Kirjoittaja Vanilja » 11 Tammi 2017, 11:55
Tämän kirjan voisi määrätä pakolliseksi lukemiseksi kaikille, jotka ovat missään tekemisissä lasten kanssa, jollei se olisi ristiriidassa kirjan "vapauden filosofian" kanssa! Kirja on todella helppolukuinen, mutta asia on painavaa. Kasvatukseen on rakennettu sisään ajatus, että lapsi on vääränlainen, kunnes hänet on oikeanlaiseksi kasvatettu. Tämä näkyy sitten kaikessa lapsiin liittyvässä: odotuksissa, mitä vanhemmille kasataan, koulussa, lastenkulttuurissa... Kirja on suorastaan tyrmistyttävä ja masentavakin, sillä kaikki oppilaslähtöiset parannukset mitä vaikkapa kouluun on saatu, ovat kuitenkin aikamoista pintakiiltoa. Lähtökohta tuntuu aina olevan, että aikuinen tietää kaiken lasta paremmin. Kirjassa käsitellään paljon koulua, mutta myös kaikenmoista "puuttumista" mm. sosiaalityön kautta. Kun nyt olen esikoisen kanssa ravannut noissa palavereissa sun muissa, niin on ihan totta, että eivät ne oikeasti sitä lasta auta mitenkään: lapsi ei ole se varsinainen asiakas, jota palvellaan, se on yhteiskunta. Ei Laajarinnekään mitään "täydellistä vapautta" kannata tai sellaista anarkiaa, jossa lapset voisivat vapaasti vaikka lyödä toisiaan, mutta hän näyttää todella ravistelevasti, millaisiksi sivuhenkilöiksi lapset on elämässään ajettu. Kaikesta en ole hänen kanssaan samaa mieltä, itse näen esim. vanhempien merkityksen isompana kuin hän (viitatessaan Harrisin kirjaan Kasvatuksen myytti). Lämpimästi olen hänen kanssaan samaa mieltä mm. siitä, että koulupäivät ovat liian pitkiä: nykyisinhän suuri osa lapsen ja nuoren ajasta kuluu "elämään valmentautumiseen", vaikka elämä on tässä ja nyt! Kasvatusresursseja pitäisi lisätä yksinkertaisesti ryhmäkokoja pienentämällä. Hän myös kannattaa kotiäitiyttä ja kehottaa laskemaan elintasoa heittämällä silppuriin 400-neliöisen talon piirustukset. Lapsiin pitäisi siis panostaa, mutta heitä ihan aidosti kuunnellen. Kiintoisaa oli myös esim. se, miten lastenkulttuuria tuottavat lähinnä aikuiset ja hyvin ahtaissa raameissa. Esim. Astrid Lingren ja Tove Jansson olivat niin epäsovinnaisia, ettei heidän kirjojaan ehkä enää edes uutuuskirjoina julkaistaisi!