Kirjoittaja Tiina H » 04 Maalis 2016, 18:25
Paljon mietin näitä kaveriasioita. Lapsi kokee, että hänellä on kaksi oikein hyvää ystävää ja pari muuta lasta, joita pitää myös hyvinä ystävinään. Kaikki ovat saman ikäisiä suunnilleen, viides - kuudesluokkalaisia (11 - 12 v.) Lisäksi hän tutustui hiljattain saman ikäiseen poikaan, joka vaikutti hänestä myös mukavalta, kun ei riehunut. Mitä minä sitten mietin: Se, että tapaa kavereita, vaatii hyvin paljon ennalta sopimista ja suunnittelua, sillä lasten arki on niin tukossa. Ja mietin, onko se kuitenkaan se syy, vai kuten lapsi sanoo, että ehkä heillä on parempia kavereita.
Se yksi, jonka hän tapasi kesällä puistossa, asuu yli sadan kilometrin päässä ja käy täällä kerran kuussa. He ovat yhdessä aina, kun se ystävä täällä on, ja hän taitaa olla ainoa, joka ottaa lapseeni yhteyttä ja kysyy, ehtiikö touhuta. Muuten se menee aina niin päin, että lapseni kyselee, ehtisikö, ja vastaus on yleensä, ei tänään, eikä seuraavinakaan päivinä, vaan ehkä joskus. (Alkoi soida päässä Hectorin Kadonneet lapset.) Aiemmin muista lapsista erilleen hieman jättäytynyt lapsi on taas alkanut tavata, ja se on mukavaa, mutta hänkin asuu puolen tunnin automatkan päässä. Yhtä hyvää ystävää lapsi tapaa kerhossa pari kertaa viikossa, mutta muuten harvoin, sillä hän on tunnin bussimatkan päässä aivan toisella laidalla laajaa kaupunkia. Ja ne pari muuta, se uusi poika ja sitten yksi tyttö, ovat lähempänä, kävely- tai pyörämatkan päässä, mutta aikaa on heilläkin vähän.
Ohjatut harrastukset vievät aikaa, samoin koulu läksyineen, kokeineen ja projekteineen. Ja juuri niillä kahdella lähimpänä asuvalla on lisäksi niin, että he joutuvat ottamaan paljon vastuuta kotona, esimerkiksi hoitavat nuorempia sisaruksiaan (toinen vaikkapa neljä tuntia hoiti 5- ja 7-vuotiasta ja huolehti heille ruoat). Ei siinä jää hirveästi aikaa sitten muuhun. Nyt on alkanut hiihtoloma, ja vihdoin hän tapaa kahta lasta.