Kotiopetus julkisuudessa

Eri aineiden oppimateriaaleille on omat ketjut. Huomaa, että yhteensä viestiketjuja on jo kaksi sivua!

Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 04 Elo 2015, 22:16

Toisinaan löytyy politiikan toimijoilta mukavan myönteistä suhtautumista kotiopetukseen! Perussuomalaisten nuorten 1. varapuheenjohtajan Aleksi Hernesniemen yleisönosastokirjoitus Aamulehdessä (20. 5. 2015) on suorastaan kotiopetukseen kannustava; se ilmestyi sopivasti heti sen jälkeen, kun ylioppilaskirjoituksissa loistavasti menestynyt entinen kotioppija oli päässyt otsikoihin, joten maaperä oli otollinen :D :

"KOTIOPETUS ON PERHEEN OIKEUS JA MAHDOLLISUUS

Koulukiusaaminen ja perheen yhdessäolo ovat eräitä syitä, miksi vanhemmat opettavat lapsiaan mieluummin kotona kuin koulussa.
Kotiopetuksessa lapsi saa yksilöllistä opetusta ja hän voi edetä omaan tahtiinsa. Koska häiriköintiä, koulumatkoja ja odottelua ei ole, koulupäivät ovat myös lyhyempiä. Kotiopetuksessa ei myöskään esiinny kouluväkivaltaa ja ryhmäpainetta, joita peruskoulussa ilmenee.
Suomessa kotiopetus on vielä pieni ilmiö, Yhdysvalloissa noin kaksi miljoonaa lasta ja nuorta on kotiopetuksessa. Hyvin monet tutkimukset osoittavat, että kotiopetuksessa olevat lapset pärjäävät mainiosti ja menestyvät jopa keskiarvoa paremmin. Kotioppijat saavat esim. SAT-tasotesteissä keskiarvoa parempia arvosanoja.
Kotioppimista on yritetty leimata perättömillä väitteillä kieroon kasvamisesta ja sosiaalisten suhteiden puutteesta. Näillä ei ole kuitenkaan tutkimustiedon valossa mitään perää. Päinvastoin - eräässä sosiaalisuutta ja itsetuntoa käsittelevässä tutkimuksessa kotioppijat saivat merkittävästi parempia tuloksia kuin koulua käyvät.
Kotiopetusta ei ole sidottu kotiin, vaan opetusta voi antaa missä vain: kirjastossa, museossa, urheilukentällä tai vaikka ulkomaanmatkalla. Tämä mahdolistaa uusiin ihmisiin tutustumisen.
Kotioppijoilla on myös vähemmän käytöshäiriöitä. Syy on tutkijan mukaan siinä, että kotioppijat pyrkivät imitoimaan vanhempien mallia, kun taas koulussa lapset ottavat mallia toisista lapsista. Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että kotiopetuksen käyneistä kaksi kolmasosaa oli ryhtynyt yrittäjäksi.
Mitä johtopäätöksiä tulisi tehdä? Moni aikuinen valittelee ja katuu sitä, kuinka ei viettänyt tarpeeksi aikaa lastensa kanssa. Kotiopetus on oikeus ja mahdollisuus, johon vanhempien kannattaa tarttua."
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Innostavia sitaatteja kotikouluttajille

ViestiKirjoittaja annimonni » 15 Syys 2015, 17:00

Tuoko kotikoulu lapselle enemmän hyötyä vai vaivaa? | Perheen aika
Yle Puhe
Oppivelvollisuuden voi Suomessa suorittaa muullakin tavalla kuin käymällä koulua, esimerkiksi opiskelemalla kotona. Suvi Puukangas tapasi kotikoulua 3 vuotta pitäneen Jaana Shelbyn ja kysyi häneltä, miksi heidän lapsensa kävivät koulua kotona.

http://areena.yle.fi/1-2073139
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja Tiina H » 07 Helmi 2017, 10:04

Iltalehdessä on juttu homekouluista, ja siinä puhutaan aika paljon kotiopetuksesta ja hankaluuksista, joihin pari äitiä on siinä törmännyt. Jutussa mainitaan, että Hengitysliitto tietää, että lapsia otetaan kotiopetukseen koulujen huonon sisäilman vuoksi.

"Suomessa on oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa. Vanhemmat voivat halutessaan järjestää lastensa koulunkäynnin esimerkiksi kotiopetuksella ilman erityistä syytä.
Kovin helpoksi asiaa ei ole tehty, sillä kunnalla ei ole esimerkiksi velvollisuutta kustantaa kotiopetuksessa olevan lapsen oppimateriaaleja. Oppilaalla ei ole oikeutta myöskään kouluterveydenhuoltoon. Luonnollisesti vanhemmat maksavat lapsen lounasruokailut, jotka tämä saisi koulussa maksutta.
Kunta valvoo opintojen edistymistä lapsille pidettävillä kokeilla."

Kolmen lapsen äiti Eeva kertoo, että heillä on opetettu jokaista lasta kotona pätkiä, kun ei ole ollut sisäilmaltaan sopivaa koulua käytäväksi.

"Kotiopetuksen järjestäminen ei ole ollut helppoa, mutta se on onnistunut vanhempien joustavien työaikojen ansiosta. Kotiopetus on luonnollisesti rajoittanut lasten sosiaalista elämää. Koulussa sovitaan monista menoista, joista kotona opiskeleva jää paitsi.
Eeva on ollut vapaaehtoistyön kautta yhteyksissä myös muihin kotonaan lasta opettaneisiin vanhempiin. Hänen mukaansa kunnasta on joskus uhkailtu vanhempia, että lastensuojelu saattaa puuttua tilanteeseen, vaikka kotiopetus on lain takaama oikeus.
Myös Hanna Savolainen kokee, että kotiopetuksen järjestämisestä ei saanut kunnalta riittävästi tietoa, ja asiaan suhtauduttiin nihkeästi. Koulusta tietoa ei herunut. Hän sai kuvan, että lapsella pitää olla kotikoulussa pedagogisen koulutuksen saanut opettaja.
Kertooko jotain viranomaisten suhtautumisesta asiaan se, että tähän artikkeliin oli vaikea löytää haastateltavia omalla nimellään? Eevan ja Mannan nimet on muutettu juttuun."

Tässä vielä linkkiVivikka Monton kirjoittamaan juttuun.
Tiina H
 
Viestit: 1119
Liittynyt: 30 Loka 2013, 12:48

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 22 Helmi 2018, 13:29

Tuomo Meretniemen ja perheen kuusivuotista maailmanympäripurjehdusta ja kotikoulua pääsee seuraamaan muun muassa Facebookissa ja lehtien sivuilla. Aiheesta esimerkiksi: https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/suom ... 200274467/ ja http://www.sailforgood.org/.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 06 Huhti 2018, 20:47

Löysin jo vuosien takaisen Hämeen Sanomien jutun (https://www.hameensanomat.fi/uutiset/ka ... uukaudessa) Eetu Merisaaresta, joka erotettiin koulusta ja jolle suositeltiin koulukotia, mutta joka suorittikin yhdeksännen luokan loppuun Feeniks-koulun nettiopintojen avulla. Aikaa meni vain pari kuukautta, vaikka Eetu oli koulussa sijoitettu keskittymisvaikeuksien takia pienryhmään. Kotiopiskelua vauhditti se, että poika oli hakenut englanninkieliseen näyttelijäkoulutukseen ja päättötodistus oli saatava nopeasti! :) Sittemmin ilmeisen lahjakas nuori mies on näköjään päässyt pariin elokuvaankin.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 16 Kesä 2018, 19:00

Nuorin tytär pääsi peruskoulusta ja sai paikallislehden äidinkielen stipendin, joten hän päätyi lehden haastateltavaksi. Kun sain julkaistun jutun käsiini, huomasin, että toimittajaa oli kiinnostanut erityisesti se, että tytär oli käynyt viisi ensimmäistä vuotta kotikoulua, ja suurin piirtein kolmannes haastattelusta käsitteli sitä! Tytär mainitsi muun muassa, että "kotiopetuksessa sai paremman yleissivistyksen".
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 05 Joulu 2018, 10:25

Ylinnä mainittu Aleksi Hernerniemi on näköjään julkaissut jutun kotiopetuksesta verkossakin, hieman aiemmin kuin tuon Aamulehden yleisönosastokirjoituksen: http://aleksihernesniemi.puheenvuoro.uu ... vaihtoehto. Erityisen kiintoisa on puolestaan Ylen viimevuotinen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-9797403 - siinä opetusneuvos Ulla Laine opetushallituksesta toteaa: "Missään tapauksessa kotiopetus ei ole huono vaihtoehto silloin kun se on perusteellisesti mietitty, suunniteltu ja pitkäkestoista." Nyt täytyy piirtää rasti seinään! :D
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 18 Maalis 2020, 11:01

Nyt, kun koululaiset ovat siirtyneet etäopetukseen, ne, joilla on kokemusta kotiopetuksesta, ovat päässeet neuvomaan muita :) : https://yle.fi/uutiset/3-11261008.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Kotiopetus julkisuudessa

ViestiKirjoittaja annimonni » 18 Maalis 2020, 22:05

Facebookin kotikouluryhmässä käy aikamoinen kuhina tällä hetkellä :)
Mielenkiintoista olisi tietää kuinka moni vanhempi hoksaa, että koulun voisi oikeastikkin hoitaa kokonaan kotikouluna.
annimonni
 
Viestit: 289
Liittynyt: 01 Marras 2013, 07:47


Paluu Kotiopetus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron