Hauskaa pohdintaa Kaija Juurikkalan "Äitikirjasta":
"[Naapurin lapsen kommentti:]
- En oo koskaan nähnyt näin sotkusta kotia.
Hän ei kuulostanut moittivalta, pikemminkin vain toteavalta. Siitä huolimatta - tai sen ansiosta - hän viihtyi meillä, kuten muutkin lastemme kaverit. - - Harvoin, jos koskaan, boheemi elämäntapa on näyttänyt muiden lapsia häiritsevän. Itsekin olen jo lakannut pyytämästä sotkua anteeksi. Aluksi vaati itsekuria pitää suu kiinni. Se lipsahtaa todella helposti muiltakin kuin minulta.
- Anteeks ku meillä on näin sotkusta.
Olen kuullut sen monen monta kertaa paikassa, joka on siistimpi kuin oma kotini siivouksen jälkeen. Keneltä sitä oikeastaan pyytää anteeksi?
Lopullisesti minun siivoussijoittumiseni määritteli itse käsittämättömän siistiksi kasvanut kakkoslapseni - - .
- Meillä lopetetaan siihen, mistä muut äidit alottaa.
Hyvin sanottu.
Mahtaako jatkuvassa siisteydessä elävä koskaan päästä siihen orgastiseen nautintoon, joka syntyy kun viimein on koonnut energiansa (usein kuukautisiin liittyvän pms-aggression kiitollisella avustuksella) ja raivokkaasti käynyt hyökyaallon tavoin joka nurkan läpi? Lopputulos on sykäyttävä lähtötasoon nähden. Jos koskaan ei kerry kunnon villakoiria eikä lattioilla, pöydillä, hyllyillä ja tasoilla loju uhkaavasti heiluvia kasoja, miten edes huomaa eron imuroidessaan joka päivä niin kuin olen kuullut joidenkin periaatteessa samaa lajia olevien ihmisyksilöiden tekevän? - - Kerran minulla oli perheen kauhuksi yliaktiivinen siisteysjakso, jolloin huomasin muuttuvani muiden askeleita vahtikoiran tavoin vaanivaksi terroristiksi, jolla oli terrierin ääni ja vieteriukon aktiivisuus. Huomasin koko ajan närkästyväni. Silmäni seurasivat muiden käsiä, niiden jättämiä tavaroita. - -
Kuljin miehen ja poikien perässä mäkättäen. Koko ajan jättivät kaikkea törkyä ympärilleen. Että osasivatkin olla piittaamattomia paskiaisia. Suuni säksätti kiukkua, koti oli siistimpi kuin koskaan."