Satakuntalaisen kotikyläni kylälehteen kirjoittamassani jutussa muutama vuosi sitten totesin omasta paikallishistorian projektistani:
"Historiantutkimus ei minulle ole pelkkää tiedon keräämistä, ei ehkä edes ensisijaisesti sitä. Pikemminkin se on yritys 'saada haltuuni' oman kylän historia ja samalla oma historiani, ehkä jopa yritys palata menneisyyteen, niin että voisin itse kokea ja tuntea sen kaiken... Esim. jotkut valokuvien ihmiset ovat vaikuttaneet minuun niin voimakkaasti, etten ole tahtonut millään päästä eroon heitä koskevista ajatuksista."
Olli Korjuksen loistava teos "Kuusi kuolemaantuomittua" (ks. lukupäiväkirjaani!) vahvistaa uskoani, että human interest -historiaa voi ja suorastaan pitää kirjoittaa! Alussa päämääräni oli kattava kotikyläni historiikki - nyt olen todennut, että ainakin toistaiseksi on tyydyttävä vaatimattomampaan tavoitteeseen. Koska ensimmäinen ja sydäntäni lähinnä oleva mielenkiinnon kohde oli kylän (purettu) työväentalo, tuntuu luontevalta kirjoittaa nimenomaan työväentalon historia; talo on koossa pitävä teema, jonka ympärille rakentuu ihmiskohtaloiden verkosto. Siihen pystyn nivomaan kaikki minua eniten kiinnostavat aiheet kylän historiasta, mm. kansalaissodan sekä sen yhteydessä tapahtuneen mummuni sedän ja serkkujen murhan ("torppari Eno poikineen", Jaakko Paavolainen: "Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918 I - 'Punainen terrori'" s. 208).
Sain Korjuksen tutkimuksesta inspiraatiota ja tietoa erilaisista lähteistä sekä ideoita siitä, millaisia asioita kannattaisi vielä tutkia ja kysellä. Korjuksen tapaan minullakin on halu käydä tapahtumapaikoilla. Olen todella harmissani, ettei mummullani ollut koskaan aikaa eikä sittemmin voimia näyttää minulle mainitun kolmoismurhan tapahtumapaikkaa - nyt kukaan ei tunnu enää aivan varmasti muistavan sitä, vaikka paikalla oli aikanaan jonkinlaisia puuhun veistettyjä ja kivisiä merkkejäkin...