Olen jatkanut Mandan elämänvaiheiden selvittelyä; hän on se kotipaikkakuntani punainen nainen, jota ei ollutkaan teloitettu, vaan jonka paperit löytyivät valtiorikosylioikeuden digitoiduista asiakirjoista. Mielettömän mukaansa tempaavaa puuhaa! Olen käyttänyt apunani paitsi valtiorikosylioikeuden papereita (joihin hiljattain skannattiin pari antoisaa sivua lisää; vuoden 1918 aineiston digitointi on edelleen menossa) myös paikallislehden digitoituja vuosikertoja - yliopiston opiskelijatunnuksella saan niitä käyttööni vielä pitemmältä ajalta kuin kirjautumattomat käyttäjät - ja verkkoa muutenkin. Viime aikoina sukututkimusta harrastava tuttavani on auttanut valtavasti kaivelemalla tietoa kirkonkirjoista, verkossa vapaasti selailtavat kirkonkirjat kun päättyvät lähes poikkeuksetta viimeistään 1880-luvulle.
Mandan elämänvaiheet ovat nyt pääpiirteittäin selvillä. Nainen, jonka piti joutua ammuttavaksi, elikin lopulta 95-vuotiaaksi, siis 1960-luvun puoliväliin saakka!!!
Hän synnytti kahdeksan lasta, joista kolme kuoli aivan pieninä ja yksi poika sisällissodassa Tammisaaren vankileirillä. Toinen poika julistettiin kuolleeksi 1930-luvulla, mikä sai minut epäilemään, että hän oli "kadonnut" sisällissodan aikana, niin kuin poikkeuksellisen monet juuri kotipitäjästäni. Sotasurmat-tiedostosta löytyi yksi Hämeenlinnan vankileirissä kuollut mies, jonka sukunimi oli oikea - muuta tietoa henkilöstä ei olekaan, mutta luulen, että kyseessä on Mandan kadonnut poika...
Olen alkanut kirjoittaa Mandasta historia-artikkelia. Vähitellen mielessäni kehittyi ajatus ottaa mukaan rinnakkaistarinaksi ja vertailukohdaksi toisen samalla paikkakunnalla asuneen ja todella ammutuksi joutuneen naisen tarina, ja eilen löysin vielä kolmannen sopivan henkilön mukaan otettavaksi! Kaikki kolme olivat keski-ikäisiä perheenäitejä, ja heidän tarinoissaan on niin yhtäläisyyksiä kuin eroja. Projekti on todella kiehtova, ja voin hyödyntää siinä laajasti osaamistani ja kiinnostukseni kohteita. Haluan ottaa mahdollisimman tarkoin selville muun muassa, miltä kotipitäjäni keskuskauppala näytti 1900-luvun alussa, millaisia olivat henkilöt, jotka antoivat Mandasta lausuntoja, ja niin edelleen; haluan sijoittaa tarinan yhteyksiinsä. (Jos saan runsaasti taustatietoja ja lisäksi kuvia, tästä saattaisi paisua jopa kirja...)
Aineistoa kerätessäni olen samalla tullut koonneeksi paikallislehdestä toisaalta sukuuni ja toisaalta kotikylääni liittyvää aineistoa. Olen suunnitellut, että kirjoittaisin historian kandidaatintutkielman kotikyläni elämän normalisoitumisesta sisällissodan jälkeen käyttäen ainakin osittain henkilöhistoriallista lähestymistapaa. Minua alkoi ensin kiinnostaa eräs lapsuudenkotini lähimmistä naapureista, joka oli ollut vankileirillä ja jonka veli mitä todennäköisimmin oli ollut mukana mummuni sukulaisten kolmoismurhassa, josta olen aiemmin kertonut. Sittemmin olen kiinnostunut myös sukututkimusta harrastavan tuttavani isoisästä. Kumpikin näistä miehistä osallistui sisällissodan jälkeen aktiivisesti paikallispolitiikkaan sosiaalidemokraattien riveissä ja oli pitkään luottamustehtävissä.
Lukiessani paikallislehden 1920 - 40-luvun numeroita huomaan, kuinka käsittämättömän vilkas paikka kotikyläni oli tuolloin! Tuntuu kuin melkein voisin pudota lehden sivujen läpi menneisyyteen... Työväentalolla oli iltamat vähintään kolmesti vuodessa, mutta toisinaan jopa parin kuukauden välein!!! Sen lisäksi oli varmasti vähän väliä työväenyhdistyksen kokouksia, joissa paikallispolitiikkaan ja työväentalon ylläpitoon liittyvät asiat käsiteltiin, ja näytelmäharjoituksia, koska iltamissa esitettiin näytelmiä. MIKSI, MIKSI synnyin vuosikymmeniä liian myöhään?!