Roinanraivaus

[Tiina H]

^ Hyvä, kun olet saanut vähemmäksi sellaista, mitä et enää halua säilyttää. Roina on kyllä justiin sitä hyödytöntä, ja sitten ehkä vielä jotakin sellaista, mistä ei ole varma, tarviiko vai ei, eikä oikein uskalla panna poiskaan. Minulla kertyy lisäksi sellaista tavaraa, joka odottaa käsittelyä, esimerkiksi tässä tietokoneen vieressä on kasa tiliotteita ja kuitteja. Osa menee mappiin (miten kauan tiliotteita pitää säilyttää?) ja kuiteista olen tavannut kirjata ekseliin menot, että vähän pysymme kärryillä, minkä verran mihinkin menee. Mutta se kirjanpito on nyt retuperällä, kun kesällä en ole niin paljoa sisällä ja koneella.

[Tiina H]

Olen onnistunut hävittämään turhaa ryönää nyt vähän enemmän, etenkin paperia. Panin pois muutaman mapillisen opiskeluaikaista materiaalia, josta olen aivan varma, etten enää tarvitse, ja vein kirjaston kierrätyshyllyyn ison pinon aikakausilehtiä, joita olen saanut joskus sieltä sun täältä luettavaksi ja jostakin syystä säästänyt. Kirjahyllyyn tuli tilaa, ja sepä on hyvä, sillä nyt saimme pari lattialla ollutta kirjapinoa hyllyyn. (Jee.) Pitää varmaan niitä kirjojakin taas vähän kriittisemmin tarkastella. Sisään tulevien kirjojen määrä on vähentynyt, mutta osa vanhoista joutaa kyllä jo kiertoon, vaikka koenkin, että kirjoista on tosi vaikea luopua. Vähän olen nyt koettanut ajatella sitä ilon tuottamista kirjoissakin. Jos jokin kirja on aivan selvästi ihan muun Tiinan kirja kuin minun, sellainen, josta joskus ehkä sain iloa mutta enää ei ole mitään merkitystä, niin olen kyllä sellaisia pannut eteenpäin.

[Tiina H]

Nyt en jaksanut enää katsella vanhoja lehtipinoja kirjahyllyssä. Olen vienyt niitä paperinkeräykseen varmasti ainakin puolentoista metrin pinkan. Mietin, miksi olen niitä säästänyt vuodesta toiseen, ja nyt, roskiksen ja kotioven väliä kulkiessani, huomasin vihdoin: olen tehnyt kuten kotonani tehtiin. Isäni ja äitini tapasivat säästää kaikki lehdet joistakin kotiin tulleista aikakausilehdistä 70 - 80-luvuilla, Kotiliesi, Tekniikan Maailma, Suuri Käsityökerho, Avotakka, ja heille tapa oli tullut luultavasti isäni äidiltä. Minä säästin Aku Ankat, ja ovathan ne tietenkin tuolla vieläkin tallessa. Mutta muut lähtivät nyt paperinkeräykseen. Sama hommahan on siinä, että säästän jotain vaikkapa lehdistä talteen otettuja reseptejä tai muita, joita ei ole vielä ehditty kokeilla. No ei niitä varmasti kokeillakaan, eikä vanhoja lehtiä tule luettua.

[rumaelsa]

Varsinkin ennen sotia ja heti sotien jälkeen aikakauslehdet olivat niin kalliita tilata, että niitä pidettiin arvossa ja säästettiin. Äitini sisko sai 50-luvulla hiihtokilpailuvoitosta palkinnoksi opettajan vuosikymmenien takaisen Kotilieden vuosikerran - hän ei kylläkään ollut moisesta muinaisjäänteestä kovin ilahtunut... Mutta tapaus kuvastaa, miten arvokkaita lehdet opettajan silmissä olivat!

Säästäminen varmaan jäi tavaksi, vaikka esimerkiksi 70-luvulla perheisiin saattoi jo tulla montakin aikakauslehteä. Muistan, että meillekin tuli yleensä ainakin yksi lehti, ja lisäksi mummu ja pappa, joiden kanssa asuimme suurimman osan aikaa samassa talossa, tilasivat jotain toista lehteä. Lehtiä vaihdeltiin myös sukulaisten ja tuttavien kesken. Vähitellen kuvalehdistä tuli ongelma: kiiltopaperi ei kelvannut sytykkeeksi eikä muutenkaan palanut hyvin pesässä, joten lehdenrisoja on vieläkin lapsuudenkodin vintillä vaikka kuinka... Onhan joukosta löytynyt muutama helmikin, mutta jäljelle jääneet ovat suorastaan ongelmajätettä! (Ehkä sekin, että sukulaiset toivat kuvalehtiään meille, oli tapa työntää ongelma toisten niskoille? )

Meillä on säästelty lapsille aikanaan tilattuja lehtiä: Maailman vahvinta Nallea/Bamsea, Hevoshullua, Villivarsaa ja Roope-setää. Muut kuin hevoslehdet - joita nuorimmat vielä lukevat silloin tällöin - veimme hiljattain miehen isän tyhjilleen jääneelle talolle, josta on vähitellen tullut varastomme.

[Vanilja]

Eipä noita säästettyjä lehtiä tule yleensä myöhemmin luettua. Meillä on Aku Ankkoja 60-luvulta asti (ei kaikkia sieltä alkupuolelta) ja ne vievät ihan hirveästi tilaa, mutta ehkä ne nyt ovat sen arvoisia. Vintiltä on myös löytynyt vanhoja lehtiä ja jotkut Kotiliedet voivat mennä kaupaksi (sen jälkeen kun ne on itse lukenut, mutta eipä niitäkään monta kertaa tule luettua). Muuten vanhemmat naistenlehdet eivät ole kirpparilla juuri ketään kiinnostaneet. Mielenkiintoisin löytö ovat olleet pari vuosikertaa Helsingin Kaikua, jotka ovat aivan 1900-luvun alusta. Olisi tosi sääli, jos joku olisi mennyt ne heittämään pois. Eihän niissäkään kaikki ole kiinnostavaa, mutta joissain asioissa tietämys on lisääntynyt huimasti ja esimerkiksi sen ajan avaruuden tutkimus oli tosi huvittavaa .

[rumaelsa]

Tyttären kanssa oli tänään puhetta seuraavasta KonMari-projektista (kuten kirjapäiväkirjassa mainitsin, hän innostui karsimaan ja järjestelemään vaatteensa KonMari-järjestelmän mukaan): hän aikoo järjestää kengät, käsilaukut ja asusteet. Siinä yhteydessä tulin ajatelleeksi, ettei Kondon idea yhden ihmisen vaatteiden ja asusteiden pitämisestä yhdessä paikassa oikein toimi, ainakaan Suomessa... Teimme tyttären vaatehuoneeseen tilaa (se on ollut täynnä isosiskojen jälkeensä jättämää tavaraa ja toiminut myös putiikin jäämistöjen säilytyspaikkana ), ja hän sijoitti sinne kaikki vaatteensa, ulkovaatteetkin. Vaatehuone on kuitenkin aivan toisessa päässä taloa kuin eteinen, joten ei sieltä aamukiireessä voi lähteä takkia hakemaan! Siis naulakkoon on jätettävä vähintään yksi takki - ja todennäköisesti kaksi, kun ottaa huomioon esimerkiksi syyssäiden vaihtelun vesisateesta kymmeneen pakkasasteeseen!

Kondo opastaa, ettei syksyin ja keväin toistuvaa työlästä kausivaatteiden säilöön viemistä tarvitse tehdä ollenkaan, vaan kaikki vaatteet voi säilyttää yhdessä paikassa. Jos kukin pystyisikin pitämään KAIKKI vaatteensa omassa kaapissaan tai vaatehuoneessaan, se saattaisi toimia. Mutta kuten tyttäremmekin joutui heti huomaamaan, ulkovaatteiden säilyttäminen kaukana eteisestä ei yksinkertaisesti toimi. Ja jos taas naulakkoon sälytettäisiin koko perheen ympärivuotiset takit... Entä miltä takit näyttäisivät, jos ne saisivat pölyttyä siinä käyttämättöminä kuukausikaupalla (kuten vaikkapa talvitakit kesällä)?

En huomannut Kondon kirjassa yksityiskohtaisia ohjeita kenkien säilytykseen. Tytär tulkitsi KonMari-ohjeita siten, että jalkineidenkin pitää olla kaikkien samassa paikassa - siis meidän ahtaassa eteisessä?! Ilmeisesti Japanissa on yleisesti oven lähettyvillä kenkäkaappi, johon mahtuvat koko perheen kaikkien vuodenaikojen jalkineet? Eihän jatkuvasti tarvittavia kenkiä voi kauas ulko-ovelta viedä. Entä päähineet ja käsineet?!

Periaatteessa Kondon raivausideat ovat hyviä, mutta kaikkia hänen ohjeitaan ei pysty järkevästi noudattamaan. Joihinkin muihin raivausoppaisiin verrattuna KonMarissa on mielestäni muutama erityisetu. Ensiksikin visualisointi: ennen kuin ensimmäistäkään tavaraa heitetään pois, kuvitellaan, miltä koti näyttää, kun raivaus on suoritettu, ja millaista oma elämä silloin on. Toiseksi se, ettei Kondo neuvo hankkiutumaan tavarasta eroon lahjoittelemalla sukulaisille ja ystäville (kuin ehkä poikkeustapauksissa) - useimmilla on liikaa tavaraa jo ennestään, ja lahjoituksista voi olla vaikea kieltäytyä. Kolmanneksi Kondo ei neuvo myymään ylimääräisiä tavaroita kirpputorilla tai nettihuutokaupassa; tiedän kokemuksesta, että vaatteen tai esineen kaupaksi saaminen saattaa kestää kuukausia, ja myytäviä tavaroita on säilytettävä jossakin... Niin kauan kuin esimerkiksi yksi huone on pakko pitää varastona, ei ole puhettakaan kodin levollisesta tunnelmasta!

[Vanilja]

Me olemme myyneet ylimääräisiä tavaroita kirpparilla, mutta on ihan totta, että henkisesti olisi helpompaa, vapauttavampaa, vain luopua niistä heti. Ongelmahan ei ole tavaroiden hinnoittelu ja vieminen kirpparille vaan se, että kaikki ei mene heti kaupaksi. Välillä tavara kannattaa tuoda kotiin, laskea hintaa, odottaa uutta sesonkia jne. Ja siinä ne tavarat pyörivät sitten silmien edessä kuukausikaupalla! Kaikki Kondon ideat eivät minusta ole kovin käytännöllisiä, mutta lukukokemuksena se oli aikanaan hyvä. Konmarituksesta pyörii ihan kummallisiakin juttuja, lähinnä se "ilon tuottaminen" tuntuu olevan monelle vaikea ja hassu ajatus. Kuitenkin minusta on ihan kiva lähtökohta, että säilytetään tavaroita, joista on iloa (vaikka kyllä minusta kannattaa vasarakin säilyttää, vaikkei se ainakaan minua erityisesti sykähdytä) ja painopiste on nimenomaan niissä säilytettävissä, ihanissa tavaroissa, ei siinä, montako jätesäkillistä tuli heitettyä pois. Olen lueskellut myös kirjan jatko-osaa, mutta siitä en pitänyt niin paljon.

[Tiina H]

Lueskelin tätä ketjua taas pitkästä aikaa alusta lähtien, ja Vaniljan huomio siitä, miksi säästäisi jotakin, josta tulee ahdistunut olo tai paha mieli, oli kyllä hyvä. Sitä ajatusta seuraten pistin taannoin roskikseen asioita, jotka liittyivät pahasti satuttaneisiin ihmissuhteisiin. Niitä opiskeluaikaisia papereita kyllä pyörii täällä vieläkin... Ja kun nyt olen koettanut tehdä kirjahyllyyn tilaa noita perittyjä aarteita varten, olen löytänyt mm. parikymmentä vuotta sitten kuolleen äitini vanhoja matematiikan kirjoja sekä hänen opiskelu- että opetusajoiltaan. Hm. Mutta en minä niitä voi pois panna, vaikken niitä nyt aktiivisesti luekaan. Äitini rakasti matematiikkaa, ja minä rakastan sekä äitiäni että matematiikkaa.

[Vanilja]

Heitin itse jokunen kuukausi sitten pois suurimman osan luentomuistiinpanoistani. Osa oli niin hämäriä, että vaikka aihe kiinnostaisikin, kannattaisi sitten ennemmin lainata kirja ja lukea siitä. Osa asioista tuntui ihan vierailta ja tylsiltä. Sitten taas osa jutuista oli edelleen kiinnostavia ja niitä muistiinpanoja oli suorastaan kiva lukea, joten ne säästin.

[rumaelsa]

Olen viime kuukausina melkeinpä anti-konmarittanut käymällä viikoittain kierrätyskeskuksessa aarteita metsästämässä: astioita, kodintekstiileitä, vaatteita ja kenkiä, materiaalia käsitöihin ja taideprojekteihin ja niin edelleen. Osittain voin perustella tätä itselleni järkisyillä; tulevalla kotipaikkakunnalla on kyllä kirpputoreja, mutta jopa kirpputorilla käynti tuntuu tuhlaukselta, niin kauan kuin hyvää tavaraa saa täysin ilmaiseksikin!

Esimerkiksi taulujen kehyksiä on hyvä hamstrata, aina kun sellaisia näkee. Samoin jalkineita ja vaatteita saa olla varastossa tulevaisuuttakin varten, sanoo Marie Kondo mitä tahansa! Vain ihminen, jolla on aina riittävästi rahaa, voi ajatella hankkivansa uuden tavaran vasta vanhan mennessä rikki... Köyhän on pakko tarttua tilaisuuteen ja varautua: ei ole takeita, että kirpputorilla sattuu olemaan mieluiset, sopivat ja halvat lenkki- tai talvikengät juuri silloin, kun edellisistä putoaa pohja! Tarvitsen myös ihan oikeasti vaikkapa lisää verhoja, sillä niin kivoja verhoja kuin minulla ennestään onkin, kaikkia on vain yksi pari, ja melkein kaikissa lapsuudenkotini huoneissa on vähintään kaksi ikkunaa.