Ala-asteen opinnot on nyt takana pojallakin. Valvova ope kävi meillä keskiviikkona. Oli hänen kanssaan viimeinen kerta ja haikealta tuntuu. Seitsemän vuoden yhteistyö on kuitenkin aika pitkä aika. Seloste tapaamisesta tulee sitten taas postissa.
Käytiin aineet viime syksynä tekemäni opsin mukaan. En muistanut tarkistaa ennen open tuloa mitä olinkaan opsiin kirjoitellut (

). No, hyvin sujui kaikki. Puolitoista tuntia meni nyt aikaa, kun rupateltiin muutakin asiaa. Ehkä tuossa rupattelussa olikin sitten se syy miksi unohdin näyttää meidän fysiikan ja kemian hommat

Olin opsiin kirjoittanut uuden valtakunnallisen mukaan ympäristöoppi ja kai sekin sekoitti mieleni ja kävimme vain siitä biologian ja maantiedon osuuden läpi. Laitoin opelle asiasta sähköpostia. Katsotaan mitä tuumaa
Liikunta on jotenkin aina omasta mielestäni kiusallinen aine "esitellä", koska näytettävää ei ole. Aionkin nyt tulevina yläasteen vuosina tehdä joka vuosi liikuntapäiväkirjaan merkinnät siitä.
Kaiken kaikkiaan tapaaminen sujui taas hyvin ja molemmille puolille jäi hyvä mieli. Sanoin pojalle, että puhuitpa hyvin (hän on vähän ujonen joskus) ja kehuin muutenkin. Poika totesi vain, että kuka vanhempi muka sanoo lapselleen noin, että "puhuitpa hyvin"? Vastasin, että toivon että aika monikin

Poika jaksaa kyllä yllättää noilla puhetaidoillaan yhä uudelleen, koska hän on ollut kovin ujonen ja vähäsanainen perheen ulkopuolisten kanssa vielä pari vuotta sitten.
Paikkakunnallemme ei valvovan open tiedon mukaan ole tullut uusia täysin koulusta irti olevia kotikoululaisia. Täällä on kuitenkin neljä alakoulua ja meidän valvova ope tietää vain yhden koulun asiat. Ehkä. Mistäs sitä tietää, vaikka tiesikin muita ja ei vain halunnut/saanut kertoa.