Tämä Seinäjoen-asunto on kaksio. Miehikkälään hankitut matkasängyt, tuolit, jakkarat ja keittiötikkaat seurasivat mukana, samoin retkipöytä. Olen ostiskellut täältä huonekaluja, astioita ja vuodevaatteita reilulla parillasadalla eurolla... Koska asunto on pienistä modernisoinneista huolimatta edelleen rakennusaikansa eli 1960-luvun alun tyylinen, olen halunnut sisustukseen saman ajan henkeä.
Ensimmäinen hankintani oli kaksi punaista, parivuoteeksi levitettävää divaanisohvaa (yhteensä 50 euroa kotiin kannettuna). Ne eivät kylläkään ole yhtään retrot, mutta näyttävät kivoilta, ovat mukava löhöpaikka ja tarjoavat tarvittaessa yösijan neljälle hengelle! Niiden lisäksi ainoa huonekalu olohuoneessa on 1960 - 70-luvun vaihteen pieni, ruskea kirjahylly (25 euroa kotiin kannettuna). En ole toistaiseksi löytänyt sopivia, edullisia verhoja olohuoneeseen - Miehikkälästä ostetut ovat liian lyhyet. Koska koko seinä on ikkunaa, yksi verhopari ei riitä, sillä verhojen on tarkoitus paitsi näyttää kauniilta myös tarvittaessa pimentää huone nukkumista varten; ainakin vanhempi poika häiriintyy valosta, ja kyllästyin Miehikkälässä ripustelemaan ikkunoihin pussilakanoita lisäpimennykseksi, kun verhot olivat liian läpikuultavat. Sisko on luvannut lainata kaksi viininpunaista 1960-luvun nojatuolia, jos saamme ne haettua.
Keittiöön mahtuu ruokailuryhmä. Tällä hetkellä retkipöytä toimittaa ruoka- ja työpöydän virkaa, mutta ennen uutta vuotta toivottavasti pääsemme noutamaan siskoni luota hänen lainaksi lupaamansa pirttikaluston, sillä olen kutsunut lapset, äitini ja nuorimman siskoni juhlimaan jälkikäteen viimevuotista syntymäpäivääni (piti juhlia kesällä, mutta Miehikkälässä se ei ollut mahdollista). Kahdessa keväällä ostetussa valkoisessa puutuolissa oli huonot kangaspäälliset; muutama päivä sitten ostin ruusukuvioisen, vihertävän vaaleansinisävyisen puuvillahameen (2,05 euroa) ja leikkasin siitä todella ihanat uudet päälliset! Melkein samaa vaaleansinisen sävyä on muun muassa Kultakeramiikan astioissa (iso pino maksoi 5 euroa) ja tänään löytämässäni 1960-luvun Vilén Finnware -purkissa (1 euro; tällainen: https://aarteetjaloydot.fi/tuote/vilen- ... si-purkki/ !!!). Verhot ovat kelta-ruskeat ja ruusulliset - samat kuin aikanaan rivitaloyksiön olohuoneessa - ja keltainen ja ruskea toistuvat keittiössä siellä täällä.
Makuuhuoneessa on vain retkisängyt ja yöpöytänä jakkara. Makuuhuonetta on modernisoitu enemmän: lattiassa on harmaa laminaatti ja katonrajassa sinikukkainen boordi, siis kaikkea muuta kuin 1960-lukua... Mietin kovasti, kuinka saisin tuon boordin ympättyä retrotyyliin, ja löysinkin hurmaavat, tukevat retroverhot (20 euroa), joissa on turkooseja kukkaraitoja ja lähinnä pronssin- tai kullansävyinen tausta. Tosin, kun ripustin verhot paikalleen, totesin erittäin intensiivisen turkoosin - taivaallinen väri! - saavan boordin sinisen surkeasti haalistumaan... Verhot antoivat idean vuodevaatteiden väreiksi, mutta vie tietysti aikaa, että sopivia ja sopivanhintaisia tulee käytettynä vastaan. Kierrätyskeskuksen myymälästä löysin jo ihastuttavat turkoosi-kultakuvioiset joustinpatjat (yhteensä 30 euroa), 1960-luvulta , sanoisin, mutta todella vähän käytetyt!
Vanhat patjat saavat toimia vierasvuoteina - yöpyjiä on uutena vuotena sen verran, että kaikki mahdolliset petipaikat tarvittaneen. Tänään kävin kierrätyskeskuksessa täydentämässä peitto-, tyyny- ja lakanavarastoa lasten vierailu(j)a varten. Onneksi sitten viime käynnin oli tullut "uusia" peittoja, niin että sain kolme kukkatäkkiä ja tilkkupeitteen (yhteensä 9 euroa); kaksi täkeistä on rispaantunut reunasta, joten ompelen ehtiessäni niihin pirtsakan reunuksen jostain kontrastivärisestä kankaasta (siihen tapaan kuin tein aiemmin yhdelle täkille: viewtopic.php?f=33&t=337#p5355). Ostin myös kaksi nukkuma- ja kaksi sohvatyynyä (yhteensä 7 euroa) - sohvatyynyjä käytetään tarvittaessa unityynyinä ja päinvastoin - sekä pussilakanan (2,90 euroa), kolme pitsein ja kirjailuin koristettua aluslakanaa (yhteensä 5,70 euroa) ja nimikoidun, pitsireunaisen tyynyliinan (0,90 euroa).
Oma lukunsa ovat lamput. Kuten aikanani ihmeketjussa kerroin, ostin Miehikkälässä kirpputorilta kaksi lamppua; ne jätin kuitenkin kotitaloon, koska ne oli hankittu sitä ajatellen. Täällä oli onneksi lamput muualla paitsi olo- ja makuuhuoneessa. Melkein heti saavuttuani löysin shabby chic -tyylisen valko-vaaleanpunaisen ruusukattokruunun (5 euroa, tämäntapainen mutta yksinkertaisempi: https://fi.pinterest.com/pin/423268064960411136/) - senkaltaisesta olin haaveillut pitkään; nehän olivat muotia monta vuotta sitten... Se riippuu nyt olohuoneen katossa, vaikkei ole yhtään 1960-luvun tyylinen; maalle se kuitenkin tulee sopimaan hienosti! Pari päivää sitten ostin valkokupuisen, helmikoristeisen lampun (3 euroa, tämäntyylinen mutta kupu tasaisen valkoinen: https://www.shabbychic-london.co.uk/pro ... lampshade/). Se kai tulee täällä makuuhuoneeseen - maalla se kävisi vaikka eteiseen. Lamppuostoksilla olen ajatellut aina kotitaloa, sillä siellä ei ole ainuttakaan vanhan talon henkeen sopivaa valaisinta. Kun talo sähköistettiin 1970-luvun puolessa välissä, ostettiin tietysti sen ajan muotivalaisimet (tällaiset: https://onesanompeleet.blogspot.com/201 ... unaus.html, mutta valitettavasti valkoiset ja ruskeat; tosin tuossa blogissa esitelläänkin varjostinten uudelleen maalausta!)
Maaseutukotiin sopimattomia retrovalaisimia ja -kalusteita saattaa päätyä vaikka sijoitusyksiöön, joka sekin on 1960-luvun alun talossa...