Sivu 1/3

Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 30 Loka 2015, 23:08
Kirjoittaja rumaelsa
Lapsena rakastin piirtämistä, ja kuudennella luokalla muistan ihastuneeni sijaisopettajan esittelemän taidekirjan impressionistisiin maalauksiin. Värit ovat olleet minulle aina tärkeitä - esimerkiksi jotkin väriyhdistelmät herättävät minussa voimakkaan reaktion, ja vasta nyt olen alkanut oikein tajuta, etteivät värit merkitse kaikille yhtä paljon! Yläasteen ja lukion kuvaamataidon opettajilta sain kannustusta. Tosin lukion opettajan kannustus jäi minulta silloin tajuamatta! Kun opettaja kehotti minua harjoittelemaan lyijykynätekniikkaa, luulin hänen moittivan piirrostekniikkaani, ja vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ymmärrän hänen tarkoittaneen, että minulla oli lahjoja, joita olisi kannattanut kehittää...

Yli kymmenen vuotta sitten pyysin vesivärimaalausta harrastavaa naapuria opettamaan minua, mutta pian maalaaminen jäi, koska arki pienten lasten - omien ja hoitolasten - kanssa oli niin kiireistä. Sitä paitsi koin saavani samantapaista tyydytystä värien kanssa työskentelystä ja luovasta toiminnasta käsitöitä tehdessäni, sisustaessani ja "pukeutuessani"! Silloin tällöin yritin viritellä maalausharrastustakin uudelleen, ja tilasin muun muassa Jeanne Dobien loistavan kirjan "Making color sing". Dobie on armoitettu värien käyttäjä, joten hänen tyylinsä ja työnsä vetosivat minuun kovasti.

Viimein tänä syksynä päätin ilmoittautua kansalaisopiston taidepiiriin. Yhtenä sysäyksenä taisi olla viimetalvinen ranteen kipeytyminen; en ole sen jälkeen voinut juurikaan kutoa tai virkata, enkä ehkä koskaan entisessä määrin voikaan, joten värinjanoni on siltä osin jäänyt tyydyttämättä! Jälleen kerran esimerkki siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu!!! Vesivärimaalaus on sen verran keveätä työskentelyä, että se ei rasita kättä.

Oikeastaan paras puoli tässä uudessa harrastuksessa on tunne, että voin oppia jatkuvasti uutta ja nimenomaan erehdysten kautta! Minun on aina ollut vaikea sallia itselleni virheitä, ja niistä on tullut paha olo. Maalatessani pilaan vähän väliä jonkin työn, eikä siitä seuraa kuin korkeintaan pientä kiroilua... Päätän yleensä tehdä uuden työn, jossa otan opiksi virheistä, ja jos olen nähnyt vanhan eteen paljon vaivaa, jään miettimään keinoja pelastaa sen tavalla tai toisella. Oikeastaan käsitöihin pätee kyllä sama, kun tarkemmin ajattelen.

Tilasin aikanaan lasten käyttöön Winsor & Newtonin harrastajatasoisia vesivärejä, sillä tyypilliset kouluvesivärit saattavat pilata kenen tahansa innostuksen... Vasta Dobien kirja selvitti minulle, miksi muun muassa violetista sekoituksesta tuli kuvaamataidon tunnilla niin kauhean rumaa! Nyt olen itsekin käyttänyt noita tilaamiani lasten värinappeja, mutta olen alkanut turhautua, kun niistä ei tunnu irtoavan tarpeeksi väriä. Ja koska etenkin keltainen alkoi olla lopussa, tilasin saman tien uusia, parempia pigmenttejä. Löysin taiteilijantarvikkeiden nettikaupan (http://www.minoa.fi), josta saa vaikka mitä ihanuuksia, kuten oikeita pellavapapereita... Tilasin kokeeksi venäläisiä ja tsekkiläisiä taiteilijatason värinappeja; ne ovat paljon halvempia kuin esimerkiksi Winsor & Newtonin maailmankuulut taiteilijavärit ja taatusti kuitenkin parempia kuin meidän nykyiset harrastajavärit, joissa on vähän pigmenttiä ja paljon täyteaineita. Innostuin tilaamaan pari lehtiötäkin, ettei tarvitse koko ajan turvautua taidepiirin opettajan tarvikkeisiin. Lisäksi tilasin Adlibriksestä kolme sellaista Winsor & Newtonin värinappia, joita ei aivan vastaavina saa muilta valmistajilta.

Vesivärimaalauksessa ei onneksi loppujen lopuksi tarvita montakaan väriä. Eräässä taidekirjassa näytettiin havainnollisesti, miten kolmesta perusväristä saattaa sekoittaa kymmeniä eri vivahteita! Useimmat opaskirjat suosittelevat niukkaa väripalettia; kuudella seitsemällä oikein valitulla värinapilla pääsee hyvin alkuun, ja monet taiteilijat eivät koskaan käytä enempää. Harmaat, ruskeat ja mustat suositellaan sekoitettavaksi itse perusväreistä, jolloin niistä tulee eloisampia kuin valmiista värisekoituksista.

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 31 Loka 2015, 09:53
Kirjoittaja Tiina H
Ihana lukea viestiäsi! Minullakin on jäänyt piirtäminen ja maalaaminen (nimenomaan vesivärein, piirtäminen etenkin hiilellä) jonnekin arjen kiireisiin ja ehkä sitten osin myös semmoiseen itseni moittimiseen, että en ole tarpeeksi hyvä. Mihin? Itseni iloksi olen aiemminkin piirtänyt ja maalannut, niin että ei sillä taidolla pitäisi olla väliä. Rakastan värejä, saan niistä valtavasti voimaa. Syksyn valon vähyyskään ei tunnu niin raskaalta, kun valo on kaunista ja värit herkkiä. Lapsi meillä myös on ihan pienestä asti tehnyt kuvia ja jotenkin osannut ilmaista kuvien kautta tunteitaan ja ajatuksiaan. Olen samaa mieltä kuin rumaelsa siinä, että kehnoilla tarvikkeilla ei kannata tehdä. Mietityttää joskus, kun katselen joitakin piirustuspaikkoja (esimerkiksi odotustiloissa), kynistä ei tule värejä, kun ei ole pigmenttiä, tai terät ovat poikki, ja sitten on tusseja. Itse en jotenkin ole päässyt kärryille siitä tussien määrästä, joita lapsilla on, ja niistäkin on usein väri loppu ja terä läjässä. Mitein, että ehkä en ymmärrä tusseja, kun en osaa niillä itse tehdä mitään. :)

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 09 Marras 2015, 14:47
Kirjoittaja rumaelsa
Nuorin tytärkin on innostunut maalaamaan, kun minulla on melkein aina välineet esillä; tähän asti hän on enemmän piirtänyt. Väriä kuluu uskomattoman paljon, niin että pari uusista napeista - suosikkivärejämme ilmeisesti :D - on jo kulunut lähes puoleen väliin, ja vanhoista alizarin crimson -punainen on yhtäkkiä aivan lopussa, vaikka tilausta tehdessäni sitä näytti vielä olevan kohtalaisesti... En kerta kaikkiaan tullut tilatessani ajatelleeksi, että vaikka vanhat värinapit kestivät satunnaisessa käytössä pari vuotta, päivittäisessä taiteilussa kulutus on toista luokkaa! Nyt joudun tekemään heti perään uuden tilauksen, ja viisastuneena tilaan ainakin suosikkivärejä useamman kappaleen.

Huomaan myös, että paksummat paperit olisivat kovasti tarpeen. Tykkään maalatessani läträtä runsaan veden kanssa, ja paperin kupruilu - pingottamisesta huolimatta - on raivostuttavaa! :evil: Ehkä pinnan liian nopea kuivuminenkin liittyy paperin ohuuteen (vaikka en käytäkään sen ohuempaa kuin 200 - 300-grammaista)? Samoin siveltimien puutteet ovat tulleet esiin. Ne eivät ole kaikkein halvimpia, mutta silti karvoja irtoilee työhön ja laveeratessani toivoisin siveltimiltä suurempaa imukykyä. Siveltimet, vaikka kalliitkin, ovat sentään kertahankinta, ja kolmella pärjää jo hyvin, mutta paperia ja värejä kuluu jatkuvasti. Sen verran hintaa tälle harrastukselle alkaa tulla, että toivon pääseväni jossain vaiheessa myymäänkin töitäni, jotta on varaa ostaa uusia tarvikkeita!

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 21 Marras 2015, 18:27
Kirjoittaja rumaelsa
Minulle on pariinkin otteeseen kuvataidepiirissä sanottu, että kuvani ovat kuin satumaailmasta tai sopisivat satukirjoihin. Se kuulosti aluksi kummalta, koska olen kuitenkin maalannut valokuvien pohjalta. Mutta jälkeenpäin rupesi tuntumaan, että sivulliset ehkä todella näkivät jotain olennaista! Kun ihastun johonkin näkymään, isoon tai pieneen, niin että haluan ruveta maalaamaan sitä, ihastus syntyy jonkinlaisesta taianomaisuuden tunteesta, jota kohteesta mielestäni huokuu. Kai se välittyy kuvaan?

Ilman tuota taikaa näkymä ei yksinkertaisesti sytytä, mutta useimmiten taika ja tarunhohde taitavat olla pikemminkin tunteissani, katsomistavassani, kuin itse kohteessa... Esimerkiksi kesällä näin harmaan hirsitalon pienen kallion päällä, ja olen siitä lähtien miettinyt, miten pystyisin välittämään muille sen herättämät tunteet! Se palautti mieleeni myös toisen autiotalon, jonka 16-vuotiaana löysin kotikylästäni - harmaat hirsiseinät syksyisten lehtipuiden keskellä - paikasta jossa en ollut tiennyt taloa olevankaan; se on vuosikymmenet säilynyt mielessäni kuin jokin lumottu linna!

J. M. Parramónin "Vesivärimaalauksen kirjassa" kerrotaan Marc Chagallin sanoneen:

"Katselemme luontoa jokseenkin kuin vanhaa tuttavaa, mutta taiteilijoina meidän on nähtävä ja maalattava se mielikuvitusta kiehtovana ja tarunhohtoisena."

Jevgeni Bogat puolestaan kirjoittaa "Ikuisessa ihmisessä" paljon Hans Christian Andersenista ja tämän kyvystä nähdä satua joka puolella:

"Kun nostat katseesi Andersenin kirjasta, niin näet ja tunnet objektiivisessa todellisuudessa sellaista, mitä et aiemmin ole nähnyt etkä tuntenut."

Lapsena luin paljon satuja ja muuta mielikuvitusta kiehtovaa - ehkä sekin vaikutti ja vaikuttaa näkemistapaani? En ole oikeastaan koskaan kasvanut aikuiseksi, sikäli että uskon yhä kauneuteen ja hyvyyteen enkä voi olla unelmoimatta... Monesti olen joutunut tuntemaan itseni naiiviksi, kun on käynyt ilmi, että useimpien aikuisten mielestä kauneus ja hyvyys ovat vain lapsille opetettuja satuja, joita ei olisi kannattanut ottaa niin vakavasti.

Ostin muuten Tigeristä halvan hiilikynäpakkauksen, ja ensimmäistä kertaa kouluaikojen jälkeen olen kokeillut hiilellä piirtämistä! Täytyi odotella pingotetun vesiväripaperin kuivumista, joten päätin luonnostella kuivattuja ruusuja, joita olen kerännyt erääseen kulhoon koristeeksi. Jo toinen onnistui aika hyvin (tietysti suttasin käteni ja sillä paperin)! Pitää piirrellä useammin, hankkia tottumusta...

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2016, 00:23
Kirjoittaja rumaelsa
Piirsin joulun alla hiilellä toiseksi vanhimman tyttären muotokuvan (valokuvasta), ja kun hioin sitä kauan, siitä tuli tosiaan aika näköinen; annoin sen hänen sulhaselleen joululahjaksi. Sen jälkeen olen taas vain maalannut. Olen kokeillut erilaisia papereita ja erilaisia työskentelytapoja.

Erästä työtä maalasin viikkokausia - siinä oli pöydälle aseteltuna syksyn satoa: iso lasikulhollinen paratiisiomenoita, kimppu syksyn viimeisiä puutarhakukkia ja nippu värikkäitä vaahteranlehtiä. Nautin kovasti esimerkiksi jokaisen paratiisiomenan pikkutarkasta maalaamisesta värikerros värikerrokselta! Väripalettini punaiset - aito krappilakka ja alitsariikikarmosiini - ovat erityisen kauniin sävyisiä ja kuultavia. Syksyn voimakkaille väreille halusin lopuksi tummahkon taustan, joten tein pöytäliinasta syvän merenvihreän.

Maalausprosessi oli nautinnollinen, mutta lopputulos oli jotenkin jäykkä, tukkoon maalattu. Niinpä maalasin samasta aiheesta kokeeksi isokokoisemman ja yksinkertaisemman version, jonka tein valmiiksi parissa päivässä. Jätin asetelmaan jäljelle vain lasivadin ja muutaman omenan sekä kaistaleen alkuperäisessä valokuvassa näkyvää revinnäispöytäliinaa, ja tällä kertaa kuvaan jäi paljon valkoista pintaa. Tulos on paljon ilmavampi ja raikkaampi.

Yhden kukkaniittykuvan maalasin nopeasti ja vähän "epämääräisesti". Lähtökohtana oli muutaman vuoden takainen valokuva pyöräretkeltä: valtava, monenlaisia niittykukkia täynnä oleva aukea. Pelkistin maiseman erisävyisiksi poikittaisvyöhykkeiksi, joista erottuu etualalla yksittäisten kukkien väriläiskiä ja taempana isoja yhden lajin kasvustoja. Kauimpana, lähellä tummaa metsänreunaa on melkein yhtenäinen valkoinen kukkameri. Peitinlakka oli tässä työssä suureksi avuksi; sillä sain suojattua kukkien kohdat, kun ensin laveerasin isolla siveltimellä niityn vihreitä sävyjä taka-alalta alkaen. Tämä oli ensimmäinen työni, jota taidepiirin vetäjä kehui spontaanisti ja ehdotti kehystettäväksi!

Yhden taidepiirikerran lopuksi, kun jäi vähän joutoaikaa, ajattelin kokeilla auringonlaskun valossa kylpevien puiden maalaamista (olin nähnyt puut matkalla taidepiiriin) jonkin aiemman luonnoksen kääntöpuolelle, ja tietenkin juuri ne puut onnistuivat hyvin, kun paperi oli ihan mitä sattui! Sen sijaan yrittäessäni samaa tekniikkaa myöhemmin kotona en saanut lainkaan samanlaista jälkeä. :? Vesivärimaalauksessa on paljon kiinni myös sattumasta - joskus värit sekoittuvat niin kuin haluan, joskus eivät, ja joskus ne sekoittuvat toisin kuin haluan, mutta upeasti...

Maalausoppaita lainaan aina, kun pääsen johonkin isompaan kirjastoon; oman kirjaston vähät akvarellioppaat olen jo lukenut. Sellaisen ikävän asian olen huomannut, että akvarellien kehystyttäminen on kallista! Öljymaalauksen voi panna esille jopa ilman kehyksiä, ja niin modernissa sisustuksessa usein tehdäänkin, mutta vesivärityö vaatii suojakseen lasin, aukkopahvin, kehyksen ja teippauksen, ja teippien ja pahvien pitää vielä olla hapottomia.

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 10 Helmi 2017, 14:50
Kirjoittaja rumaelsa
Löysin netistä väriguruni Jeanne Dobien haastattelun (http://ccpvideos.com/blogs/news/1859110 ... anne-dobie), ja yllätyksekseni hänkin on ollut viiden lapsen kotiäiti! Koska "aikaa maalaamiseen" ei periaatteessa ollut koskaan, hän oppi sovittamaan maalaamisen arkielämään. Hän esimerkiksi maalasi lastenhuoneessa lasten leikkiessä ympärillä! Viedessään lapsia harrastuksiin hän painoi mieleensä maalauksellisia näkymiä, ja odottaessaan perillä suunnitteli mielessään, miten maalaisi ne. Kun taiteilijatuttavat samaan aikaan saivat töitään näyttelyihin, Dobie päätti keskittyä kotona taitojensa kehittämiseen, kokeili uusia tekniikoita ja asetti itselleen haasteita. Hänellä ei ollut muodollista taidekoulutusta, ja jälkeenpäin hän totesi, että kotiäitivuodet olivat ratkaisevia hänen kehitykselleen taiteilijana:

"Although I didn't know it at the time, this period of intense concentration would come to play a major role in my art career."

Dobien kirja on minulle jatkuvasti hyödyksi. Taidepiirin opettaja, joka itse maalaa lähinnä öljyväreillä, ei tunnu tietävän juuri mitään vesivärien pigmenteistä ja niiden erilaisista ominaisuuksista. Ylipäänsä taidepiiri on alkanut tuntua hieman pettymykseltä: monet ovat käyneet siellä vuosikausia, jopa parikymmentä vuotta, ja maalaavat edelleen vain jäljennöksiä... :? Ohjaaja ei ehkä riittävästi kannusta omaan luovuuteen?

No, ensi syksynä - jos nimittäin pääsen opiskelemaan - minulla ei enää ole aikaa eikä varmaan rahaankaan taidepiirissä käymiseen. Se on joka tapauksessa ollut oiva keino ottaa arjessa väkisin aikaa harrastukselle! Kotona tuntuu aina olevan niin paljon asioita, jotka menevät kiireellisyys- ja tärkeysjärjestyksessä edelle...

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 28 Helmi 2017, 15:26
Kirjoittaja rumaelsa
Olin saanut väärän käsityksen: vaikka Jeanne Dobie ei haastattelussa kertonut taidekoulutuksestaan (huolimatta suorasta kysymyksestä!), hänen kirjan esipuheessa mainitaan, että hänellä on taidealan koulutus. Mutta valmistuttuaan hän siis oli joitakin vuosia kotiäitinä ja onnistui yhdistämään maalaamisen muihin töihinsä.

Olen ruvennut pitkästä aikaa maalaamaan kotonakin. Olohuone on kamalan näköinen, kun keskellä huonetta sijaitsevaa pöytää peittävät minun ja tyttären maalausprojektit sekä kuopuksen askartelutarvikkeet! :lol: Ehkä pitäisi siirtää pöytä sellaiseen paikkaan, ettei sotku ole ensimmäisenä näkyvillä, kun tulee huoneeseen.

Jokunen viikko sitten eräs vesivärityö onnistui lopulta niin hyvin, että raaskin lähettää sen kehystettäväksi - tämä oli siis ensimmäinen! Akvarellien kehystäminenhän on kallista, eikä tunnu mielekkäältä uhrata isoja rahoja amatöörimäisten maalausten kehyksiin. Vaatimattomampia voisi panna esille vaihtokehyksissä, koska niiden säilyvyys ei ole yhtä tärkeää. Kunpa saisin jossakin myydyksi töitäni, niin että tulisi hiukan lisää rahaa tarvikkeisiin! Kehystyksen hinta muodostaisi joka tapauksessa aluksi suurimman osan taulun hinnasta; arvelen, että itse maalauksesta voisi tässä vaiheessa pyytää vain pari kolme kymppiä...

Tänään taas maalaus onnistui hyvin. Se, niin kuin kehystettäväksi lähettämänikin, on talviaihe talomme takapihalta. Talvimaisemat ovat kai helpompia: kylmä väriskaala on helpompi pitää sopusointuisena, ja lumi pehmentää ihastuttavasti maiseman piirteitä. Kesän kirjavuus on paljon vaikeampi kuvattava! Olen koettanut maalata myös Kreikan maisemia - toissa syksyn Lefkaksen-matkalla tein paljon luonnoksia, ja valokuvia on niin Korfulta, Kosilta kuin Lefkakseltakin. Mutta Kreikan erityisen valaistuksen tavoittaminen on haaste!

Olemme tyttären kanssa katselleet aika paljon maalausvideoita Youtubesta. Uusin villitykseni on katsoa venäjänkielisiä videoita, niin että kielen oppiminen yhdistyy vesivärimaalauksen niksien oppimiseen!

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 01 Helmi 2018, 23:01
Kirjoittaja rumaelsa
Viime kesänä en juurikaan maalannut; muutamalla uimarantaretkellä tein lyijykynäluonnoksia. Kun koulujen alkamisen aikaan taas tartuin siveltimeen, ensimmäinen työ tuntui kömpelöltä, mutta seuraavat olivat mielestäni parhaita, mitä olin siihen mennessä saanut aikaan. Silloin vihdoin myös yksi Kreikka-aiheisista maalauksistani onnistui tosi hyvin - siinä tavoitin juuri sen tietyn valon... Näköjään maalaamisessakin voi tauosta olla hyötyä! Kun välillä lopettaa ponnistelemisen ja ajattelee ihan muita asioita, aivoilla on aikaa käsitellä opittua.

Suunnittelin kesällä, etten enää jatkaisi taidepiirissä, koska en kokenut saavani sieltä juurikaan oppia enkä virikkeitä, koska maksu oli useita kymmeniä euroja ja koska kaikenlaisia menoja ja kokouksia oli muuutenkin paljon. Mutta kun kansalaisopisto teki tänä lukuvuonna taidepiiristämme opintosetelikurssin, päätin sittenkin mennä sinne - opintoseteli tarkoitti, että esimerkiksi työttömät, eläkeläiset ja maahanmuuttajat saivat vapautuksen syyslukukauden maksusta. En vielä tiedä, jatkanko piirissä ensi vuonna. Toisaalta minusta olisi kiintoisaa opettaa piiriä, sitten kun nykyinen, lähes yhdeksänkymppinen opettaja päättää jäädä eläkkeelle... :lol:

Maalauspaikan järjestäminen kotiin ei ole ollut helppoa. Aluksi maalasin keittiön pöydän päässä, koska siinä oli hyvä valaistus ja pystyin samalla ohjaamaan lasten opintoja. Mutta siihen en luonnollisestikaan voinut jättää keskeneräistä työtä ja tarvikkeita... Pitkän aikaa minun ja tyttären maalaus- ja piirustusvälineet ja työt täyttivät keskellä olohuonetta seisovan pöydän. Siihen oli helppo istahtaa milloin vain, ja maalattua tulikin melko ahkerasti. Oli kuitenkin ikävää, kun ensimmäiseksi sisälle tullessa näki aina sotkuisen pöydän ja se oli silmissä kaiken päivää.

Haaveilin, että tekisimme tyhjenevästä kotiputiikista minulle ja tyttärelle ateljeen, johon kuopuskin voisi tulla pienoismalliharrastuksensa kanssa. Mutta tyttärelle hankittiin kesällä koiranpentu (jonka kanssa hänen on tarkoitus muuttaa ensi syksynä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan), ja koiran vuoksi putiikin oviaukossa on pakko pitää painavaa nojatuolia esteenä, ovea kun siinä ei ole koskaan ollut. Nojatuolin siirtäminen on niin hankalaa, että toistaiseksi huoneessa ei juuri tee mieli edes pistäytyä! Saattaa myös olla, ettei maalaamiseen tulisi yhtä helposti tartuttua, jos ateljeehen täytyisi varta vasten lähteä; putiikki on arjen vilkkaimmista touhuista hieman sivummalla oleva huone.

Niinpä olen miettinyt keinoja sijoittaa maalauspaikan sittenkin olohuoneeseen, mutta jollakin tavoin vähemmän silmiinpistävästi. Ideointi on vielä kesken. Toistaiseksi maalaamme taas olohuoneen pöydän ääressä, mutta vaihdoin pöydän hiukan pienempään ja siirsin sen huoneen keskeltä peräseinälle, ikkunan eteen (valoa on oltava riittävästi). Tarkoitus on pitää maalauspöytä siistin näköisenä, vaikka siinä olisikin töitä kesken; koetan järjestää kauniit säilytyspaikat tarvikkeille työpisteeseen ja sen lähettyville, niin että kaikki tarpeellinen on helposti saatavilla.

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 19 Kesä 2018, 17:12
Kirjoittaja rumaelsa
Jean-Claude Chaillou kuvaa kirjassaan "The natural world of watercolour" samaa asiaa, josta aiemmin tässä ketjussa kirjoitin:

"Then, as we convey on paper our impressions of what surrounds us, we reveal a sort of buried truth."

Re: Kuvataiteen harrastus

ViestiLähetetty: 07 Touko 2019, 08:45
Kirjoittaja rumaelsa
Viime syksynä en enää voinut mennä taidepiiriin, sillä se on perinteisesti aina maanantai-iltaisin, ja useimmat maanantait olivat yliopistossa lähiopetuspäiviä. Sitä paitsi sain opintojen alettua havaita, että kalenterissa vapailta näyttävät päivät olivat kaikkea muuta kuin vapaapäiviä: etenkin kevätpuolella etäpäivät on täytynyt käyttää kirjallisten töiden tekoon. Olen piirtänyt ja maalannut hyvin vähän.

Taideterapeuttisen työskentelyn kurssin lähipäivinä on onneksi tullut tehtyä jotain - sielläkin olen välillä huomannut, että jostakin kouluvesiväreillä huonohkolle paperille tehdystä spontaanista työstä saattaa tulla mahtava, mutta kun yritän aihetta uudestaan kotona paremmin välinein, en saavuta samaa tuoreutta! Tämän vuoden ensimmäisellä taideterapeuttisen työskentelyn lähijaksolla sain ideoita vahaliitutöiksi; kuvat tulivat ikään kuin valmiina silmieni eteen, kun teimme rentoutusharjoituksen. Vahaliidut tuntuivat oikealta välineeltä, sillä halusin voimakkaita värejä. Kotiin tultuani toteutin kolme ideoista - ja sain käteni kipeäksi vahaliidulla värittämisestä! :( Eli ei sovi sekään tekniikka minulle pitemmän päälle... Innostuin myös maalaamaan valmiiksi pari keskeneräistä vesivärityötä.