Kirjoittaja Tiina H » 02 Helmi 2017, 10:05
Lapsi on nyt käynyt sairaalakoulua sieltä lokakuun loppupuolelta, kolmisen kuukautta siis. Hän on viihtynyt, sillä ryhmä on pieni (nyt viisi, joskus kuusi oppilasta) ja hyvin rauhallinen. Tällä hetkellä vieläpä koulukuntoisena on sellainen joukko, että he tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään, tukevat toisiaan. Eilen oli tapaaminen, jossa selvisi lopullisesti se, mitä olemme nyt pitäneet parhaana: lapsi saa käydä kuudennen luokan loppuun tuossa ryhmässä. Toki ryhmässä vaihtuu oppilaita pitkin matkaa.
Mutta taas tuli sieltä koulun edustajan puolelta jykevästi lausuttuna siihen tapaan, että 'Hyvä! Lapsen on käytävä koulua koulussa!' ja paljon kommenttia siitä, miten lapsen on niin vaikeata ollut sopeutua siihen, että koulussa on koulun säännöt. Nämä lausuttiin hyvin hienovaraisesti, sillä lapsi itsekin oli tapaamisessa paikalla, mutta tajusihan hän silti sävyn. Hän koki, että opettaja ei pidä kotiopetusta minään, ja puolusti sitä kiivaasti: "Suomessa on oppivelvollisuus, ei koulupakkoa, ja kotikoulu on koulu siinä missä muutkin, ihan oikea koulu." Itse olin tilanteessa jotenkin sanaton ja häpesin jälkeen päin sitä, että jätin lapsen puolustamaan ratkaisua, jonka me vanhemmat olimme tehneet. Juttelen asiasta hänen kanssaan tänään, kun näemme.
Opettajan kanta siis oli, että koulua käydään, että opitaan työskentelyn rytmi, sillä "koulu on lasten työtä", ja opitaan erottamaan, että on erilaisia rooleja, koulussa koululaisen rooli, sitten mennään kotiin, on perhe ja kaverit, eri roolit. (Lapsi toki tähänkin puuttui, sanoi: äiti, sinähän olet sanonut, että pitää olla oma itsensä eikä esittää mitään rooleja. Vastasin, että tässä on kyse siitä, miten sana rooli ymmärretään, ja asiaa sitten vähän aikaa lapsen kanssa selviteltiin.)
En ole ihan varma, hoksasinko nyt kaikki asiat, mitkä ovat vielä pielessä ja vaativat harjoitusta (itsekin tarvitsisin suorasanaista puhetta, mutta ymmärrän, ettei lapsen läsnäollessa haluttu kovin osoitella sormella). Mutta ainakin:
- Lapsi on pitänyt jatkuvasti kassia pöydällä sen sijaan, että olisi ripustanut sen pulpetin renksuun. Lapsi sanoi, että mahtuu kyllä työskentelemään pulpetilla - mutta se ei olekaan se pointti - ja sitten hän aikoikin jo pistää myös kirjan ja penaalin lattialle, jos ei kerta voi pitää pulpetilla "mitään"... Opettajan mukaan lapsi ei tietenkään ole tottunut istumaan pulpetissa, kotona on ehkä tehnyt jonkin toisen pöydän ääressä tehtäviä. Minä sitten sanoin, että ei, vaan hän työskentelee mieluiten lattialla...
- Lapsi kuljettaa mukanaan myös kotoa saatuja koulukirjoja eikä suostu luopumaan niistä. Itse sanoi käyttävänsä molempia, sekä lähikoulun toimittamia kirjoja että niitä kolmea omaa eli matikkaa ja englannin ja ruotsin työkirjoja. Samoin hän lukee Jäljillä-kirjaa, joka on kirjastosta lainassa. Tämä oli siksi, että lähikoulu käytti vielä pari vuotta sitten kyseistä sarjaa, ja lainasimme ne sitten kotiin opiskelun tueksi. Lapsella on jokin muu luonnontieteen kirja nyt kuitenkin sitten sieltä koululta, ja hänestä se on tyhmä kirja, jossa ei ole oikein mitään asiaa. Tuohtuneena hän selitti, että esimerkiksi monipuolisen suomalaisen luonnon otsakkeen alla oli esitelty vain tavallinen sekametsä ja joitakin sen eläimiä. Opettaja sitten koetti selittää, että kirjat ovat vain yksi osa, niitä käytetään runkona. (Ja niinhän me olemme kotonakin tehneet, mutta lapsi ei sitä siinä tuohtumuksessaan muistanut.) Itse aloin nyt miettiä, että otsikko oli ehkä valittu siten, että se oli vain sellainen "tässä alla nyt kerrotaan metsästä yhtenä esimerkkinä siitä, miten monimuotoinen suomalainen luonto voi olla". Lapsi ymmärtää todella hyvin kirjaimellisesti osan asioista, mutta minä en vieläkään tiedä, pitäisikö kuudesluokkalaisen ymmärtääkään vielä sen kummemmin, toisin sanoen en tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei. Mutta joka tapauksessa tuo hänen piirteensä pitäisi ottaa huomioon.
- Lapsi kuljettaa kaikkea koko ajan mukanaan. No, tähän oli syynä se, ettei hän ole kerta kaikkiaan hahmottanut, mitä minäkin päivänä on. Lukujärjestys on siinä luokan etualalla liitutaululla ja koko ajan muuttumaton, sen voisi siitä kopioida vihkoon tms., mutta lapsi ei ole hoksannut. Hän muisti vain, että maanantaina on käsitöitä puolen päivän jälkeen ja torstaina liikuntaa samoin puolen päivän jälkeen. Koska hän ei tiedä, mitä seuraavana päivänä tarvitsee mukaan, hän ottaa kaiken, ettei mitään unohtuisi. Häntä pelottaa, että jotain unohtuu ja sitten opettaja suuttuu. (Tästä puhuttiin tietenkin myös. Sanoin, että kaikilla unohtuu välillä jotakin, eikä se haittaa, ja että opettajat ovat niin taitavia, että jos joltakulta jäisi kirja kotiin, opettaja osaa opettaa ilman sitä kirjaakin.)
- Opettaja kehui lasta siitä, että hän on auttavainen muita kohtaan. Mutta nyt en ole varma, onko vieläkin niin kuin alussa oli, että lapsi vähän liian hanakasti auttaa muita ja vie muilta hoksaamisen ilon. Lapsi on kuitenkin oppinut viittaamaan, se on hyvä, sillä alkuun hän sanoi aina vastaukset suoraan, kun muut vielä miettivät. (Hän on nopea ja tietää paljon, oppimisvaikeuksia ei ole, ovat sanoneet kaikki.)