Kuvataiteen harrastus
Lähetetty: 30 Loka 2015, 23:08
Lapsena rakastin piirtämistä, ja kuudennella luokalla muistan ihastuneeni sijaisopettajan esittelemän taidekirjan impressionistisiin maalauksiin. Värit ovat olleet minulle aina tärkeitä - esimerkiksi jotkin väriyhdistelmät herättävät minussa voimakkaan reaktion, ja vasta nyt olen alkanut oikein tajuta, etteivät värit merkitse kaikille yhtä paljon! Yläasteen ja lukion kuvaamataidon opettajilta sain kannustusta. Tosin lukion opettajan kannustus jäi minulta silloin tajuamatta! Kun opettaja kehotti minua harjoittelemaan lyijykynätekniikkaa, luulin hänen moittivan piirrostekniikkaani, ja vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ymmärrän hänen tarkoittaneen, että minulla oli lahjoja, joita olisi kannattanut kehittää...
Yli kymmenen vuotta sitten pyysin vesivärimaalausta harrastavaa naapuria opettamaan minua, mutta pian maalaaminen jäi, koska arki pienten lasten - omien ja hoitolasten - kanssa oli niin kiireistä. Sitä paitsi koin saavani samantapaista tyydytystä värien kanssa työskentelystä ja luovasta toiminnasta käsitöitä tehdessäni, sisustaessani ja "pukeutuessani"! Silloin tällöin yritin viritellä maalausharrastustakin uudelleen, ja tilasin muun muassa Jeanne Dobien loistavan kirjan "Making color sing". Dobie on armoitettu värien käyttäjä, joten hänen tyylinsä ja työnsä vetosivat minuun kovasti.
Viimein tänä syksynä päätin ilmoittautua kansalaisopiston taidepiiriin. Yhtenä sysäyksenä taisi olla viimetalvinen ranteen kipeytyminen; en ole sen jälkeen voinut juurikaan kutoa tai virkata, enkä ehkä koskaan entisessä määrin voikaan, joten värinjanoni on siltä osin jäänyt tyydyttämättä! Jälleen kerran esimerkki siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu!!! Vesivärimaalaus on sen verran keveätä työskentelyä, että se ei rasita kättä.
Oikeastaan paras puoli tässä uudessa harrastuksessa on tunne, että voin oppia jatkuvasti uutta ja nimenomaan erehdysten kautta! Minun on aina ollut vaikea sallia itselleni virheitä, ja niistä on tullut paha olo. Maalatessani pilaan vähän väliä jonkin työn, eikä siitä seuraa kuin korkeintaan pientä kiroilua... Päätän yleensä tehdä uuden työn, jossa otan opiksi virheistä, ja jos olen nähnyt vanhan eteen paljon vaivaa, jään miettimään keinoja pelastaa sen tavalla tai toisella. Oikeastaan käsitöihin pätee kyllä sama, kun tarkemmin ajattelen.
Tilasin aikanaan lasten käyttöön Winsor & Newtonin harrastajatasoisia vesivärejä, sillä tyypilliset kouluvesivärit saattavat pilata kenen tahansa innostuksen... Vasta Dobien kirja selvitti minulle, miksi muun muassa violetista sekoituksesta tuli kuvaamataidon tunnilla niin kauhean rumaa! Nyt olen itsekin käyttänyt noita tilaamiani lasten värinappeja, mutta olen alkanut turhautua, kun niistä ei tunnu irtoavan tarpeeksi väriä. Ja koska etenkin keltainen alkoi olla lopussa, tilasin saman tien uusia, parempia pigmenttejä. Löysin taiteilijantarvikkeiden nettikaupan (http://www.minoa.fi), josta saa vaikka mitä ihanuuksia, kuten oikeita pellavapapereita... Tilasin kokeeksi venäläisiä ja tsekkiläisiä taiteilijatason värinappeja; ne ovat paljon halvempia kuin esimerkiksi Winsor & Newtonin maailmankuulut taiteilijavärit ja taatusti kuitenkin parempia kuin meidän nykyiset harrastajavärit, joissa on vähän pigmenttiä ja paljon täyteaineita. Innostuin tilaamaan pari lehtiötäkin, ettei tarvitse koko ajan turvautua taidepiirin opettajan tarvikkeisiin. Lisäksi tilasin Adlibriksestä kolme sellaista Winsor & Newtonin värinappia, joita ei aivan vastaavina saa muilta valmistajilta.
Vesivärimaalauksessa ei onneksi loppujen lopuksi tarvita montakaan väriä. Eräässä taidekirjassa näytettiin havainnollisesti, miten kolmesta perusväristä saattaa sekoittaa kymmeniä eri vivahteita! Useimmat opaskirjat suosittelevat niukkaa väripalettia; kuudella seitsemällä oikein valitulla värinapilla pääsee hyvin alkuun, ja monet taiteilijat eivät koskaan käytä enempää. Harmaat, ruskeat ja mustat suositellaan sekoitettavaksi itse perusväreistä, jolloin niistä tulee eloisampia kuin valmiista värisekoituksista.
Yli kymmenen vuotta sitten pyysin vesivärimaalausta harrastavaa naapuria opettamaan minua, mutta pian maalaaminen jäi, koska arki pienten lasten - omien ja hoitolasten - kanssa oli niin kiireistä. Sitä paitsi koin saavani samantapaista tyydytystä värien kanssa työskentelystä ja luovasta toiminnasta käsitöitä tehdessäni, sisustaessani ja "pukeutuessani"! Silloin tällöin yritin viritellä maalausharrastustakin uudelleen, ja tilasin muun muassa Jeanne Dobien loistavan kirjan "Making color sing". Dobie on armoitettu värien käyttäjä, joten hänen tyylinsä ja työnsä vetosivat minuun kovasti.
Viimein tänä syksynä päätin ilmoittautua kansalaisopiston taidepiiriin. Yhtenä sysäyksenä taisi olla viimetalvinen ranteen kipeytyminen; en ole sen jälkeen voinut juurikaan kutoa tai virkata, enkä ehkä koskaan entisessä määrin voikaan, joten värinjanoni on siltä osin jäänyt tyydyttämättä! Jälleen kerran esimerkki siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu!!! Vesivärimaalaus on sen verran keveätä työskentelyä, että se ei rasita kättä.
Oikeastaan paras puoli tässä uudessa harrastuksessa on tunne, että voin oppia jatkuvasti uutta ja nimenomaan erehdysten kautta! Minun on aina ollut vaikea sallia itselleni virheitä, ja niistä on tullut paha olo. Maalatessani pilaan vähän väliä jonkin työn, eikä siitä seuraa kuin korkeintaan pientä kiroilua... Päätän yleensä tehdä uuden työn, jossa otan opiksi virheistä, ja jos olen nähnyt vanhan eteen paljon vaivaa, jään miettimään keinoja pelastaa sen tavalla tai toisella. Oikeastaan käsitöihin pätee kyllä sama, kun tarkemmin ajattelen.
Tilasin aikanaan lasten käyttöön Winsor & Newtonin harrastajatasoisia vesivärejä, sillä tyypilliset kouluvesivärit saattavat pilata kenen tahansa innostuksen... Vasta Dobien kirja selvitti minulle, miksi muun muassa violetista sekoituksesta tuli kuvaamataidon tunnilla niin kauhean rumaa! Nyt olen itsekin käyttänyt noita tilaamiani lasten värinappeja, mutta olen alkanut turhautua, kun niistä ei tunnu irtoavan tarpeeksi väriä. Ja koska etenkin keltainen alkoi olla lopussa, tilasin saman tien uusia, parempia pigmenttejä. Löysin taiteilijantarvikkeiden nettikaupan (http://www.minoa.fi), josta saa vaikka mitä ihanuuksia, kuten oikeita pellavapapereita... Tilasin kokeeksi venäläisiä ja tsekkiläisiä taiteilijatason värinappeja; ne ovat paljon halvempia kuin esimerkiksi Winsor & Newtonin maailmankuulut taiteilijavärit ja taatusti kuitenkin parempia kuin meidän nykyiset harrastajavärit, joissa on vähän pigmenttiä ja paljon täyteaineita. Innostuin tilaamaan pari lehtiötäkin, ettei tarvitse koko ajan turvautua taidepiirin opettajan tarvikkeisiin. Lisäksi tilasin Adlibriksestä kolme sellaista Winsor & Newtonin värinappia, joita ei aivan vastaavina saa muilta valmistajilta.
Vesivärimaalauksessa ei onneksi loppujen lopuksi tarvita montakaan väriä. Eräässä taidekirjassa näytettiin havainnollisesti, miten kolmesta perusväristä saattaa sekoittaa kymmeniä eri vivahteita! Useimmat opaskirjat suosittelevat niukkaa väripalettia; kuudella seitsemällä oikein valitulla värinapilla pääsee hyvin alkuun, ja monet taiteilijat eivät koskaan käytä enempää. Harmaat, ruskeat ja mustat suositellaan sekoitettavaksi itse perusväreistä, jolloin niistä tulee eloisampia kuin valmiista värisekoituksista.