kotona.munfoorumi.com

Kotioppijan ikätoverikontakteista on jo puhuttu, mutta kontakteja ja jonkinlaista tukiverkostoa tarvitsevat kotiopettajatkin! Meillä oli muutama vuosi sitten onni saada kuntaan perhe, jonka lapsista yksi kävi vuoden kotikoulua. Oli tosi hauskaa, kun kuopuksella oli suurin piirtein ikäisensä kotikoulua käyvä kaveri, jonka luona saattoi käydä päiväsaikaan, ja minä sain tietenkin vertaistukea. Pidämme edelleen yhteyttä, mutta hieman vähemmän, kun toisen perheen aikatauluja rajoittaa lasten koulunkäynti. Äsken sain tietää, että naapurikaupunkiin on muuttamassa perhe, jonka lapsi aloittaa kotiopetuksessa. Lapsi on varmaankin muutaman vuoden nuorempi kuin meidän nuorin, mutta silti tuntuu, että olisi mahdollista järjestää jotain yhteistä, ja ainakin itseäni virkistää ajatus siitä, että voisi joskus vaihtaa jonkun kanssa kokemuksia ihan kasvotusten!

Nykyään tulee jaettua kokemuksia täällä netissä - te olette tietenkin olleet paras tukiverkostoni! Joitakin vuosia sitten oli Tampereella kotioppijatapaaminen, ja nyt ne kuulemma ovat alkaneet uudelleen. Kunpa onnistuisimme joskus pääsemään sellaiseen...

Me olisimme kyllä aika yksin ilman tätä keskustelumahdollisuutta. Yksi tuttu perhe on, mutta he asuvat kaukana sisämaassa päin, eikä tule tavattua kuin harvoin. On niin hyvä, kun vinkkejä ja kokemuksia voi jakaa edes sitten netin välityksellä.

Viime viikolla oli pohjoisen Pirkanmaan alueen kotikoulupiirin tapaaminen. Positiivista on tieto, että naapuripaikkakunnilla asuu peräti NELJÄ kotiopetuksesta kiinnostunutta perhettä meidän lisäksemme! Pettymyksen puolestaan tuotti se, että noissa perheissä vanhinkin lapsi vasta aloittaa kotieskarin; muut lapset ovat vauvoja ja taaperoita...

Meidän pojille tapaamisessa ei siis ollut kovin paljon seuraa. Kuopus sentään piti 5½-vuotiasta kelvollisena kaverina tikanheittoon ja puiden sahaamiseen, varsinkin kun muutamat isistä osoittautuivat todella hyviksi touhuamaan lasten kanssa. Teini-ikäinen taisi pelkästään pitkästyä, mutta oli kuitenkin myönteistä, että hän ylipäätään lähti mukaan tapaamiseen, vaikka se järjestettiin maatilalla (hän on hyvin herkkä hajuille) ja sieti aikuisten keskustelutilaisuutta monta tuntia valittamatta! Paikka oli sinänsä elämys: työhevonen varsoineen, mustia kanoja juoksemassa ympäriinsä, emoaan imevät vasikat... Jopa teinipoika henkäisi ihastuksesta nähdessään kanaemon perässä kipittävät kirjavat höyhenpallot!

Kuten arvelinkin, osoittautui, että kotikoulupiirin vanhemmilla on uskomaton määrä tietotaitoa, jota he ovat valmiita jakamaan lapsille ja aikuisille. Taitoja riittäisi vaikkapa vapaakoulun perustamiseen, mikä oli ollutkin alkuperäinen ajatus, mutta kun Pirkanmaalla asiasta kiinnostuneet perheet asuvat aika hajallaan, tällä hetkellä realistiselta tuntuu jonkinlainen kiertokoulu. Kesän jälkeen on tarkoitus aloittaa säännölliset tapaamiset, esimerkiksi kuukausittain. Joka tapaamisella olisi kaikenikäisille yhteistä toimintaa: värttinällä kehräystä, eläinten hoidon opettelua, musisointia, kuvataideprojekteja, ruoanlaittoa, ulkoleikkejä, retkiä, talkootöitä ja niin edelleen.

Kotikoulupiiri kuulostaa suorastaan unelmalta yhdeksän varsin yksinäisen kotikouluvuoden jälkeen. Tämä on yksi mahdollisuus tarjota ainakin kuopukselle vaihtelua ja pientä seikkailua arkeen. "Koululta" kiertokoulun oppimiselämykset tuskin tulevat tuntumaan - pikemminkin ne vastaavat koululaisten luokkaretkiä ja leirikouluja! Koska omanikäisiä kavereita ei ole ollut maalla liikaa tarjolla, hän ei ole kronkeli kavereiden suhteen, vaan tulee hyvin toimeen muutamaa vuotta nuorempien kanssa, ja oikeat työt aikuisten kanssa vasta mieluisia ovatkin.

Unelmaksi kotikoulupiiri loppujen lopuksi jääkin: kolme noista neljästä perheestä on muuttanut tai juuri muuttamassa eri syistä muualle Suomeen tai jopa ulkomaille. Ainoatakaan tapaamista emme syksyn aikana ehtineet järjestää, kun viikosta toiseen tuli joitakin esteitä.

^ Oi voi, onpa tosi harmi! Tämä netin kautta toistemme tukeminen tuntuu olevan ainoa tapa täälläkin. Muita en tavoita.