Edistymisen valvonta

[Pirjo]

Todennäköisesti sovimme valvontatavoista ja haluavat nähdä kuinka hihhuleita olemme...Rehtorikin kuulemma haluaa tavata meidät. Sivistystoimenjohtaja jo puhelimessa kyseli, että eikö Nelli kuitenkin tulisi kouluun. Huoh!
Valvoja kyseli ensimmäisiksi sanoikseen puhelimessa, että olemmeko jo aloittaneet koulun, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Piti ihan nielaista ärhäkkä vastaus ja vain todeta, että aloittaneet olemme jo elokuussa. Kotikoulu ei todellakaan taida olla tuttu jos hän kuvittelee, että meidän koulumme on jotenkin riippuvainen hänen yhteydenotostaan.
Toivotaan nyt että pääsemme yhteisymmärrykseen ja mitä vähemmän olemme koulun kanssa tekemisissä, sen parempi.

[rumaelsa]

Meilläkin opettaja hoputtaa kertotaulukokeen päivämäärän sopimista, jotta lapsi "ehtii käydä kolmosluokan sisällöt läpi" - ikään kuin olisi koepäivästä kiinni, milloin siirrymme seuraavaan asiaan! "Kevätlukukaudelle jää silti vielä paljon opittavia asioita", toteaa opettaja... Niin, varmaankaan hän opettajana ei voi jäädä odottamaan, että luokan jokainen lapsi on oppinut jokaisen asian kunnolla, mutta kun minulla on yksi "oppilas", mitä järkeä olisi kiirehtiä eteenpäin, ellei lapsi selvästikään ole sisäistänyt opittavaa asiaa?

Kolmasluokkalainen sai tänä syksynä luvan suorittaa yhden ympäristö- ja luonnontiedon osion portfoliona. Aiheena oli maiseman muuttuminen, kartta, jääkausi, vesistöt, maalajit, kivet ja mineraalit, maaperän vaikutus kasvillisuuteen. Etsimme kivi- ja maanäytteitä, harjoittelimme kartan käyttöä kaupungissa, tutkimme jääkauden jälkiä lähiseudulla, seurasimme veden kulkua mereen täältä vedenjakaja-alueelta jne. Eräästä paikkakuntamme järvestä vesi virtaa kahtaalle, toisaalta Kokemäenjokeen, toisaalta Kyrönjokeen! Löysimme kotiseutukirjasta vanhoja kuvia kuntakeskuksesta, ja poika kävi kuvaamassa samat paikat uudelleen. Kuvista koottiin pieni näyttely, josta tuli niin hieno, että saimme sen kahdeksi viikoksi esille kirjastoonkin!

Opettaja sai portfoliona nähtäväkseen valokuvanäyttelyn, tietoja karttatehtävistä, itse piirretyn kotipihan kartan oikeine karttamerkkeineen, kerätyt maa- ja kivinäytteet nimettyinä sekä tietolehtiä jääkauden jäljistä tällä alueella, vesistöistä ja metsätyypeistä. Olen todella tyytyväinen jaksoon, johon sisältyi paljon retkiä, ja ylpeä monipuolisista näytteistä ja siitä, miten hyvin onnistuin kytkemään opittavat asiat konkreettisesti kotiseutuun. Ajattelin, että johan on ihme, jos opettaja ei tätä portfoliota kehu!

Mutta arvatkaas, tuliko palautteeksi yhtään kehumisen sanaa... Päinvastoin, mahdollista seuraavaa portfoliota varten opettaja luetteli lisää vaatimuksia: "Toivoisin portfoliossa olevan myös oppimispäiväkirjan, josta näkyy mitä (tavoitteet) ja millaisella aikataululla teemoja on käyty sekä oman oppimisen kuvausta." Siis mitä?! Aikataulumme ei kuulu opettajalle pätkääkään, ja portfoliommehan oli nimenomaan oppimispäiväkirja, josta opettaja näkee käsitellyt teemat ja tärkeimmät lapsen oppimat asiat. Toiminnallista oppimista jatkan lapsen kanssa mielelläni edelleen, mutta portfolioita tai oppimispäiväkirjoja emme enää vaivaudu opettajalle tekemään; mieluummin sitten mennään vain kokeisiin...

Minusta tuntuu, että suurin peikko ainakin meidän koulun opettajille on OMA-ALOITTEISUUS. Mikä tahansa oma-aloitteisuus oppilaiden tai vanhempien taholta koetaan uhkaavaksi. Siksi kai opettajat karsastavat myös täällä virinnyttä vanhempainyhdistyshanketta, joka voisi johtaa vanhempien "tunkeutumiseen" opettajien "reviirille".

[annimonni]

Suomen valtio tunnustaa ensimmäistä kertaa kotiopetusperheiden perus- ja ihmisoikeudet. Kotiopetus on opetuksen alkuperäinen muoto. Jukisen tahon oikeus opetuksen järjestämiseen on sekä ajallisesti, että hierarkisesti toissijaista. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on lainvoimaisessa tuomiossaan R 14/2989 todennut, että kunta ei voi yksipuolisesti määrätä oppivelvollisen edistymisen valvonnasta, vaan valvonnan tavoista pitää sopia yhteistyössä vanhempien kanssa, "säännöksessä ei ole myöskään annettu kunnan viranomaiselle tai valvovalle opettajalle toimivaltaa määrätä huoltaja toimittamaan kotiopetuksessa oleva oppivelvollinen valvontatilaisuuteen tai suorittamaan tietyt oppisisällöt".

[annimonni]

Huhu huh, taas on valvonta suoritettu pojan osalta
Jotenkin tuntuu stressaavalta nuo tapaamiset. On niin jotenkin riittämätön olo. Tulee sellainen olo, että ollaankohan tehty vuoden aikana tarpeeksi vaikka ollaan tehty vaikka ja mitä. Kun sen kaiken yrittää ympätä siihen hetkeen niin jotenkin tuntuu liian vähältä aina
Lukemisesta tuli vähän sanomista ja ope heittikin haasteen pojalle, että olisi lukenut kaksi kirjaa seuraavaan tapaamiseen mennessä. Vuosi siis aikaa
Luetaanhan meillä tietokirjoja eikä nuo tarinalliset kirjat kiinnosta niin vähän ihmettelen miksei se muka riittäisi. Ja kun osaa lukea sujuvasti ja ymmärtää lukemansa niin miksi pakottaa jos ei kerran kiinnosta.

[Maria]

Meillä oli kans tapaaminen ja voi huokaus. Ette usko. Oli tehty taas liikaa. Herättää vain sen ajatuksen, että miten vähän sitten koulussa tehdään?
Musiikki ja uskonto olisi kelvannut jo syksyn suorituksella, mutta en tajunnut.
Ensi vuodeksi sain kiellon hankkia äidinkielen harjoituskirjoja. Vihko, lukeminen ja ehkä pari muuta kirjoitusprojektia riittävät. Ns. käsialasta opettaja laittaa vielä meiliä, hänen pitää se vielä omalle luokalleen opettaa.

[Tiina H]

Liikaa... Miksi ei saa edetä omassa tahdissa?

Koulun etenemistahdista sen verran, että ystävä, jonka lapset ovat koulussa (olivatkohan tokalla ja nelosella), meinasi, että ei esimerkiksi yltin kirjassa ole lukemista kuin ehkä kuukaudeksi, ja sitä jankataan vuosi. Oma lapseni oli tutustumassa kouluun pari viikkoa, kuten toisaalla kirjoitin, ja he tekivät päivätolkulla samoja asioita esimerkiksi matikassa. Jotain pituusyksiköiden muunnoksia (mm-cm-dm-m-km) mentiin varmaan viikon tunnit.

Lisään tähän vielä, että hankkikaa vaan ne kirjat, mitä koette tarvitsevanne, ja edetkää juuri siinä tahdissa kuin lapsi haluaa asioita oppia. Opettajalle voitte esittää ne asiat, mitä esitätte, ja jos tulee noottia liian nopeasta tahdista, niin sitten tulee, ei tarvi välittää. Lapsennehan siis on kotioppijana, eikö vain, eikö koulun kirjoilla mutta kotona koulua käyden?

[Maria]

Juu, ihan normaalisti on nyt tokalle vuodelle siirtyvä kotioppilaana.
Tuntuu vain että on niin kovin hankalaa kun toisille sanotaan vaatimustasoksi toista ja toisille toista, puhun siis nyt eri kaupungeista. Vain yksi tuttava on ollut täällä kotiopettajana vuosia sitten, hänen lapsi oli ylemmällä luokalla.
On ihan totta että tuo YLTin kirja on ihan turha. Katsoin eilen läpi kakkosen kirjan ja totesin että melkein kaikki on jo käsitelty enemmän tai vähemmän. Suoraan sanottuna oli tehty tikusta asiaa. En tiedä sitten että onko perheitä niin erilaisia, että yksinkertainenkin asia pitää koulussa opettaa. Uskottava on, että on. Ehkä kaikilla ei ole resursseja sitten olla lasten kanssa niin paljon ja käydä esimerkiksi perus kierrätystä lasten kanssa. (anoppini inhosi kierrätyksen opettamista alakoululaisilleen, ymmärrän hyvin miksi)
Nuo työkirjat äikässä vaikuttavat kyllä myös turhilta, katsoin vähän sarjan työkirjoja kustantajan sivuilta. Puolikymmentä kirjoitusvihkoa on nyt hankittu, niin pääsen alkuun.
En tiedä miksi ei saisi edetä nopeammin tai tehdä enemmän, itse en näe muuta syytä kuin sen että työllistän lastani liikaa?

[Tiina H]

Meillä riittikin tällä kertaa (yhteyskoulun remontin alta muuton takia) se, että lähetimme joitakin kuvia ja kirjoituksen, mitä on tehty kevään aikana. Kuvissa oli joitakin käsitöitä ja yksi liikunta-aiheinenkin ja sitten kuva muistiinpanopaperista, jonka lapsi teki pientä esitelmää varten. Pidän oppimispäiväkirjaa, ja ennen tapaamisia kasaan aina päivätiedoista toiseen dokumenttiin tärkeimmät opitut asiat eri oppiaineiden osalta. Näin tutkivan opettajan on helpompi seurata etenemistä. Tapaamisessa olisi ollut englannin kuullun ymmärtämisen lisäksi varmaankin se pieni esitelmä ja ehkä matikasta pieni tarkistustesti.

[rumaelsa]

Kokonaan en pysty olemaan stressaantumatta noista valvontatilaisuuksista minäkään! On niin tuskallista nähdä, että lapsi ei saa koko osaamistaan tuotua esille kokeissa. Valvontatilaisuuksia oli useita vuoden aikana - osa meni paremmin, osa huonommin. Kuopuksen keskittyminen vaihtelee tosi paljon. Joskus hän suoriutuu nopeasti, joskus ei tahdo päästä edes alkuun. Opettaja onneksi pyytää aika usein suullista täydennystä.

Miellyttävin oli englannin opettajan järjestämä valvontatilaisuus. Hän oli unohtanut sopimamme tapaamisen, niin ettei ollut ehtinyt valmistaa varsinaista pisteytettävää koetta, vaan haali pikaisesti mukaansa muutamia tehtäviä. Aluksi kuopus selvästi jännitti niin, ettei muistanut juuri mitään, kun aloitettiin suullisilla tehtävillä. Seuraavassa tehtävässä opettaja huomasi nopeasti, että lapsi tarvitsi tehtävien pilkkomista ja apukysymyksiä, jolloin homma rupesikin sujumaan ihan mukavasti. Olin tosin pettynyt, kun opettaja ei osannut arvostaa pojan hyvää ääntämystä; tuodessani asian esille opettaja vain kommentoi, että nykyään pidetään tärkeämpänä sanavarastoa kuin ääntämystä... Hän varmaan tarkoitti hyvää, mutta tuli huomaamattaan mitätöineeksi lapsen erityisen vahvuuden.

Pisteytyksestä tulikin mieleeni, että varsinainen valvova opettaja kiinnitti ensimmäistä kertaa kuopuksen huomion kokeiden pisteytykseen, kun hän mainitsi, että koepaperin reunassa olevasta pistemäärästä voi päätellä, montako asiaa esimerkiksi johonkin luetteloon odotetaan. Jälkeenpäin poika pohdiskeli, kuinka monta pistettä hän mahtoi kokeesta saada; hän olisi halunnut tietää, osuiko hänen oma arvionsa kohdalleen. Tunsin oloni hiukan epämiellyttäväksi, koska olen nimenomaan koettanut varjella kotikoululaisia arvosanojen ajattelemiselta. Mutta ilmeisesti asia ei kuopustakaan jaksanut kauan kiinnostaa, koska hän ei myöhemmin ole muistanut kysellä asiasta! Onneksi Legoilla rakentelu ja kesän tulo ja uiminen menivät kiinnostavuudessa ohi...

[Tiina H]

Meillä on nyt ensi viikolla tapaaminen syksyn opiskeluista. Vähän meinaa jännittää minua taas, vaikka yhteysopettajan kanssa on yhteisymmärrys ja hän on kiva ja fiksu. Jännä, miten sitä itse olen tämmöinen aina, että jännitän. Kai siinä on kyseessä jokin sellainen ajattelu minulla, että koen olevani arvioitavana sekä äitinä että kotioppijan vanhempana, kun lapsen oppimista tarkastellaan. Tämä on minun pääni sisällä tämä, ja olisi kyllä helpottavaa, kun osaisi päästä eroon tällaisesta ajattelusta.

Lapsella meni vuosi sitten syksy aivan harakoille, kun hänen perussairautensa (ihottuma) paheni kaiken hallitsevaksi. Nyt on mennyt paremmin. Osassa aiheita hän on jäljessä ikätovereitaan (viidesluokkalaisia), osassa edellä, mutta se ei haitanne. Esimerkiksi hän teki nelosluokan englannit vasta nyt syksyn aikana. Nyt siirrymme vitosluokan kirjaan.