Roinanraivaus

[Tiina H]

^ Tosi hyvä näkökulma! Tämä ratkaisi päätökseni: en pistä takkia pois. Se vie sen yhden henkarin verran tilaa, ja uuden takin osto veisi paljon rahaa, eikä välttämättä löytyisi yhtä kestävää.

[Tiina H]

Minun on välillä niin vaikea luopua. Mietin tämmöistäkin, että kun olen säästänyt paljon lapsen vanhoja vaatteita, niin onko siinä järkeä. Ihan pari vaatetta on tallessa nostalgiasyistä, mutta muiden kohdalla ajatusmallini on ollut jotenkin tällainen: jos lapseni saa joskus lapsen, niin sitten on valmiiksi siistejä, käytännöllisiä, kestäviä ja nättejä vaatteita, että ei tarvitse ruveta ostamaan, sillä kuka tietää, millainen on silloin taloudellinen tilanne tai vaikkapa uusien vaatteiden laatu, ja jos hän ei koskaan satu lapsia haluamaan tai saamaan, niin hän ehkä tuntee sitten jonkun perheen, jonne voi antaa niitä, tai sitten antaa vain eteenpäin muuten. Hm. On tämä.

Muutenhan meillä on vaatteiden kanssa ollut sellainen ajatus, että käytämme ne loppuun ihan kokonaan ja uutta ostamme vain tarpeeseen (usein käytettynä, jos sattuu löytymään). Lähinnä meille kolmelle on tarvinnut ostaa kenkiä, sukkia tai alusvaatetta, ja lapselle siinä vaiheessa vaatteita, kun hän vielä kasvoi pituutta ja vaatteita jäi pieneksi.

[Tiina H]

Olen edelleen vaatehuoneen kimpussa. Toinen, mitä huomaan olevan paljon käyttämättömänä, ovat filtit ja muut isokokoiset tekstiilit. Olen säästänyt isoäitini käsin kutomia kauniita filttejä. Hän oli värien kanssa taitava, yhden sortin taiteilija. Tekstiilit ovat vaatehuoneessa ylähyllyllä, ja ne pitäisi ainakin pakata paremmin, sillä nyt ne pölyyntyvät. Käyttöön emme voi ainakaan filttejä ottaa, sillä villa kutittaa meitä kaikkia. Ne myös pölisevät aivan mahdottomasti. En tiedä, raskisinko luopua edes sitten niistä muutamista tehdastekoisista, joita tuolla taitaa myös olla jemmassa. Sitten on iso, komea poppana, jonka voisi panna vaikka sohvan päälle, mutta se on väriltään väärä. Ja pari isoa päiväpeittoa, ja vielä sitten äitini käsin virkkaama iso peitto. Ne vievät hirveästi tilaa, mutta en kerta kaikkiaan raski panna niitä pois.

[rumaelsa]

Minäkään en taatusti raaskisi luopua, jos minulla olisi äitini käsin virkkaama peite, ja ehkä sille tulee käyttöä vaikkapa tyttärenne kodissa! Sen sijaan saattaisin harkita sellaista vaihtoehtoa, että säästäisin isoäidin peitteistä vain yhden muistoksi ja luopuisin muista - ehkä kyselisin paikkaa, minne ne voisi lahjoittaa ilahduttamaan ihmisiä lämmöllään ja kauniilla väreillään. Onhan sääli pitää niitä kaapissa piilossa, jos kerran ei ole näkyvissäkään, että voisitte koskaan ottaa niitä käyttöön. Ellei sitten olisi mahdollista ommella niihin toiselle puolelle jokin kangas, jolloin se puoli ei pistelisi ja niitä pystyisi pitämään torkkupeittoina?

Kieltämättä isot tekstiilit vievät paljon tilaa ja keräävät myös pölyä. Jos raaskit luopua tehdastekoisista, siitä vapautuu jo hyllytilaa. Ja voihan tehdä sellaisenkin valinnan, että tulee mieluummin toimeen vaikka vähemmillä käyttövaatteilla (tai mikä siellä nyt tilaa viekin), jotta saa säilyttää ne esineet, joihin liittyy tunnearvoja.

[Tiina H]

Voi että minä taas mietin. Mulla on kaapin perällä äiteen peruja vanha monitoimikone. Koko noin seitsemäntoista vuoden aikana olen käyttänyt sitä yhden kerran, kun en jaksanut raastaa käsin kauhean suurta määrää kesäkurpitsaa. Nyt taidan viedä sen pois kyllä. Sen verran paljon se vie kaapissa tilaa, että ei ole ihan paikkaansa ansainnut.

Sitä kertyy aina, roinaa. Meille jostain syystä ihmiset tuovat tavaroita nurkistaan. Nyt tuli valtava pahvilaatiollinen, mutta siellä oli kyllä sitten aarteita: pari minulle ja tyttärelle sopivaa, hyvin kaunista Polan paitapuseroa ja nippu kunnollisia alulakanoita, tyynyliinoja ja Finlan froteepyyhkeitä. Valtaosan pahvilaatikon sisällöstä vien maanantaina Pelastusarmeijalle, koska niitä emme tarvitse. Lakanoita ja tyynyliinoja onkin viime aikoina hajonnut, hiutunut riekaleiksi. Ovat olleet sellaisia noin 20 - 25 vuotta vanhoja.

[Tiina H]

Nyt kirjaan tänne, että vein monitoimikoneen Pelastusarmeijalle ja samalla muuta ylimääräistä. Ajattelin siivota sieltä kaapista muutakin sellaista, jolle ei varmasti ole enää käyttöä, koska kaappi on sellainen syvä nurkkakaappi, joka vetää hirmuisen määrän tavaraa kahdelle hyllylleen ja johon on sitten kyllä kertynyt.

Mutta noin kaiken kaikkiaan minusta on ihan ollut hyvä, että läheiset, etenkin nyt jo eläkkeellä olevat, meidän kauttamme pistävät tavaraa kiertoon. Meidän ei ole tarvinnut aikoihin hankkia kodin tarpeisiin tavaroita. Pippurimylly hajosi, mutta yhdestä muuttokuorman poismenevästä (eli meille kierrätettäväksi tulleesta) satsista saimme uuden samoin kuin muutamia muita tarpeellisia keittiövälineitä. Tarpeettomat vein Pelastusarmeijalle. Aiemmin mainitsemiani liinavaatteita on tullut jotakuinkin sitä tahtia kuin entisiä on rikkoutunut ja mennyt luutuksi ja sitä kautta roskiin. Myös vaatteita olemme saaneet, vaikka niitä on tullut kyllä ostettuakin, kun lapsi venyi eivätkä entiset kamppeet mahtuneet enää.

[Tiina H]

Nyt - taas kerran - mietin paperien kohdalla, pitääkö tai kannattaako niitä säästää. Minulla on luentomuistiinpanoja ja muuta oppimateriaalia opiskeluajoiltani ja sitten on jotain siltä ajalta, kun opetin omaa alaani opiskelevia nuoria aikuisia ja auskultoin samalla. Olen säästänyt niitä omia oppimateriaalejani siksi, että niissä on hyviä juttuja matikasta, fysiikasta ja kemiasta, ja olen miettinyt, että niistä voisi olla iloa kotikoulun kuluessa. En tiedä. Nehän eivät kyllä vanhene. Opetukseen liittyviä juttuja on ollut säästössä osittain siksi, että ehkä joskus ajattelin, että voisin tehdä toisinaan sijaisuuksia tai että niistä pohdinnoista tai kirjamuistiinpanoista olisi apua kotiopettajana toimimisessa. En meinaa uskaltaa heittää papereita pois, jos vaikka tarvitseekin joskus. Olisipa tosi hyvä päästä eteenpäin ja saada turhat paperit pois, mutta ihan aina en tiedä, mikä on turhaa. Tuleeko teille muille pulmia paperien säilytyksen kanssa, etenkin noiden vanhojen opiskelumateriaalien kohdalla? Miten olette ratkoneet ne?

[Vanilja]

Kauppis- ja yliopistoaikaisia muistiinpanoja ym. on vintille säilöttyinä. Niitä on tosiaan aika vaikea heittää pois. Joskus niitä jotain ekoja yliopistoaikaisia muistiinpanoja katselin ja voi että ne olivat huonoja . Vasta kokemus opetti, miten muistiinpanoja kannattaa kirjoittaa, mutta eipä siihen kai oikotietä olekaan. Joka tapauksessa niiden lukeminen on vähän ärsyttävää, mutta säilykööt nyt kuitenkin.

[rumaelsa]

Minäkin olen säästänyt muutamia sellaisia muistiinpanoja ja monisteita, joista olen ajatellut olevan joskus hyötyä - ne kylläkin mahtuvat yhteen reikäkansioon! Esimerkiksi opiskeluaikainen Suomen paikkakuntien nimien taivutusluetteloni sisältää sellaisia vanhoja kuntia, joita Kotuksen verkkosivujen luettelo ei enää tunne. Mutta yleisesti ottaen koin luentomuistiinpanojen teon melkoiseksi paperin haaskaukseksi, koska harvoilla muistiinpanoilla teki mitään tentin jälkeen... Etsiessäni jotain tietoa löydän sen nopeammin käsikirjasta tai - jos satun olemaan tietokoneella - netistä.

Kirjoja on vuosien varrella ollut silloin tällöin pakko panna kiertoon, ja joistakin luopuminen on jäänyt kaduttamaan. Esimerkiksi muinoin kesken jääneeseen väitöskirjaprojektiini liittyviä kirjoja vein kasapäin kirpputorille, missä ne taatusti päätyivät lopulta roskiin... Mutta kiinnostuksen kohteiden muuttuessa on yksinkertaisesti täytynyt tehdä tilaa uusille kirjoille!

[Vanilja]

Aloin taas raivata Konmari-kirjasta innoittuneena. En kyllä noudata niitä ohjeita tarkkaan, mutta raivaamisen idea on minusta oivallinen: onko tavarasta iloa vai ei. Kuten lukupäiväkirjassa kerroin, tälle on naurettu, sillä kyllä vaan jotain vasaraa tarvitsee, vaikkei se suoranaisesti ilahduta. Mutta minusta se kertyvä roina on pääasiassa juuri ns. hyödytöntä tavaraa, ja silloin ilon tuottaminen on kelpo edellytys tavaran säilyttämiselle. Minua se on eniten auttanut ns. muistotavaroiden kohdalla. Juuri heitin roskiin lukioaikaisia kirjoja, joihin oli koottu tiedot oppilaista ja heistä humoristisia luonnehdintoja. Ennen en ollut kyseenalaistanut niiden säilyttämistä lainkaan, sillä tokihan tuollaiset on tapana säilyttää, sillä uusia vastaavia ei tietysti saa ja vanhempana niitä on hauska lukea. No, muistoni lukioajoilta ja luokkakavereista eivät ole kaikin osin mitään kivoja ja vaikka nyt selaillessani huomasin saaneeni reilussa parissa kymmenessä vuodessa välimatkaa asioihin, eivät kirjat mitään ILOA tuottaneet. Miksi niitä oikeastaan säilytän? Tätä en ollut ajatellut lainkaan ennen Konmaria. Samaten vintillä on (jossakin!) päiväkirjoja, jotka yhtä lailla ovat "tietysti säilytettäviä, kuinkas muuten", mutta joiden lukemisesta oikeasti AHDISTUN. En koe juurikaan mitään suloisenhaikeaa nostalgiaa, vaan monet jutut INHOTTAVAT todella. Eli saankohan noista päiväkirjoista jotain iloa ?! Yksi näkökulma on sekin, että päiväkirjat jäävät ties kenen luettavaksi sitten aikanaan, ja sitä en halua! Meidän talomme varasto on pullollaan miehen sisarusten lapsuudenmuistoja ym., ja ne ovat päätyneet nyt minun talooni, minun katseltavakseni. Kirjoitan kyllä edelleen päiväkirjaa ja voin kuvitella, että jota kuta saattaisi aikanaan kiinnostaa tämän paikan lähiluonnon muutokset, pähkäilyni kasvimaalla, lasteni sattumukset yms., mutta en ihan todella halua, että kukaan lukee, miten epätoivoisena lähettelin 13-vuotiaana rakkauskirjeitä ja jouduin naurunalaiseksi! On kliseistä sanoa, että heittämällä joitain tavaroita pois, vapautuu, mutta niin se vain on. Miksi haluan, että laatikoissa vaanii jatkuvasti muistutuksia elämäni kurjista hetkistä ja sitten minun pitäisi vielä suhtautua niihin kuin mihinkin aarteisiin!