Päättötutkinnot ja -todistus

Eri aineiden oppimateriaaleille on omat ketjut. Huomaa, että yhteensä viestiketjuja on jo kaksi sivua!

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja Tiina H » 17 Loka 2016, 10:16

Annimonni, kirjoitit monenlaisista opettajista. Tuliko kertaakaan sellainen olo, että joku opettajista yrittäisi tietoisesti jarruttaa kotiopetustaivalta? Mietin, että kun edustaa isoa, vankkaa järjestelmää kuten koululaitosta, katselee tietenkin siltä kantilta asioita. Joillakin voi olla tosi arka paikka se, että osa ihmisistä valitsee toisin, ja ärtymys tai pettymys voi purkautua sitten kurjillakin tavoilla. Toisaalta eteen voi tulla ihanan kannustavia opettajia, joille tärkeintä ei ole sen oman laitoksen arvovallan ylläpito tai muu vastaava vaan aidosti se, että lapsi oppii ja oppimisesta jää hyviä kokemuksia ja iloa.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja annimonni » 18 Loka 2016, 21:34

Ei kyllä sellasta kotiopetuksen vastaista ollut, mutta joidenkin opettajien pätemisen tarve ja maalaisjärjen puute oli ärsyttävää. Jos enemmän olisi joutunut tuollaisten ihmisten kanssa olemaan tekemisissä olisi saattanutkin löytyä kotiopetuksen vastaisia ajatuksia. Esim. käsityön opettaja oli tosi sanoisinko ärsyttävä jo heti ekalla tapaamiskerralla. Hän on myös apulaisrehtori. Otimme mukaan tyttären tekemiä töitä näyttääksemme niitä ja että niitä voisi ottaa mukaan arviointiin. Ja p...kat, hän ei muuta kuin vilkaisi ja totesi että joo-o. Antoi lapun jossa on mitä ovat seiskaluokkalaisten kanssa tehneet. Niistä piti sitten valita kaksi. Valittiin villasukat ja kaavoista housut. Lisäksi sovittiin teoriakoe. (Välihuomautus: Tämä samainen opettaja piti kiinni kynsin ja hampain siitä ettei meille saa antaa mitään oppimateriaalia edes kokeiden lukuun... :evil: No saatiin kuitenkin bg, maa, hi, et, fy aineiden opettajilta. Matikan ope ei uskaltanut antaa :lol: ) Lisäksi pedanettiin piti kirjata oppimispäiväkirjaa käsitöiden etenemisestä ja teoriakokeen jälkeen tekniikan näyttöä. Kysyin saadaanko koululta lainaan kaavoja ja hänen mukaan kaavoja kyllä löytyy vaikka kirjastosta (<- rumaelsalle kiitos :D )
Teoriakoe meni ihan päin mäntyä. Ensinnäkin kaikki muut opettajat ovat laittaneet tyttäreni omaan rauhaan tekemään koetta esim. luokan yhteydessä olevaan tilaan jos heillä on ollut samaan aikaan tunti. No, käsityön koe tehtiin sitten samassa tilassa jossa pari tyttöä ompeli saumurilla :shock: . Tytär kyllä sanoi ettei se häirinnyt, mutta totta kai se häiritsi. Sitten kun koe oli tehty tytär sanoi sille opelle että valmis. Ope sanoi, että hänellä loppuu tunti puolen tunnin päästä, odota sen aikaa :shock:
Puolen tunnin kuluttua alkoi tekniikoiden näyttö. Enpäs ollut huomannut erikseen puhua, että mitä tekniikoita näytetään. Kaikkihan tietää, että ompelukoneita on aika montaa eri sorttia, eikö? No, eka näyttö: laita langat ompelukoneeseen. Ei onnistunut. Koulun kone on pikkusen erilainen kuin meidän... Ja kun tyttärellä ei ole mitään kiinnnostusta pakkoa enempää käsitöihin niin ei leikannut yhtään miten asia menisi. Sitten ottivatkin virkkuukoukun käteen. Virkkaa ketjusilmukoita, pylvästä jne. Onneksi tuo virkkaus on jotenkin hallussa. Seuraavaksi ottivatkin kutimet ja piti tehdä oikeaa ja nurjaa silmukkaa. Ihan ok nekin meni. Sitten pitikin tehdä kirjoneuletta. Tytär oli että anteeksi mitä :shock: Ope sanoi, että no sitten hän opettaa kun et kerran osaa. :evil:
Saatatte varmaan arvata millaiset itkupotkuraivarit tytär sai astuttuaan autoon :?
Eihän ne pedanetin kirjauksetkaan tuon open mieleen ollut vaikka ihan niin tehtiin kuin oli sovittu. No, pääasia oli että ok numero saatiin silti ja tuosta päästiin. Ajattelin kyllä laittaa opettajalle palautetta, mutta parempi on ehkä vaan antaa olla. Hänen kanssaan emme joudu enää koskaan tekemisiin. Onneksi :)

Sitten oli kotitalouden opettaja. Aivan hurmaava nainen. Hän otti meidät vastaan niin lämpimästi ja ystävällisesti. Tarjosi kahvia (tavattiin siis kotitaloustunnin jälkeen luokassa) ja juttelu oli mukavaa. Hän oli asunut jossain kohtaa Amerikassa ja kotikoulu oli sen kautta tuttu asia. Hän oli aivan haltioissaan tyttäreni teatteriharrastuksesta. Saatiin jopa itse päättää antaako tytär taitonäytteen tuolla kotitalousluokassa vai ei. Hän ei halunnut pakottaa. Hassua oli, kun tytär ja tuo ope juttelivat kokeen jälkeen ja puheeksi tuli mitä leivän päälle olisi hyvä laittaa niin tytär sanoi meillä käytettävän pelkästään voita. Ope oli sanonut ihan KÄÄK! Voisit kertoa äidille kasvirasvojen terveellisyydestä hieman. :lol: Eihän asia hänelle kuulu, enkä pahoittanut mieltäni tietäen tapauksen.

Sitten on tuo historian ja et:n ope. Siis voi herran jestas mikä opettaja. Noin nelikymppinen mies ja millä asenteella hän hommiaan hoitaa :D
Paikallislehdessä oli hänestä juttu jossa hänet tituleerattiin yläkoulun suosikkiopettajaksi. Enkä ihmettele. Lehden jutun mukaan hän käy koulussa saamassa nuorisoterapiaa, tietyt hommat hoidetaan ja muuten voidaan olla kuin Ellun kanat :D Juttelin hänen kanssaan muutaman kerran ja ekalla kerralla hän sanoi myös mahdollisesti joskus lapsia saadessaan pitävänsä ne kotikoulussa. Hänellä on kaverina kotikoulun käynyt ihminen. Tuo ope on hyvin iloinen, hauska ja saa pidettyä nuoret kurissa. Kuulemma alakoulun puolella kiirii jo sanaa hänen tunneistaan joilla on mukavaa. Hän opettaa myös uskontoa ja yhteiskuntaoppia. Tämä opettaja oli kyllä hyvin kotikoulumyönteinen ja oli sitä mieltä, että kouluttamattomat kotiopettajat osaavat joskus opettaa koulun opettajia paremmin.

Muut opettajat oli välimaastossa. Kuviksen opettajaa en edes nähnyt. Hän vain pyysi saada nähdä jonkun otannan kuviksen töistä. Toimitin työt kansliaan ja parin viikon jälkeen hain ne sieltä ja kuviksen arviointi oli siinä. Ihmettelen kuitenkin miten määräytyi tuo arviointialue yleensä aineissa. Maantiedossa ja biologiassa arvioitiin kasi- ja ysiluokan aiheet, fyysikan ja kemian taasen koko yläkoulu. Helpottihan sen maantiedossa ja biologiassa kovin kun oli yksi kirja vähemmän luettavaa. Biologiassa meillä oli esittää noin viidenkymmenen kasvin kasvio joka nosti numeroa. Hyvin positiivista oli myös matikan opettaja. Ensin sovimme suoritettavan joka luokka omanaan. Hän kuitenkin ehdotti sellaista, jossa kokeet olisivatkin aihealueittain ja tehtäviä olisi eri luokkatasoilta. Ensin oli luvut ja laskutoimitukset ja algebra, toisena geometria ja kolmantena funktiot ja tilastot ja todennäköisyys. Lisäksi saimme itse kertoa arvosanan tavoitetason ja sen mukaan oli sitten koe. Tuo käytäntö oli tosi hyvä. Muuten olisi ollut hankalaa tietää mitä harjoitella. Kaikissa aineissa saimme kertoa haluamamme arvostelutason. Se oli tosi hyvä asia.
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 26 Touko 2017, 16:45

Vanhemmalla pojalla on peruskoulun viimeisetkin suoritukset tehtynä, tietenkin sitä kotitaloutta lukuun ottamatta! ;) Vieraiden kielten kokeet olivat viime ja toissa viikolla (kumpikin kahdessa erässä: toisena päivänä suullinen ja kuullunymmärtämisen koe, toisena kirjallinen koe), ja liikuntapäiväkirja palautettiin tänään. Ruotsista tuli 9. Pyydän koulua kirjoittamaan ensi viikolla todistuksen kaikista suoritetuista aineista, jolloin saamme tietää loput numerot.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3146
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja annimonni » 27 Touko 2017, 14:16

Hienoa! Urakka on nyt takana :)
Mitä mieltä poika itse on aherruksestaan?
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja Tiina H » 29 Touko 2017, 09:13

Onpa mahtava urakka tehtynä nyt teillä, sekä pojalla että sinulla, rumaelsa! Onnea!
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja Vanilja » 29 Touko 2017, 11:50

Onnea minunkin puolestani sekä pojalle että äidille!
Vanilja
 
Viestit: 1152
Liittynyt: 04 Marras 2013, 15:02

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 29 Touko 2017, 17:44

Kiitoksia onnitteluista! Nyt on sitten "virallinen kotiopettajaurani" ;) lopussa... Tosin arki ei juuri muutu, sillä olemme pojan kanssa sopineet, että hän opiskelee edelleen päivittäin: englannin ja ruotsin kirjoissa on vielä tekemättömiä tehtäviä, venäjässä ollaan vasta pääsemässä vauhtiin, ja viimeinen lukion pitkän matematiikan kirja on kesken. Poika ei ole kommentoinut suoritustaan oikeastaan mitenkään, mutta ajatukset liikkuvat syksyllä tapahtuvassa opiskelemaan lähdössä. Tuntuu varmaan turvalliseltakin pitää kiinni tutusta opiskelurutiinista, ja nythän hän opiskelee täysin vapaaehtoisesti, ilman aikataulupaineita.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3146
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Päättötutkinnot ja -todistus

ViestiKirjoittaja Tavi » 30 Touko 2017, 09:31

Lämpimät onnittelut täältäkin, menestystä matkaan jatkossakin! Upeaa tulevaa, niin pojalle kuin äidillekin! :)
Tavi
 
Viestit: 34
Liittynyt: 02 Marras 2013, 15:12

Edellinen

Paluu Kotiopetus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron