Sain tänään kuormallisen männynkuorihaketta - ennen kokematonta ylellisyyttä!!! Olen juuri tehnyt todella kovan työn etupihan ison perennamaan kanssa, ja olin maininnut siipalle, että työ voi valua hetkessä hukkaan, kun kasvien väliin jää aluksi isot paljaat multa-alueet, joihin rikkaruohot rynnistävät.
Panin perennaistutuksen kokonaan uusiksi ja päätin kokeilla perinteisen sijasta jotain tosi uudenlaista. Penkki on soikeahko, toisesta päästä hiukan leveämpi. Koko etureunan pituudelta on rivi matalia, violetteja ruusukkeita (Cirsium palustre
), niiden takana hieman korkeampaa tuoksukurjenpolvea. Leveämmässä päässä, joka on lähempänä etuovea, on pari mätästä vuohenjuurta, joka rupeaa pian kukkimaan, ja siitä keskelle päin kolme ruusuangervopensasta. Pensaat kituivat monta vuotta liian kuivassa ja varjoisassa paikassa kukkimatta juuri lainkaan; nyt leikkasin ne mataliksi ja siirsin paraatipaikalle. Pensaantynkien keskelle panin ainakin näin aluksi pienen padan, johon istutin mehiruusuja (ne toistavat kivasti Cirsiumin ruusukemuotoa). Soikion keskellä on päivänliljaa, ja kapeampaan päähän jätin toiveikkaasti pionin, vaikka se ei ole vielä koskaan kukkinut (se on ollut meillä vähintään 7 - 8 vuotta). Takareunassa on keltaista keisarinkruunua, ja leveämmän pään takareunaan jäi tilaa raparperille!
Perennapenkin jatkona kapeammassa päässä on vielä sinkkiämpäri, jossa kasvaa viiruhelpiä; en uskaltanut istuttaa sitä itse kukkamaahan, koska pelkäsin sen valtaavan liikaa alaa.
Ensimmäistä kertaa jätin tavoittelematta tyypillisesti "kaunista" näkymää ja leikittelin värien ja lehtimuotojen kontrasteilla. Tuoksukurjenpolven ja erityisesti päivänliljan lehtien kirkas vihreä muodostaa vastakohdan violeteille ruusukkeille, ja mehiruusujen, ruusuangervon, pioninversojen (toivottavasti myöhemmin kukkienkin!) ja raparperin punainen ovat sävyltään sukua violetille. Vuohenjuuren ja keisarinkruunun keltainen erottuvat puolestaan varmasti joukosta kirkkaina. Lehtiä ovat monenmuotoisia: Cirsiumin tähtiruusukkeet, tuoksukurjenpolven pyöreähköt, piparkakkumaiset lehdet, päivänliljan ja viiruhelven pitkät, kapeat lehdet, raparperin jättilehdet, keisarinkruunun omanlaiset lehtiruusukkeet ja niin edelleen.
Etuoven toisella puolella pation edessä on neljä kukkapataa. Suurimmassa kasvaa vakituisesti pihlaja-angervo - kiva, helppo pensas, jonka en kuitenkaan halua leviävän. Matalin "pata" on halkaistu peltitynnyri, johon on tehty jalat. Siihen istutin tällä kertaa luonnosta tuotua poimulehteä, peurankelloja ja pari kaupasta puoleen hintaan ostettua vaaleanpunaista äitienpäiväruusua; nurkassa on pieni ruohosipulipehko. Kolmanteen pataan tein asetelman kolmesta Cirsium-ruusukkeesta (olen niihin aivan ihastunut, kun alkuun pääsin!), päivänliljoista ja oransseista orvokeista (orvokit ovat oikeastaan vasta tilauksessa; niitä pitäisi tulla keskiviikkona). Neljäs "pata" on betoniputki, johon mahtuu vain yksi alennusruusu (kirkkaan oranssinpunainen) ja sen ympärille tuoksukurjenpolvea.
Näiden sommittelu on ollut todella hauskaa, ja mielessä on lisää samantapaisia projekteja istutusten uudistamiseksi!
Huomaan pitäväni tällä hetkellä kontrasteista ja vastakohtien yhdistelmistä. Tosin pihan luonnonmukaisessa osassa kaikki saa edelleen sointua yhteen ja muodostaa rauhoittavan sopusointuisen kokonaisuuden! Sinne on muodostumassa metsäpuutarha, jossa ovat jo kukkineet krookukset ja idänsinililjat, kukkivat parhaillaan kevätesikot ja imikät, ja pian on lemmikkimeren vuoro...