Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

Sisustusunelmia ja toteutuksia, remontin arkea, kodinrakentajien kokemuksia.

Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 09 Heinä 2014, 21:48

Mieheni kävi juhannuksen jälkeen ostamassa keittiöön uuden vahakankaan - entinen oli jo pari vuotta ollut tosi kurjassa kunnossa, tahrainen ja kontaktimuovilla teippailtu... Annoin hänelle väriohjeet (keittiön sisustusvärit ovat turkoosi ja oranssi), mutta muuten jätin vapaat kädet, ja hän palasi mitä hurmaavimman kerniliinan kanssa: kermanvärisellä pohjalla on sinisiä ja turkooseja ruusuja. Heti sen nähtyäni tajusin, että janoan tällä hetkellä sisustukseen nimenomaan ruusuja ja pitsiä kesän tuntua tuomaan!

Pöytäliinan väreihin sopivan kukallisen, läpikuultavan verhokankaan (se on todennäköisesti pukukankaaksi tarkoitettu) löysin kirpputorilta kahdella eurolla muutama päivä sitten, mutta verhot ovat vielä ompelua vailla. Peltipurkkikokoelmaani järjestelin uudelleen niin, että kukalliset purkit tulivat etualalle, ja lasioviseen astiakaappiin aion vaihtaa kirkkaanväristen hyllynreunakoristeiden (pykäläiseksi leikattua retrokangasta, kiinni kaksipuoliseksi taitetulla maalarinteipillä, joten helppo vaihtaa; vuosia niitä onkin jo katseltu :) ) tilalle valkoiset, sinisin kukin kirjaillut (mustetahraisen vanhan pöytäliinan reunasta leikatut).

Olohuoneeseen himoitsin ruusuverhoja, ja varastoistani löytyi vuosia sitten ostetut verhot, jotka olivat jääneet käyttämättä, koska paketissa ei ollut ollutkaan verhoparia, kuten olin hätäpäissäni kirpputorilla katsonut, vaan yksi pitkä, leveä verho ja kaksi lyhyttä ja kapeaa. Mittaillessani niitä nyt totesin, että pitkästä verhosta saisi lyhentämällä ja halkaisemalla toisen kapean verhoparin. Hienoa verhoissa on se, että pinkit ruusut (vaalean vihertävänharmaalla pohjalla) ovat halkaisijaltaan lähes puolimetrisiä - vaikutelma ei ole lainkaan pikkusievä!

Jaoin olohuoneen sohvalla siten, että lapsille jää sohvan taakse iso, tyhjä tila Legoilla rakentelua varten, mutta Lego-röykkiöt eivät kuitenkaan pistä ensimmäisenä silmään... Siirsin pari taulua paikasta toiseen, nostin korituolin ja käsityöarkun taulujen alle, vaihdoin sohvatyynyihin uusia päällisiä (pitsisiä, kukallisia ja yhden, jonka värit muuten vain sopivat hyvin kokonaisuuteen), panin pöydälle ja piirongin päälle kermanvärisen pitsiliinan jne. Huoneen muodonmuutos oli uskomaton! Kaiken kukkuraksi huomasin, että vanhimman tyttären maalaama kukka-asetelma pääsee vasta nyt todella oikeuksiinsa, kun se on huoneen peräseinällä ja verhot sekä yksi sohvatyynyistä toistavat sen värejä.

Ompelen vielä sohvan isoihin päätytyynyihin irtopäälliset: toinen puoli tulee verhoista ylijääneestä isoruusuisesta kankaasta ja toinen mieheni lapsuudenkodin kätköistä löytyneestä 50-luvun ruusukimppukankaasta (tämäntapaisesta: https://andsewonfabrics.com/product/ril ... -songbird/), joten ilmettä voi muuttaa tyynyä kääntämällä. Verhokangas on niin harvaa ja vanha kangas niin haurasta, että silitin niiden taakse vahvikekankaan; nyt päällisistä tulee myös ryhdikkäät, eivätkä ne rypisty yhtä helposti.

Ruusu- ja romantiikkakuume on valtaamassa vähä vähältä koko taloa... Vessaan aion ommella maton paksusta 60-luvun froteesta, jossa on isoja, turkooseja ruusuja - ehkä virkkaan vielä puuvillapitsit ympärille? Pitsinvirkkuu on muutenkin kulkenut mukana koko kesän; toistuvan kuvion virkkaaminen on rentouttavaa ja koukuttavaa (!). Makuuhuoneeseen löysin keltakukkaiset (ei kylläkään -ruusuiset) retropussilakanat kahdella eurolla kappale (nyt on niin kuuma, että mukavinta kai olisi nukkua pelkkä pussilakana peittona). Ideoita eri huoneisiin on mielessä vielä vaikka kuinka paljon! Ulkoa vielä kukkia romanttista tunnelmaa lisäämään...

Tällainen stailaustyyppinen sisustaminen on halpaa ja hauskaa: ideana on jo olemassa olevien tavaroiden hyödyntäminen ja korkeintaan pieni täydentely kirpputorilta! Halutessani uudistaa jonkin huoneen tyyliä tai värimaailmaa alan väkisinkin kiinnittää huomiota eri puolilla kotia oleviin sopivantyylisiin ja -värisiin esineisiin ja tekstiileihin. Ja suurena apuna ovat tietysti vuosikymmenien aikana kertyneet kangas- ja tilkkuvarastot... Jotkin 70-luvulla ostamani kangaspalat ovat kulkeneet mukana 15 muutossa ja odottavat vieläkin oikeaa käyttötarkoitustaan! :lol:
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 10 Heinä 2014, 20:58

Olohuone on taustaväreiltään neutraali: ruskean sävyjä, harmaa sohva, lattiassa vaaleansinisävyinen laminaatti. Siksi ruusut eivät ole kovin hallitsevia, vaan pikemminkin mausteena. Tyyli on hieman samantapainen kuin Julia Birdin kirjassa "The simple floral home", vaikka meidän sisustus ei olekaan yhtä minimalistinen.

J.K. Löysin juuri kirjastosta Selina Laken sisustuskirjan "Kodin pehmeät sävyt", jossa myös on samantapaisia värejä ja samanhenkistä tyyliä kuin meidän olohuoneessa - ja yhdellä sivulla on jopa lähes samanlaista kangasta, jollaista löysin muutama päivä sitten kirpputorilta!!! Lake peräänkuuluttaa:

"Pastellityylisen tilan kaikkien sisustuselementtien tulisi olla linjassa himmeän värimaailman kanssa: kalustuksen pitää olla luonnollinen ja paljon käytetyn oloinen. Pinnasta kolhiintuneet huonekalut ja nojatuolit tai sohvat, joiden verhoilu on haalistunut tai rispaantunut, sopivat tyyliin."

Olen taas tietämättäni ollut ajan hermolla, meillähän ei naarmuttomia huonekaluja ole... :lol:
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja Maria » 11 Heinä 2014, 19:18

Tuosta kerniliinan ostosta voi todella sanoa että siitä se ajatus sitten lähti!
Maria
 

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 02 Kesä 2016, 23:58

Kirjaston poistomyynnistä löytyi edellä mainitun Selina Laken kirja "Löytöjen koti", ja kun lisäksi vietimme viime viikonlopun vanhimman tyttäreni perheen uutta, kauniisti ja edullisesti sisustettua kotia ihaillen, minuunkin tarttui pitkästä aikaa sisustusinnostus. Noista edellä luetelluista, kahden vuoden takaisista suunnitelmista muuten jäi pari toteuttamatta: sinikukallista kylpyhuoneen mattoa en saanut tehdyksi enkä keittiön lasikaapin uusia hyllynreunakoristuksia laitetuksi (vanhat kyllä otin pois)...

Keittiössä siirryttiin uuteen aikaan jo vuosi sitten, sillä siniruusuinen vahakangas venyi muodottomaksi - keskelle pöytää muodostui vähitellen sietämättömiä kupruja! :o En kuitenkaan raaskinut heittää kangasta kokonaan pois, vaan leikkasin sen pienemmäksi ja kiinnitin nastoilla puutarhapöytään. Uusi vahakangas oli sitten taas ihan erityylinen: punaoranssilla pohjalla valkoinen raita- ja pallokuvio. Ikkunaan vaihdoin oranssit, punaisella pampulanauhalla reunustetut verhot, joten keittiön uusi tyyli muodostui pirtsakan retrohenkiseksi. Siihen tyyliin sopivat useimmat astiammekin.

Pari päivää sitten aviomies pohti, mistä löytäisimme mieleisiä leipälautasia, kun vanhat alkoivat olla aivan sekalainen kokoelma yksittäiskappaleita. Aloin itsekseni ihmetellä, miksi säästän kaikki hienot, yhteensopivat leipälautaset vieraiden käyntejä varten, ja päätin ottaa ne arkikäyttöön! Siirsin siis käyttöön puoli tusinaa punaisia, valkopilkullisia leipälautasia (lahja ystävältä; niihin kuuluu kuusi paria kahvikuppejakin, mutta sellaisia ei tule arkena käytettyä) ja lisäksi kolme hieman toisistaan poikkeavaa punaista leipälautasta (kaksi niistä Waechtersbachin retrokeramiikkaa, jota keräilen). Kirpputorilta satuin lisäksi löytämään kolme täyteläisen turkoosia, kultakoristeista leipälautasta. Vanhat eripariset panin sivuun; voivathan ne olla varalla, jos joskus on niin paljon vieraita, etteivät asetit riitä!

Aloin myös kaivata oranssiin keittiöön raikkaampaa tuntua - teki mieli keventää värikkyyttä valkoisella, ja kruusatut turkoosit asetit tuntuivat vaativan ympärilleen hiukan romantiikkaa... Viime yönä puolen yön aikaan :) vaihdoin oranssit verhot vaaleapohjaisiin, joissa on ikään kuin vesiväreillä maalattuja kukkia, muun muassa oransseja ja taivaansinisiä (nämä ja eräät toiset verhot olivat minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen verho-ostos yli 15 vuotta sitten!). Vitriinikaapin päälle järjestelin osan peltipurkkikokoelmastani. Ehkä nyt saisin aikaiseksi ne uudet hyllynreunuskoristeetkin?

Olohuoneessa on katseltu ruusuja jo kaksi vuotta, joten oli totisesti aikakin muuttaa tyyliä! :D Ruusuverhot saivat luovuttaa paikkansa varastoissani kymmenisen vuotta lojuneille, käsinpainetuille 1950 - 60-luvun vaihteen verhoille. Kankaassa on luonnonvaalealla pohjalla voimakkaita, tyyliteltyjä hedelmäkuvioita, väreinä aprikoosi, limenvihreä, harmaa, turkoosi ja musta. Harmittavasti verhot olivat liian lyhyet, ja siksi ne eivät olleetkaan löytäneet paikkaansa. Nyt keksin jatkaa niitä turkoosilla kankaalla (minulla oli vanha turkoosi pöytäliina) - tein jatkeen yläpäähän, sillä minusta verhot eivät sillä tavoin näytä yhtä "jatketuilta"!

Verhokankaan harmaa kuvioväri on täsmälleen samaa harmaata kuin sohva, joten heti löytyi jokin yhdistävä tekijä muuhun sisustukseen. Ja sitten vain muuttelemaan sohvatyynynpäällisiä, tauluja ja koriste-esineitä, niin huoneen tyyli vaihtuu täysin! Kukka- ja maisemataulujen tilalle tuli pari turkoosinvoittoista 1960-luvun tusinatuotetaulua. Kaksi vuosia sitten roskiksesta löytynyttä, ilmeisesti valokuvasta maalattua, värikylläistä muotokuvaa nojaa seinään piirongin päällä - niiden ja voimakkaanväristen verhojen vastapainona ovat mustavalkoinen kaitaliina, mustavalkoiset perhevalokuvat (nostettu pitkästä aikaa kunnolla esille) ja nuorimman tyttären koulussa taiteilema mustavalkoinen Stalin-aiheinen (!) piirros, joka sai "kehykset", kun kiinnitin sen kankaalla päällystetylle huokolevylle. Kirjahylly tuli pitkästä aikaa siistittyä, ja irtotavaroille etsittyä eri puolilta taloa sopivanvärisiä (turkooseja ja mustavalkoisia) säilytysrasioita ja -purkkeja.

Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytä - parisenkymmentä vuotta sitten kierrätyskeskuksesta vaihtamalla hankkimani ja aviomiehen hiljattain minulle lahjaksi kunnostuttama aarre - käy hyvin tyyliin ja saa nyt olla ilman pöytäliinaa, jotta pääsee kunnolla esiin. Sohvalta ja retrohenkisistä nojatuoleista katosivat ruusu- ja pitsityynyt. Tilalle tulee lähipäivinä yksivärisiä harmaita, aprikoosinvärisiä ja limenvihreitä tyynyjä; varastoista löytyi erityyppisiä kierrätyskankaita sileästä puuvillasta silkkisekoitetweediin (= aikanaan kylmässä varastossa pilalle mennyt hame) ja paksuun raakasilkkiin (= muinoin kirpputorilta löytynyt jakku) saakka.

Eteisen ja olohuoneen välillä on pätkä valkoista seinää, johon minulla on tapana koota "taidenäyttelyitä". "Ruusukauden" alussa siinä oli kymmeniä ruusukortteja, sittemmin vaihdellen kesämaisemia, matkamuistokortteja, syksyinen asetelma ja niin edelleen. Jouluisin levitän siihen esille saamamme kortit - tällä kertaa poistin viimeiset joulukortit toukokuussa... :oops: Nyt laadin asetelman enimmäkseen 1960-luvun muotilehtien sivuista (paperinkeräyksestä löytyneitä leikkeitä ja irtosivuja; en raaskisi leikata ehjiä lehtiä), seassa jokin 1970-luvun matkamuistokortti ja parit vanhat kioskikirjan kannet. Kuvat toistavat hienovaraisesti verhojen värimaailmaa.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 05 Touko 2017, 09:49

Taas tyylinvaihdon aika! :D Remontin jälkeisten järjestelyjen yhteydessä huonekalujakin on siirretty, ja olohuone saa kesäksi raikkaan Kreikka-henkisen ilmeen. Verhoina on aikanaan Ellokselta nimenomaan verhoiksi tilaamani tukevat, yksinkertaisen tyylikkäät pöytäliinat, joissa on valkoisella pohjalla selkeä, sinisävyinen neliökuvio. Pidin niitä aluksi makuuhuoneessa, mutta halutessani niistä muutama vuosi sitten olohuoneen verhot halkaisin ne pitkittäissuunnassa, jotta sain kaksi paria. Aikanaan Korfulta ostetut merimaisemat (todennäköisesti kiinalaista sarjatuotantoa, mutta kauniinväriset!) pääsivät jälleen seinälle, ja niiden alla piirongilla on turkoosia keramiikkaa, lasittamattomia kukkaruukkuja ja Kreikan-matkojen muistoina tuotuja kiviä, simpukoita ja hotellin uima-altaasta irronneita mosaiikkilaattoja, joita lapset sukelsivat pohjasta...

Samalla, kun pikkuesineidenkin paikkoja tulee mietittyä uudelleen, saan pyyhityksi pölyt myös muutamista hankalista paikoista, joihin en ole vuosiin koskenut! Vanhassa, matalassa lasiovisessa kirjakaapissa on "luontokokoelma" ja muistojen varasto: siellä on sukuvalokuvia, kauniita kiviä, kuolleita perhosia ja sudenkorento, linnunpesä, ampiaispesä, vanhimman tyttären letti, minun lapsuusaikaiset koripallotossuni, vanhemman pojan ostamia fossiileja ja paljon muuta. Kaapin päällä on monta vuotta ollut esillä Neuvosto-Karjalassa painettujen suomenkielisten kirjojen kokoelmani, mutta nyt järjestin sen tilalle valokuvia - kirjoille täytyy tietysti löytää uusi paikka... Tyypillisesti uudelleenjärjestely aiheuttaa melkoisen ketjureaktion! Valokuvakehysten joukossa on kolme vanhimmalta tyttäreltä saamaani välimererellisen henkistä keramiikkakehystä, jotka eivät ole aiemmin päässeet käyttöön.

Toteutin myös vuosia hautuneen projektin: ompelin mieheni lapsuudenkodista peräisin olevasta, heleän turkoosi-valkoisesta, kotikutoisesta pöytäliinasta sohvatyynyyn päällisen, ja kankaasta jäi vielä soiro kaitaliinaksi lasikaapin päälle, valokuvien alle. Kaapeista kaivelin muihinkin sohvatyynyihin sinivalkosävyisiä päällisiä, mutta jokunen täytyisi varmaan ommella vielä. Sopivia kankaanpaloja epäilemättä löytyy! Mieleeni tuleekin heti joitakin vuosia sitten kirpputorilta löytynyt silkkipaita, jonka ostin Kreikka-henkisen kankaan vuoksi: turkoosilla pohjalla on valkoisia huviloita... Ja esikoistytär toi viimeksi käydessään kankaan, johon on painettu yksinomaan ikkunoita; hänestä se oli niin välimerellinen, että minun oli pakko saada se! :lol: En raaski ensi hätään leikata uutta kangasta paloiksi, joten ehkäpä teen siitä aluksi pöytäliinan, jolloin kuvio pääsee hyvin esiin.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 09 Syys 2018, 16:56

Välimerellinen sisustus sai olla paikoillaan, kunnes nuorin tytär muutti muutama viikko sitten Tampereelle ja vei sohvan mukanaan opiskelijakämppään! :) Sohva olikin jo melkoisen kulunut, joten se jouti hänen koiratalouteensa... Pari viikkoa myöhemmin aviomies sai vihdoin aikaiseksi viedä minut katsomaan erään naapurin nahkaista sohvakalustoa, jota tämä oli kaupannut meille varmaan kahden vuoden ajan. Miehen kuvailusta arvasin etukäteen, etteivät naapurin sohva ja nojatuolit sopisi mihinkään aiemmista sisustustyyleistä, mutta pidin järkevämpänä ostaa 150 eurolla kestävä kalusto kuin kuluttaa tiukassa taloustilanteessa isoa summaa uusiin huonekaluihin. Päätin, että minähän pystyn sovittamaan sisustukseemme minkälaisen hirvityksen tahansa, jos se halvalla saadaan! :D Haastetta kieltämättä on! Nahkakalusto on massiivinen ja viininpunainen, joten koko sisustus menee todellakin uusiksi. Olen rauhassa katsellut ja tuuminut, ja vähitellen minulle on kehkeytynyt jonkinmoinen ajatus...

Löysin jo hieman aiemmin mieheni isän kotoa vaaleat verhot, ehkä 1950-luvulta, joissa on punertavan beigeä ja hieman paksumpia luonnonvaaleita raitoja. En olisi uskonut ihastuvani niin eleettömiin verhoihin! Huomaan muutenkin sisustusmakuni siirtyneen viime aikoina pelkistetyn skandinaavisen tyylin suuntaan. Näin eräässä lehdessä melko lailla Alvar Aallon tapaan sisustetun huoneiston, ja tajusin yhtäkkiä, että sentyyppinen sisustus sopisi erittäin hyvin talomme tyyliin! Jos puuseinät maalaisi valkoisiksi, puitteet olisivat täsmälleen oikeat - valkoista tiiliseinää meillä onkin jo pätkä... Melkein harmittaa, että tuli muutama vuosi sitten valituksi olohuoneeseen, eteiseen ja kahteen makuuhuoneeseen vaaleansininen, turkoosiin vivahtava, country- tai shabby chic -tyylinen laminaatti. :? Nyt parketti tai jokin sen näköinen tuntuisi paremmalta ja ajattomammalta...

Onneksi satuin näkemään Tampereella Nextiilissä palan pellavakangasta, jossa oli viininpunaisia ja vaaleahkon sinisiä ruusuja - huomasin viininpunaisen ja vaaleansinisen sopivan yhteen ja sain myös idean olohuoneen uudeksi sisustustyyliksi. Viininpunainen, turpea nahkasohva on niin klisee, ettei sitä saa mikään vahvistaa! Huonetta hallitseva tumma sohvakalusto kaipaa ympärilleen kevennykseksi paljon vaaleaa. Siksi miehen isän kotoa löytyneet verhot tuntuvat oikealta ratkaisulta, ja haluan muidenkin tekstiilien olevan raikkaan vaaleasävyisiä. Hillityt abstraktit kuviot näyttävät parhailta, mutta sekaan mahtunee moderneja, makeilemattomia ruusujakin.

"Uuden" sohvakaluston seuraksi olohuoneeseen jäävät kaksi 1950-luvun tyylistä, harmaanruskeaa nojatuolia, Ilmari Tapiovaaran pöytä, tummanruskea 1940-luvun senkki, suunnilleen saman ajankohdan matala, lasiovinen kaappi sekä 1950 - 60-luvun tiikinvärinen lipasto ja saman ajankohdan siro kirjahylly. Varsinaista sohvapöytää ei ole; laskutasona on viime aikoina toiminut pieni, männynvärinen tarjoilupöytä, joka ei sovi kokonaisuuteen ollenkaan ja on tällä hetkellä peitettynä pöytäliinalla. Tapiovaaran pöytä toimii maalaus- ja askartelupaikkana. Sen ääressä on puutarhasta tuotu musta rautatuoli sekä kaksi 1950-luvun tuolia, jotka yksi tyttäristä aikoinaan löysi TOASin kierrätyksestä. Noissa retrotuoleissa on tällä hetkellä kirjava kangaspäällinen, jonka haluaisin korvata tyylikkäämmällä ja ajankohdan henkeen sopivammalla. Ai niin, yksi musta korituolikin vielä on yhdessä nurkassa ja vanha pirtinpenkki ikkunan edessä kukkapöytänä!

Huone on kyllä iso, mutta tavaraakin on melkoisesti. Onhan kyseessä monien toimintojen huone: maalausateljee, askarteluhuone, musiikin ja äänikirjojen kuuntelupaikka, käsityötila... Vieraiden kanssa seurustellaan useammin keittiössä.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 20 Syys 2018, 21:31

Olohuone on tosi täysinäinen, joten vien ainakin toistaiseksi kirjavalla kankaalla päällystetyt tuolit pois. Aiemmin näkemäni kangaspala oli vielä Nextiilissä; ompelin siitä kaksi sohvatyynynpäällistä. Pariin tyynyyn tein päälliset vanhoista, käsinkirjailluista pöytäliinoista - sellaiset ovat ihania, mutta käyttöä niille on vähän, joten olen uusiokäyttänyt kirpputorilta löytämiäni liinoja eri tavoin - ja yhteen 1970-luvun lopun viininpunapohjaisesta palakauppalöydöstä (se on siis odottanut oikeaa paikkaa lähes 40 vuotta - tiesinhän, että sille tulee ennemmin tai myöhemmin käyttöä :lol: ). Entisissä sohvatyynynpäällisissä oli pari sopivaa, ja yhden tyynyn ja päällisen löysin oman kunnan kierrätyskeskuksesta.

Omia tekstiilivarastojani kaivellessani löysin 1950 - 60-luvun verhot, jotka olin ihan unohtanut: vaalealla pohjalla murrettusävyinen kukkakimppupainatus, väreinä muun muassa viininpunaista ja vaaleansinistä! Koska verhoja oli vain yksi pari, niistä ei riittänyt kahteen ikkunaan, mutta levitin ne pöytäliinoiksi; onneksi ikkunoissa jo oli ihan hyvät verhot.

Sovittelin tekstiilejä huolella monin eri tavoin. Kokeilin varastoissani olevia kankaita ja valmiita sohvatyynynpäällisiä tyynyjen päälle ja asettelin tyynyjä sohvalle ja tuoleihin löytääkseni kullekin parhaan paikan. Kun viimein olin tyytyväinen, ompelin vielä samana iltana päälliset valmiiksi - vain yksi on hiukan kesken, koska en ole löytänyt mieleisiäni kiinnitysnauhoja. Useimmiten ompelen sohvatyynynpäällisten kiinnikkeeksi solmittavat nauhat, yleensä kontrastiväriset tai muuten näyttävät kivaksi yksityiskohdaksi.

Karsin koriste-esineitä piirongin päältä, koska sisustus mielestäni kaipasi selkeyttä. Seinälle vaihdoin pari akvarellia, joista toinen on esikoistyttären lukioaikainen samovaari- ja kukkamaljakkoasetelma (hänellä on ihanan vapautunut tyyli, jota en ole itse tavoittanut asetelmissani) ja toinen naapurissa asuvan harrastajataiteilijan hämyisä kesämaisema. Oikeastaan huone kaipaisi seinälle jotain vaaleampaa... Minulla onkin pari tyttärien taideteosta, joista puuttuu vain sopivat kehykset.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 21 Marras 2019, 12:38

Kun tytär tarvitsi viime vuonna asuntoonsa kirjoituspöydän, ostimme sellaisen Tori.fi:n kautta. Samasta paikasta tarttui mukaan 60 - 70-luvun vaihteen hauska sohvapöytä; sohvapöytää meillä ei aikoihin ole ollutkaan, ja aiemmin olohuoneessa ollut Tapiovaaran pöytä oli sellaiseksi hankalan korkea. Myyjän taloa oli jo melkoisesti tyhjennetty muuton vuoksi, ja sohvapöytä näytti siellä pienemmältä kuin kotona! :? Nyt olohuone on melko ahdas, kun sohvakalustokin on niin massiivinen.

Melkein kaikki uudet huonekalumme on ostettu tutulta kiertävältä huonekalukauppiaalta - tuntuu mukavalta tukea kotimaisia huonekaluja myyvää yrittäjää, joka tuo kalusteet kokonaisina kotiin asti ja vie tarvittaessa vanhat pois maksutta! Tinkiminenkin tuottaa paljon paremmin tulosta kuin huonekaluliikkeessä... Hän tupsahtaa pihaan säännöllisin väliajoin kyselemään, olisiko huonekalujen tarvetta, ja saatamme turista pitkään, vaikkei kauppoja syntyisi. Viimeksi neuvottelimme sohvan ostosta ja minä miellyin siroon malliin, jonka alta myös pääsisi kerrankin kunnolla imuroimaan! Aviomies on vuosia haaveillut valkoisesta nahkasohvasta ja vetosi nyt siihen, että olen itse kannustanut toteuttamaan haaveita, ennen kuin on liian myöhäistä! :lol: Toisaalta aivan valkoinen sohva kuulostaa epäkäytännölliseltä meidän perheeseen, ja sitä paitsi kuopus inhoaa nahkaisen sohvan tuntua niin paljon, ettei ole kuin pari kertaa istunut nykyiselläkään sohvalla. Harkitsimme kahdella materiaalilla päällystettyä sohvaa: on mahdollista ottaa runkoon nahkaverhoilu ja istuintyynyihin kangas. Valkoisen sijaan paremmalta vaikuttaisi jokin vaalea ruskean tai harmaan sävy, jossa lika ei heti näkyisi ja joka sopisi vanhoihin retrotyylisiin nojatuoleihimme. Kokonaista sohvakalustoa emme nyt tarvitse, sillä nuo kangaspäällysteiset nojatuolit - samalta kauppiaalta aikanaan harmaan sohvan kavereiksi ostetut - ovat aivan käyttökelpoiset.

Stailauskurssin lopputyöksi piti suunnitella jonkin huoneen stailaus ja tehdä siitä Power Point -esitys. Suunnittelin, miten entisestä kotiputiikista (joka oli sitä ennen talomme toisen pään keittiö; talossa oli alun perin toinen, pienempi asunto, jossa asui miehen sukulaisia) tehtäisiin vanhemmalle pojalle makuuhuone. Sellaiselle olisi oikeasti tarvetta, sillä pojat nukkuvat yhdessä lastenhuoneen kerrossängyssä silloin, kun vanhempi on lomalla, ja kuopus alkaa menettää hermonsa ison veljen määräilyn takia... Vanhemmalla pojalla on omat piintyneet tapansa, joita hän noudattaa varsin kaavamaisesti - hän esimerkiksi pitää viikonloppuisinkin unirytmistään tiukasti kiinni, joten pikkuveli ei voi loma-aikoinakaan valvoa niin myöhään kuin haluaisi. Ja kun vanhemman veljen syysloma on eri aikaan kuin nuoremman, on minun käytävä herättämässä kuopus aamuisin kouluun äärimmäisen hiljaa, jotta en herättäisi samalla vanhempaa poikaa, jonka uni on kovin herkkää. Entinen putiikki olisi itse asiassa talon paras makuuhuone: se on ainoa, joka ei ole auringonnousun puolella eikä siten kuumene kesäaamuisin sietämättömästi!

Tällä hetkellä huone on kuitenkin lähinnä varasto; siellä on pari telineellistä retrovaatteita, joita hiljalleen myyn Huutonetissä, ja kaikenlaisia huonekaluja, joille ei muualla ole tilaa... Huoneen pahin puute on, että oviaukossa ei ole ovea; sitä ei aikoinaan ole katsottu tarpeelliseksi. Vanhempi poika on kokeeksi nukkunut siellä muutaman yön ja todennut sen muuten mukavaksi. Mutta yöpyminen putiikissa on mahdotonta silloin, kun myös nuorin tytär on kotona koirineen. Tyttären huone on samassa päässä taloa, ja koira kulkee öisin edestakaisin; poika, muutenkin herkkäunisena, häiriintyisi siitä. Olen perherauhan nimissä - kuopus alkaa nimittäin olla todella epätoivoinen aina, kun isoveli tulee kotiin - ehdottanut miehelle oven hankkimista jo ennen joululomaa, mutta hänen mielestään asian kanssa ei ruveta "hosumaan"... (No, minähän se olen, joka näitä valituksia joudun kuuntelemaan ja ristiriitoja selvittelemään, eikä hän! :x ) Hyvä, jos saisimme oven edes ennen kesää!

Stailaussuunnitelmani on käytännönläheinen - esimerkiksi huoneessa olevaa pitkää kirjahyllyä ei voida siirtää minnekään, koska se ei yksinkertaisesti mahdu muualle. Samoin huoneen nurkassa oleva arkistokaappi saa jäädä paikoilleen. Kumpikin tosin siirretään siksi aikaa, kun lattiaan joskus pannaan uusi laminaatti; viereisten huoneiden lattia on jo uusittu, ja laminaattia on valmiiksi varastossa. Suunnittelin koko sisustuksen toteutettavaksi vanhoilla huonekaluillamme ja tekstiileillämme; lisäksi ommeltaisiin muutama uusi sohvatyyny. Väritys ja teema saivat alkunsa toisaalta pojan avaruusaiheisesta päiväpeitteestä, jonka ostin hänelle vuosia sitten, mutta jota hän ei ole voinut käyttää kerrossängyssä, ja toisaalta huoneen nykyisestä värityksestä, jota en haluaisi kokonaan muuttaa, koska koko toisen pään värit on aikanaan suunniteltu yhtenäisiksi. Suunnitelmaani kuuluu myös seinän yläosan tapetointi Pihlgren & Ritolan sinivihreällä Bownet-tapetilla, joka yhdistäisi väreillään puolipaneelin yläreunassa kulkevan omenanvihreän listan ja siniseksi maalatun katon. Sitä osaa suunnitelmasta tuskin koskaan toteutetaan, enkä oikeastaan haluaisikaan peittää tällä hetkellä listan yläpuolella kulkevaa pihlajanmarjakuvioista boordia! Alkoi vain tuntua, että stailaussuunnitelmani olisi liian vaatimaton lopputyöksi, ellei se koostuisi muusta kuin muutaman huonekalun siirtelystä ja tekstiilien vaihdosta, joten ajattelin tapetoinnin täydentävän sitä sopivasti... :lol:
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 02 Joulu 2020, 11:49

Putiikkiin muuttikin loppujen lopuksi kuopus, jo kesäloman alussa. Mitään stailausta ei tehty eikä oveakaan hankittu; poika saa unen päästä kiinni kuulokkeet korvilla. Huoneeseen tuli syksyllä lisää tilaa, kun Tapiovaaran pöytä ja äidin muutosta jäänyt pinnatuoli siirtyivät minun asuntooni. Huonekalukauppias ei onneksi keväällä voinut kiertää, niin ettei olohuoneeseen tullut ostetuksi uutta "kompromissisohvaa"! Aviomies voi nyt halutessaan hankkia sen valkoisen nahkasohvan, kun minä en ole panemassa vastaan... ;)

Uuteen pikkuasuntooni halusin ennen kaikkea iloisia värejä, sillä seinät ovat valkoiset ja lattiat sekä keittiön kaapit ja taso harmaat. Keittiössä on värikkäitä astioita - löysin kierrätyskeskuksesta muun muassa hehkuvanväriset syvät lautaset - sekä avohyllyssä erilaisia punaisia ja puna-valkoisia purkkeja. Tuolit ovat punaiset, ja vanhan valko-puna-harmaan Pariisi-aiheisen vahakankaan seuraksi sattui kierrätyskeskuksesta löytymään hämmästyttävän samantyyliset ja -väriset kappaverho ja astiapyyhe! Vanhojen keittokirjojen kokoelmani on esillä tason päällä, kirjatukina vanhat sähkösilitysraudat (keräilen ikivanhoja sähkösilitysrautoja, sellaisia, joissa sähköjohto on irrotettava).

Olo-makuuhuoneeseen tuovat väriä keltaiset ruusuverhot, tummanpunainen sivustavedettävä sohva ja Marimekon puna-musta, marjakuvioinen pöytä. Sängyn päällä on kirpputorilta löytämäni iloinen tilkkupeite ja sivustavedettävän päällä vanha punainen, sinikukkainen puuvillatäkki ja monta kukkatyynyä. Lisäksi olen levitellyt näkyviin värikkäitä neuleita, muun muassa keskimmäisen tyttäreni minulle kutomat ihanat, puna-turkoosit sukat.
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Re: Stailaus - uusi sisustusilme melkein ilmaiseksi!

ViestiKirjoittaja rumaelsa » 11 Marras 2023, 17:44

Miehikkälään lähdin hyvin niukan muuttokuorman kanssa. Perillä hankin yksiöön kaksi matkasänkyä, kaksi tuolia ja kaksi jakkaraa, "emännänjatkon" sekä tukevan, sekatyylisen, muka-antiikkisen pöydän; lisäksi ei ollut muita huonekaluja kuin sulhasen kokoontaittuva retroretkipöytä. Kovasti kaipasin esimerkiksi kirjahyllyä!

Seinäjoelle muuttaessani iso pöytä vietiin "maaseutukotiin" - se oli niin massiivinen, että se oli pakko väkivalloin purkaa osiin kuljetusta varten. Purkaminen oli vaivalloista, ja olin jo vähällä luovuttaa ja lahjoittaa pöydän takaisin kirpputorille, mutta se oli ikään kuin kihlalahja: olimme saaneet pöydän ostoon käytetyt rahat kihlajaislahjaksi. Onneksi pöytä kuitenkin onnistuttiin pilkkomaan osiin ja kuljettamaan maalle syyskesällä ennen varsinaista muuttoa (muutot ovat tapahtuneet asuntoautolla). Olin jo ennalta ajatellut, että jykevän, kruusatun pöydän paikka olisi hirsiseinäisessä pirtissä. Kun se pääsi paikalleen, aloin miettiä, pitäisikö se maalata jollakin räikeällä värillä kuten kirkkaanvihreällä, jotta se ei vaikuttaisi liian "tosikkomaiselta" eikä kukaan vain luulisi minun pitävän sitä aitona antiikkina. :) Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin oikeastaan sattumalta. Katoin pöydälle valmiiksi ihanat venäläiset teekupit, kun aioin pyytää erästä naapuria kylään. Loppujen lopuksi en ehtinytkään sillä kerralla pyytää, mutta katsoessani kauempaa pöytää ja värikkäitä, kultakoristeisia kuppeja huomasin, että näky oli kuin venäläisestä tai itäkarjalaisesta pirtistä! Näin heti sieluni silmin koko huoneen samaan henkeen sisustettuna...
rumaelsa
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3044
Liittynyt: 21 Loka 2013, 21:27

Seuraava

Paluu Sisustus ja remontointi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron