Hyvä marjavuosi näkyy siinäkin, että mesimarjaa, joka ei Etelä-Suomessa juuri marjo, on jonkin verran (ei toki säilöttäväksi asti) ja että olen - ensimmäisen kerran elämässäni! - nähnyt lillukan tekevän kokonaisia marjoja, siis sellaisia muuraimen näköisiä ja melkein kokoisiakin. Muuten täällä etelässä näkee vain yhden, korkeintaan kahden "pallukan" kokoisia lillukoita; en itse asiassa ollut edes tiennyt, että ne muunlaisia voisivat ollakaan...
Kotipihaan on ilmestynyt vadelmapensas, joka on vuosi vuodelta levinnyt. Mukava yllätys! Marjojen kerääminen vain on varsin piikkistä puuhaa, kun pensas rehottaa ruusupuskien keskellä!
Kävin eräänä päivänä muurainsuolla. Meillä on kyllä aivan lähellä pieni suo, mistä poimimme marjat lasten kanssa, mutta kauemmas lähdin yksikseni. Monen tunnin uurastuksen (johon sisältyi pyöräily muutaman kilometrin päähän, metsässä rämpiminen suolle pääsemiseksi ja vähintään yhtä kova rämpiminen suolla) palkkana oli puolisen litraa muuraimia...
Oikein huvitti ajatella, miltä touhu näyttäisi pohjoissuomalaisen näkökulmasta: meillä lakat ovat niin arvokasta ja harvinaista herkkua, että jokainen yksittäinenkin marja haetaan, vaikka se loistaisi kymmenen metrin päässä muista erillään, ja pikkuruiset "yksipallukkaisetkin" poimitaan tarkoin talteen periaatteella "lisänä rikka rokassa".