Sivu 1/2

Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2014, 13:23
Kirjoittaja Tiina H
Olen miettinyt musiikin opetusta. Meille tuli kevään tapaamisessa vähän noottia siitä, että lapsi ei ole vielä opetellut soittamaan mitään soitinta. (Samoin siitä, ettei hän käy missään ohjatussa liikunnassa, mutta siitä kirjoittanen erikseen.) On hän toki esimerkiksi marakassia soitellut, mutta ei mitenkään aktiivisesti, ja rytmisoittimet ovat ainoita, joihin hän on tutustunut millään tavoin soittajana.

Hän kuitenkin nauttii aivan valtavasti osasta klassista musiikkia. Kävimme kuuntelemassa pari konserttia paikallisen vanhan musiikin yhdistyksen järjestämästä konserttisarjasta, lapsi kuuntelee klassista levyiltä ja myös autoradiossa soi aina klassinen kanava, josta hän merkkaa muistiin ja etsii myöhemmin YouTubesta niitä esityksiä, joista hän erityisesti pitää. Hän laulelee ja hyräilee omaksi ilokseen ja on tutustunut myös monenlaiseen kevyeen musiikkiin ja löytänyt sieltäkin jotakin mieluista. Mutta kun hän valitsee kuunneltavaa, hän kuuntelee klassista tai Mika Pohjolan jatsahtavaa levyä Muumilauluja.

Meillä on vähän sellainen pulma, että minulla on meluperäinen kuulovaurio ja herkät korvat (sekä tinnitus molemmissa korvissa), ja en oikein tiedä, millainen soitin olisi sellainen, jonka ääni ei olisi liian kova tai korviin sattuva. Miten teillä lapset ovat opetelleet soittamista, vai ovatko? Opetussuunnitelman perusteissa kyllä mainitaan aika selvästi, että tavoitteena on, että lapsi oppii sekä käyttämään ääntään että soittamaan (osana ryhmää). Hm.

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2014, 21:20
Kirjoittaja annimonni
Meillä on singstar laulattamassa, urut, sähköpiano, nokkahuilu ja kitara. Kitaraa on vaan tapailtu ja sähkökitaraa poika "rämpyttelee" omalla tavallaan. Nuotteja ollaan tytön 13v kanssa vähän opeteltu, mutta poika 10v ei halua nuotteja vielä opetella vaan kissanpolkka kaikilla mahdollisilla eri tempoilla ja soittoäänillä on hänestä mukavampaa :D
Meillä ihan on hyväksytty nämä musiikit plus eri musiikinlajien kuuntelut ja tytöllä nyt yläasteella pari kirjotelmaa säveltäjistä.

Jotenkin en usko, että kunnan koulussa kaikki lapset oppii/haluaa oppia soittamaan jotain soitinta. Triangelin soitto riittää aikas monelle ja se hyväksytään siellä.

Sähköurkuihin nyt ainakin saa kuulokkeet kiinni ja äänen voimakkuuden tietysti muutenkin säädettyä sopivaksi.

Samoin siitä, ettei hän käy missään ohjatussa liikunnassa,

Ei meidänkään lapset käy ... :D mutta sekin meillä kyllä ihan hyväksyttiin.
Raivostuttavaa miten erilaisia asioita vaaditaan eri kunnissa, saisi kyllä tulla jonkinlaiset selvät ja yhteiset sävelet kaikille.

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 02 Kesä 2014, 20:56
Kirjoittaja rumaelsa
Tiina, milläs "luokalla" teidän lapsi olikaan? Tyttäreltä pyydettiin ensimmäisen kerran soittonäytettä tänä keväänä, 5. luokan päätteeksi; vielä 4. luokan keväällä opettaja ilmoitti, että hän ei ole sellaisesta kiinnostunut. Jos lapsi olisi käynyt esim. musiikkiopistoa, olisi saanut tuoda oman instrumentin ja soittaa sillä, mutta meidän tapauksessa välineenä oli nokkahuilu. Nokkahuiluhan taitaa edelleen olla kouluissa yleisin soitin. Siitä oli erään musiikinopettajan kanssa sen verran puhetta, että vaikka jotkut pitävät nokkahuilunsoittoa kovin vanhanaikaisena, nokkahuilulla on monia etuja: se on ilmeisesti varsin halpa (meillä tosin on edelleen käytössä isojen siskojen koulusta saamat huilut) ja sen soittaminen on aika helppoa ja loogista. Koulussa soitettiin ainakin muutama vuosi sitten yleensä niin, että nuottiviivaston yläpuolelle merkittiin avuksi nuottien nimet, mutta nuorimman tyttären opetin nyt lukemaan suoraan nuoteista.

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 03 Kesä 2014, 09:14
Kirjoittaja Tiina H
^ Tämä oli hänen kolmas vuotensa oppivelvollisuutta. Kyllä tosiaan vaihtelevat nuo vaatimukset eri paikoissa... Taidan katsastaa nokkahuilua meillekin, sillä se veisi vain vähän tilaa ja jos eivät tosiaan maksa paljoa, se olisi hyvä. Jos lapsi ensialkuun intoutuisi sillä hihkumaan liian kovaa, voisin pukea siksi ajaksi kuulosuojaimet.

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 30 Elo 2014, 07:02
Kirjoittaja Susan
Nokkahuilu on suosittu kouluissa ja musiikkileikkikouluissa. Tosi paljon käytetään myös 5-kielistä kanteletta. Olen kuullut, että nykyisin kouluissa soitetaan aika paljon myös ukulelea. Minusta ukulele on hirmu hyvä soitin! Melkeinpä suosittelisin juuri sitä. Se on hiljasääninen. Se on kuin pikkuinen kitara. Se näyttääkin kitaralta. Kun oppii muutaman soinnun, niin voi säestää lauluja. Ja jos haluaa, vaikka laulaa itse ja säestää samalla. Tiedän henkilökohtaisesti yhden musiikinopettajan, joka käyttää tätä opetuksessaan säännöllisesti. Ukulelen soittamisesta voisi oikeasti olla hyötyä myös myöhemmin aikuisena, juuri siksi, että vaikka synttäreillä voisi säestää kun porukka innostuu laulamaan. :)

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 30 Elo 2014, 11:22
Kirjoittaja rumaelsa
Joutilaisuusliikkeen guru Tom Hodgkinson muuten on innokas ukulelen soittaja, suosittelee sitä lämpimästi kaikille ja kiertää opettamassa taitoa toisillekin! :)

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 29 Loka 2014, 13:11
Kirjoittaja annimonni
Tytär päätti reilu kuukausi sitten opetella jouluksi Joulupukki-laulun soiton pianolla nuoteista. Perusnuotit ollaan opeteltu jo pari vuotta sitten, mutta nyt mukaan tulee myös vasemman käden soinnut, jotka tyttö on opetellut omatoimisesti ja soitto sujuu jo suht sointuvasti ja luontevasti :)
Mulla on kuulemma jo niin paljon hommaa jouluna, että taustamusiikin voi hoitaa joku toinen :lol:

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2015, 09:10
Kirjoittaja annimonni
Nostin nokkahuilut laatikosta esille ja nyt tytär soittaa jo silläkin Vanhoja poikia viiksekkäitä :D
Tässäkin kohtaa sykäys soittamisen opetteluun ja oppimiseen tuli lapselta itseltä eikä jonkun muun sanelemana.

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 01 Helmi 2016, 11:37
Kirjoittaja Tiina H
Niin, mehän emme vieläkään ole saaneet hankituksi mitään soitinta jo olevien rytmisoitinten lisäksi. Taas tämä asia nousi esille tapaamisessa. Lapsihan soittelee STOMP-tapaan monenlaista, mistä ääntä lähtee, samalla, kun laulamme, mutta pitäisi kuitenkin sitten olla jokin, jota opetellaan soittamaan nuoteista. Ukulele alkaa olla kyllä oikein kiinnostava vaihtoehto. Haluaisin itsekin oppia sitä soittamaan! Pianoa osaan soitella vähän, taito tosin on ruosteessa kovasti, mutta en osaa lainkaan soittaa esimerkiksi nokkahuilua tai kitaraa.

(Aikoinaan meillä koulussa ala-asteella ei soitettu kuin kapuloita, triangelia tai marakassia. Ja oli luokassa yksi tai kaksi tamburiiniakin, ja joku sai joskus soittaa niillä. Minulla oli yleensä kapulat, koska istuin takana, ja etummaisina istuvat tytöt ottivat triangelit ja pojat halusivat marakasseja. Kaikenlaista sitä onkin jäänyt mieleen. Siskon luokanvalvoja oli meillä musiikinopettajana, ja hän soitti urkuharmoonia. Laulukoe piti laulaa koko luokan edessä, kamala tilanne.)

Re: Musiikki kotiopetuksessa

ViestiLähetetty: 16 Helmi 2016, 19:01
Kirjoittaja Tiina H
No niin, hain nyt ensinnä sopraanonokkahuilun (semmoinen germaaninen versio). Pelkäänpä, ettei senkään opettelu riitä, sillä pientä noottia tuli opettajalta siitä, ettei lapsi pääse kotiopetuksessa harjoittelemaan yhteissoitantaa, kuten ei myöskään joukkuepelejä - pihasähly ei riitä, liian pienet joukkueet kuulemma, kun on 3 - 4 henkilöä per puoli. Yhteissoitannaksi ei riitä se, jos soitamme kotona kolmistaan lähinnä rytmisoittimia. Ei riitä ehkä sekään, että lapsi soittaisi nokkahuilua, minä laulaisin ja esimerkiksi taputtaisin rytmiä ja puoliso soittelisi jotakin rytmisoitinta. (Puoliso oli aikoinaan hc-punkbändissä huutajana, veljensä kitarassa ja niin edelleen, ja hän sanoi, ettei ole ikinä osannut soittaa nuoteista mitään, ei ole sävelkorvaa eikä oikeastaan tajua rytmistäkään mitään. Onneksi se ei ole haitannut! :D Ja musiikkiahan hän rakastaa edelleen, ja meillä soi usein proge, folk, jazz tai klassinen, välillä muutama punkkikappalekin.)