kotona.munfoorumi.com

"Kotiopetus ei edistä lapsen kasvua ja kehitystä" - juuri noin minulle sanoi kokenut lastenpsykiatri sairaalassa, jossa esikoiseni (12v.) on akuuttihoidossa psyykkisten ongelmien vuoksi... Ja neuvottelussa mietittiin, miten lapsen koulunkäynti mahdollisesti jatkossa järjestettäisiin. Kotiopetus on hänen mukaansa joissain tapauksissa huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin, ei muuta. Minusta tuo oli asiantuntijalta aika omituinen kannaotto, kotiopetus siis lytättiin täysin. Mitä sanoisitte tai vastaisitte tällaiseen, te joilla kokemusta asiasta on? Tässä ahdistavassa tilanteessa toivoisi edes jotain positiivista tietoa asiasta, jos siihen joskus päädytään. Olen kyllä miettinyt asiaa paljon.

Ko. lastenpsykiatrilla tuntui olevan myös kuva, että kotiopetus on jokin tietty tuntimäärä päivässä, eikä ilmeisesti ollut sitä mieltä, että vanhempihan tästä päättää kokonaan...


(Niin, ja olin jo vanhalla foorumilla ja siellä aikoinani esitellytkin itseni, pyydän anteeksi etteivät nyt voimat riitä...)

Oijoi, onpa aika lyttäämistä ja teillä raskas tilanne . Perusteliko psykiatri kantaansa mitenkään? Aikamoista laukomista, jollei ole perusteitakaan. Ja mietin, monenko kotioppijan kanssa hän on mahtanut olla tekemisissä, että olisi oikeasti sitä pontta sanojensa taa.

Eiköhän tuo ollut täysin odotuksenmukainen kannanotto, jossa olivat taustalla toisaalta vakiintunut käsitys koulusta välttämättömänä instituutiona ja toisaalta sen pohjalta muodostunut henkilökohtainen mielipide, ilman kokemuksia asiasta - sellaista tutkimustietoahan Suomesta ei löydy, johon hän voisi perustaa väitteensä. Eli arkikielellä yksinkertaisesti: oudot asiat herättävät ennakkoluuloja!

Olen päättänyt, että tästä lähtien, kun joku ns. asiantuntija esittää minulle vastaavia väitteitä tästä tai muista asioista, pyydän häntä toimittamaan relevanttien tutkimusten tiedot (olen tietenkin ymmärtävinäni, että hän asiantuntijana nojautuu vain tieteellisiin tosiasioihin ) ja kerron tutustuvani niihin itse ja päättäväni sen perusteella, onko minun syytä muuttaa valintojani. Todennäköisesti en tule koskaan saamaan kyseisiä lähdeviitteitä...

Lähes poikkeuksetta tilanne on sellainen, että viranomaisasemassa olevilta asiantuntijoilta on turha odottaa tukea kotiopetusvalinnalle. Vaikka kotiopetusoikeus on turvattu lailla (periaatteessa edelleen perustuslain tasoisesti), käytännössä viranomaiset suhtautuvat kotiopetukseen epäluuloisesti. Juuri äskettäin (3. 10. 1014) Kansan Uutisten Viikkolehdessä helsinkiläinen äiti kertoi, että koulu teki lastensuojeluilmoituksen heidän ottaessaan lapsensa kotiopetukseen, ja vastaavia tapauksia on muitakin.

Kasvatus- ja mielenterveysalan kirjallisuudessa puhutaan toisinaan koulusta "lapsen luontaisena ympäristönä", mikä kuvaa hyvin sitä, millainen itsestäänselvyys koulusta on 150 vuoden aikana tullut - enää ei osata kuvitella lapsuutta ilman sitä! Mm. lasten- ja nuortenpsykiatrian alalla kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että onpa koulutilanne kuinka vaikea tahansa ja aiheuttaapa se lapselle millaisia kärsimyksiä tahansa, lapsi on hinnalla millä hyvänsä pidettävä koulussa. Jopa lapsen sijoittaminen pois perheensä luota sairaalaan ja sairaalakouluun ajaa ns. asiantuntijoiden käsityksen mukaan kotiopetuksen edelle!

Siksipä kotiopetusvalinta edellyttää perheeltä rohkeutta ja tietoa, samaan tapaan kuin mikä hyvänsä muu jyrkästi valtavirrasta poikkeava ratkaisu, esim. kotisynnytys. Tukea ei ole odotettavissa virallisten instituutioiden taholta, vaikka instituutioiden sisällä voikin kohdata ihmisiä, jotka yksilöinä ilmaisevat tukensa tai tarjoavat jopa apuaan.

Tiina H kirjoitti:Oijoi, onpa aika lyttäämistä ja teillä raskas tilanne . Perusteliko psykiatri kantaansa mitenkään? Aikamoista laukomista, jollei ole perusteitakaan. Ja mietin, monenko kotioppijan kanssa hän on mahtanut olla tekemisissä, että olisi oikeasti sitä pontta sanojensa taa.

Eipä perustellut, sehän on ns. itsestäänselvyys... Tosin siinä tilanteessa ei olisi siihen ollut aikaakaan, kesken neuvottelun muista asioista. (Ja kiitokset sympatiasta )

Tänään ihmettelin asiaa mm. muuten sympaattiselle hoitajalle, että miten lääkäri voi tuolla tavalla lytätä kotiopetuksen, ja hänkin totesi vain, että "koska se on totta". Kun se ei edistä sosiaalista kehitystä...

rumaelsa kirjoitti:Lähes poikkeuksetta tilanne on sellainen, että viranomaisasemassa olevilta asiantuntijoilta on turha odottaa tukea kotiopetusvalinnalle. Vaikka kotiopetusoikeus on turvattu lailla (periaatteessa edelleen perustuslain tasoisesti), käytännössä viranomaiset suhtautuvat kotiopetukseen epäluuloisesti. Juuri äskettäin (3. 10. 1014) Kansan Uutisten Viikkolehdessä helsinkiläinen äiti kertoi, että koulu teki lastensuojeluilmoituksen heidän ottaessaan lapsensa kotiopetukseen, ja vastaavia tapauksia on muitakin.

Tämähän se olisi odotettavissa, niitä kun on lapsen kouluvaikeuksien takia jo koulun taholta tehty useita...

Saikohan tämä helsinkiläisäiti muuten jatkaa lapsensa kotiopetusta, tiedätkö?

rumaelsa kirjoitti:Mm. lasten- ja nuortenpsykiatrian alalla kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että onpa koulutilanne kuinka vaikea tahansa ja aiheuttaapa se lapselle millaisia kärsimyksiä tahansa, lapsi on hinnalla millä hyvänsä pidettävä koulussa. Jopa lapsen sijoittaminen pois perheensä luota sairaalaan ja sairaalakouluun ajaa ns. asiantuntijoiden käsityksen mukaan kotiopetuksen edelle!

Huomattu on Juuri näin, että vaikka koulu on selvästi osaltaan vaikuttanut lapsen psyykkisen tilan huononemiseen, sitä ei pidetä kuitenkaan syynä luopua koulunkäynnistä... Huokaus.
Tosin tämä sairaalahoito on hänen kohdallaan tällä hetkellä välttämättömyys, ikävä kyllä.

rumaelsa kirjoitti:Siksipä kotiopetusvalinta edellyttää perheeltä rohkeutta ja tietoa, samaan tapaan kuin mikä hyvänsä muu jyrkästi valtavirrasta poikkeava ratkaisu, esim. kotisynnytys. Tukea ei ole odotettavissa virallisten instituutioiden taholta, vaikka instituutioiden sisällä voikin kohdata ihmisiä, jotka yksilöinä ilmaisevat tukensa tai tarjoavat jopa apuaan.

Tosiaan, viranomaisten suoranaista tukea en odottaisikaan, mutta suoranaista kapuloiden heittelyä rattaisiinkin (eli lastensuojelun hälyttämistä ym.) olisi ilmeisesti odotettavissa, valitettavasti...

Ainakin lehtijutusta sai sen käsityksen, että lapsi on edelleen kotiopetuksessa, eikä käsittääkseni ole mitään tahoa, joka voisi suoranaisesti kieltää kotiopetuksen! Tosin olen kuullut tapauksesta, jossa perhe lastensuojelutoimilla uhkailemalla saatiin painostettua panemaan lapset kouluun. Lastensuojeluilmoituksenhan voi tehdä kuka tahansa ja mistä asiasta tahansa, mutta kotiopetus täysin laillisena vaihtoehtona ei voi aiheuttaa lastensuojelun asiakkuutta!

Ok. Niinhän sitä toivoisi, mutta kuten sanoit, lastensuojeluilmoituksen voi tosiaan tehdä kuka tahansa ja mistä asiasta tahansa; kyseisellä instanssilla (jota lastensuojeluksi kutsutaan) on "hiukan" liian suuri valta tässä maassa, ja vanhemman oikeusturva siinä aika heikoilla...

Mieleeni tuli, että pystyisit esittämään aiheellisen vastaväitteen: ahdistus ja krooninen stressi (joita koulu ilmeisesti lapsellenne tällä hetkellä aiheuttaa?) haittaavat vakavasti lapsen kasvua ja kehitystä! Sen väitteen tueksi voit löytää useitakin tutkimuksia - sen sijaan lääkärin on todennäköisesti mahdotonta löytää yhtäkään tutkimusta omaa väitettään tukemaan... Ratkaisu lapsen oppivelvollisuuden suorittamistavasta ja -järjestelyistä kuuluu teidän perheelle; tokihan ns. asiantuntijoiden kannat voi ottaa huomioon (vaikka niiden uskottavuus kärsii huomattavasti siitä, että ne ovat poikkeuksetta tismalleen samat, aivan tapauksesta riippumatta: kouluun vain! ), mutta tärkeintä on, mitä lapsi itse toivoo ja minkä te vanhemmat hänet parhaiten tuntevina näette hyväksi.

Kroonisen stressin vaikutus lapsiin on todettu pahemmaksi kuin on osattu odottaa: sen vaikutukset näkyvät jopa solutasolla vielä vuosien päästä!

Ikävä kyllä asia ei ole ihan noin yksinkertainen; lapsi ei ole nyt käynyt minkäänlaista koulua yli kuukauteen (sairaalassa ollessaan), ja psyykkinen tila vain huonontunut... Välillä ollut hyvin lähellä psykoosia. Eli selvästi tässä on kyse paljon isommasta kuin stressistä.

En missään tapauksessa luullutkaan, että kyse olisi pelkästä koulustressistä!!! Mutta käsitin teidän pohtineen kotiopetusta sen vuoksi, että koulunkäynti on tavalla tai toisella ollut pahentamassa psyykkisiä ongelmia? Siksi ihmettelen lääkärin kategorista käsitystä, että lapsen palauttaminen mahdollisimman nopeasti tämän psyykkistä tilaa huonontaneeseen ympäristöön olisi vähemmän huono ratkaisu kuin kotiopetus. Päivittäisen oleskelun sellaisessa paikassa voi olettaa stressaavan ja ahdistavan, mikä kasvun ja kehityksen kannalta on kaikkea muuta kuin toivottavaa.

Virallinen ohje asiasta joka tapauksessa on, että koulusta poissaolot sairauksien vuoksi täytyisi pitää mahdollisimman lyhyinä; kotiopetus nähdään ennen kaikkea "poissaolona koulusta", joka on siis lapsen "normaali" ympäristö. Jonkinlaista myötämielisyyttä tilanteessanne saattaisi saada kotiopetus väliaikaisena ratkaisuna, suunnitelmallisena siirtymävaiheena sairaalasta kouluun. Esim. täydestä kotiopetuksesta edettäisiin osaviikkokouluun ja lopulta jokapäiväiseen koulunkäyntiin, aluksi kevennetyllä lukujärjestyksellä.

Tilanne alkaa olla meilläkin sellainen, että kotikoulusta yritetään saada luopumaan. Syitä (ammattilaisen esittämiä) ovat suunnilleen tällaiset muun muassa, että lapsi saisi onnistumisen kokemuksia ryhmässä, näkisi ryhmässä ikätasoista olemista, oppisi sosiaalisia taitoja (toisen ihmisen sanoma tämä), yhteiskuntamme toimii niin, että koulu (koulussa käytynä) nyt vain on tosi tärkeä juttu ja osa elämää, perhesuhteemme on kovin tiivis, lähes symbioottinen, ja sitä paitsi minun koulutukseni menee ihan hukkaan nyt, sillä teen pari kertaa viikossa iltaisin jokusen tunnin aivan muuta kuin mihin olen saanut koulutuksen (viis siitä, että minä olen tosi onnellinen tällaiseen enkä kaipaa oravanpyörään ja että työtilanne on surkea).

Saapa nähdä.