikkien pitää pysyä mukana ja jos on 25 yhdellä opettajalla niin on selvää, ettei tavoitteita voi ihan kamalan korkeaksi asettaa. Se on ollut kiva huomata, että ei tarvitse olla huolissaan ja voi ottaa siihen paljon muuta, mitä normi-opsissa ei voi ollakaan."
"Mieluummin menee oman innon kautta ja sitten tehdään se, mikä innostaa, eikä sen mukaan, että lukujärjestyksessä lukee, että tänään tehdään näitä ja näitä asioita. Se tekee tietysti asiat itselleen helpoksi, kun ei tarvitse pakottaa."
"Se on se asia ja se luksus, joka meillä on, että me voidaan ottaa sen yhden tietyn lapsen henkilökohtainen kehitysvaihe huomioon, mitä ei voi isossa luokassa tehdä."
"optimimaailmassa, mikä luokkahuoneessa ei ole mahdollista, niin opsin filosofia on se, että jos tänään lapsi ei tiedä, mitä halua tietää, niin opettajan tehtävä on antaa 3-5 vaihtoehtoa, joista lapsi valitsee. Tai monta kertaa lapsi on sitä mieltä, että jokin asia olisi hyvä ja sitten tehdään sitä, mitä se lapsi sanoo, jolloin vaarana on se, että tehdään jotain yhtä asiaa koko ajan. Siinä tulee siinä sitten se opettajan ohjaamisen ammattitaito, miten sitä lähdetään laajentamaan sitä mielenkiintoa ylös ja alas ja viereen, miten siihen saadaan liitettyä niitä muita asioita, laajempaa kokonaisuutta. Silloin se kaikki kuitenkin lähtee lapsen omasta kiinnostumisesta. Tämä on kai sen uuden opsin sydän. Mahdoton ajatus näin suoraan sanoen noin 30 hengen luokalle, että jokainen saisi tehdä, mitä itseä huvittaa. Se ei vain käytännössä onnistu. Meillä se toistaiseksi onnistuu. Sen takia tämä on hauska kokeilu. Muut aiheet ja aineet saa aina liitettyä mukaan. En koe, että mikään olisi sellainen aihealue, mikä olisi lapsille kauheaa eikä kiinnostaisi."
" - - ei ole sitä 25 lapsen luokkaa, jossa osata tai ei osata toimia. Enemmän teet oikein, jos olet hiljaa ja teet niin kuin käsketään. - - hän on niin täynnä energiaa, että hänen on vaikeaa olla paikallaan. Viime vuonna monesti keskusteltiin opettajan kanssa, kun jalka vipattaa, pyörii paikallaan ja pitää tehdä juttuja. Tuommoinen voisi kääntyä tosi vaikeaksi jutuksi, jolloin se itse oppiminen saisi negatiivisen mielen myös lapsen omassa päässä, että voi, kun koulu on tyhmää, kun häntä koko ajan moititaan, kun hän ei jaksa istua hiljaa paikallaan. Pitää vain olla tosi tyytyväinen, että on tämänlainen tilanne, sen sijaan, että Wilmassa/Helmessä olisi joka toinen päivä merkintä hankaluudesta tunnilla. Tämä on aika hyvä ratkaisu."
(Meretniemen perheen haastattelu,
https://isbel.org/2017/06/15/learning-e ... i-suomeksi)